En odottanut Jennifer Eganin romaanista suuriakaan, huolimatta siitä että sitä on kovasti kehuttu ja siitä että se on julkaistu Tammen Keltaisessa kirjastossa, joka on kohtalainen laadun tae. Mutta tämä oli paras lukemani romaani pitkiin aikoihin: Sydäntorni (Tammi, 2013; suom. Heikki Karjalainen; ISBN 978-951-31-6595-6).
Olen aiemmin lukenut lukenut suomeksi ja englanniksi Eganin romaanin Aika suuri hämäys, joka kyllä teki vaikutuksen mutta oli lopulta jonkinlainen pettymys.
Sydäntorni alkoi lupaavasti, mutta koko ajan varauduin samankaltaiseen pettymykseen kuin aiemmin. Sitten romaani tempaisi mukanaan, enkä enää miettinut mokomia. Tuntui että tässä romaanissa on syvällistä ymmärrystä ihmisyydestä, puutteineen ja vajavaisuuksineen.
Sydäntorni toi mieleen sellaiset mahtavat romaanit kuten Joseph Conradin Heart of Darkness ja José Saramagon Luola, ei niinkään juonen ja tarinan vuoksi, vaan siksi että Eganin romaanissa on samanlaista hienoa kuvausta ihmisyydestä toden ja epätoden rajamaalla, menneen ja nykyisen maailman välillä, elämisen kauhun ja kauneuden limittyessä toisiinsa.
Egan limittää monta kerrosta tarinaa päällekkäin, on kirjoittamisen opettaja Holly, kirjoittamista opiskeleva Ray (joka tuntuu kertovan tarinaa) sekä useassa eri aikatasossa toimiva ydinkertomus, jossa pohditaan läsnäoloa, paranoiaa, pelkoa, kostoa ja muita synkkiäkin teemoja. Ja rakkaudesta on myös kyse, ehkä pikemminkin rakkaudesta vapautena kuin vankeutena. Näin teoksesta kerrotaan sen esittelytekstissä:
Raikulipoika Danny joutuu lähtemään New Yorkista olosuhteiden pakosta. Hänen Howard-serkkunsa remontoi keskiaikaista linnaa Itä-Euroopan syrjäisessä kolkassa ja tarjoutuu ottamaan Dannyn töihin. Linna on maaginen, vaarallinen paikka. Sen sydäntornissa asuu 90-vuotias paronitar, joka ei siedä tunkeilijoita sukunsa mailla. Howard, Danny ja muut joutuvatkin ansaan linnan maanalaisiin tunneleihin. Hengenvaara laukaisee serkusten väliset vanhat jännitteet. Linnakundi Ray kirjoittaa Dannyn tarinaa vankilan kirjoitusterapiaryhmässä. Paljastuu, että Ray on tuomittuna ystävänsä murhasta. Mutta kuka tarinan henkilöistä on Ray itse?
Sydäntorni-romaanin yhteydessä on viitattu Kafkaan ja Poeen, mutta mielestäni tässä on kyse omaperäisestä romaanitaiteesta, joka ehkä hakee inspiraatiota kauhuromaanien ja seikkailukertomusten kuvastosta, mutta toimii omilla ehdoillaan.
Ja vaikka jälleen tuntui siltä, että kirjan loppu ei ollut aivan sillä tasolla kuin romaani lupaili, ei se tällä kertaa haitannut, ja oikeastaan oli hyvä että Egan ei sortunut turhiin kikkailuihin, tämä tarina toimii hyvin näinkin.
Helmetissä teos oli saanut neljä tähteä (kaksi arviointia), ja oma arvioni olisi samaa luokkaa, ja ehkä jopa viisi tähteä, sen verran isosti tämä kolahti. Kirjaa löytyy kirjastoista 173 kappaletta, mutta varauksia oli tätä kirjoittaessani vain kolme, mikä tarkoittanee että teoksen suosio alkaa jo hiipua aiemmasta. Suosittelen!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti