Vantaa

En oikein tiedä, mitä voin sanoa Vesa Haapalan runoteoksesta Vantaa (Otava, 2007; ISBN 978-951-1-22103-6). Kirjasta oli Helmet-järjestelmässä viisi arviointia, keskiarvona kaksi tähteä, ei siis mitenkään mairittelevaa. Ja olen melko lailla samoilla linjoilla, jotenkin tämän kirjan olemassaolon syy ei auennut.

Kirja kuvaa Vantaata ja Uusimaata, ehkä erityisesti Vantaanjoen seutuja, ennen ja nykyisin, eri hahmojen näkökulmasta.

Tässä pieni katkelma, kohdasta jossa tuntui olevan kosketuskohtaa johonkin jonka mielsin antoisaksi, mutta silti, jokin tässä ei tuntunut toimivan:

Ehkä istuitte katoilla hajareisin katsellen päälakiamme
tai hohkasitte kellareissa varpaisiimme läpi lattian, 
kelluitte taivaan lasipohjaveneissä kosketuksen päässä
airoja lepuuttaen, kummastellen, kuinka pisarat putoavat liikkeisiimme:
miten ihminen pysähtyy, hätääntyy, tarttuu,
kaikki niin kaukana teistä, te ikuisuuden iltasoutelijat.

Kirja on Haapalan esikoisteos, ja lähtökohta on varsin haastava, pyrkiä puhumaan runon keinoin historiasta, tehdä se eläväksi tässä ja nyt. Mutta onnistuuko Haapala tässä, tai tulkitsenko hänen tarkoituksensa oikein - jäin epävarmaksi.

Sanottakoon vielä se, että Haapalan teos Kuka ampui Ötzin? kyllä teki vaikutuksen, vaikka jotain mammuttimaisuuden tavoittelua siinäkin kirjassa oli.