maanantai 5. marraskuuta 2012

Take your iPad to work

Brian Proffitt on kirjoittanut kattavan teoksen iPadin käytöstä töissä, ja tämä on kohtalaisen hyvin ajan tasallakin: Take your iPad to work (Course Technology, 2013; 2. painos; ISBN 978-1-133-68670-5). Kirjan kannessa mainitaan, että teoksessa kuvataan 3. sukupolven iPadiä.


Kuitenkin iPadin käyttöjärjestelmän osalta kirja on jo vähän vanhentunut, sillä iOS 6 on ilmestynyt kirjan painoon menemisen jälkeen, mikä jonkin verran muuttaa käyttöä, ei tosin kovin isossa määrin.

Kirjassa kerrotaan perusteellisesti iPad-mallien välisistä eroista ja siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon valinnassa. Samaten opastetaan, mitä kannattaa tehdä ennen iPadin käyttöönottoa, esimerkiksi Apple-tunnuksen luominen jne.

Opin kirjasta yhtä ja toista kiinnostavaa, sellaisia asioita joita itse opettelemalla en ollut tajunnutkaan. Toisaalta kirjassa on myös sellaista, joka ei itseäni kiinnostanut, erityisesti Amerikka-keskeiset asiat, mm. operaattorien palvelutarjonta iPadin käyttäjille. Ja osa kirjassa esitellyistä sovelluksista, vaikkapa bisnes-analytiikka, ei ole sellaisia joita ainakaan tällä hetkellä tarvitsisin työssäni.

Ja sekin on vielä sanottava, että jotkin kirjassa esitellyistä iPad-sovelluksista, appseista, eivät sovelluskaupassa annettujen arvioiden perusteella olleet läheskään niin houkuttelevia kuin kirja antoi ymmärtää. Esimerkiksi BlogPress- ja Analytics HD -appsit olivat saaneet kohtalaisen negatiivisia arvioita ohjelmistovirheistä johtuen, ja myös siksi että ilmenee ongelmia esimerkiksi käytettäessä suomalaisia aikaformaatteja.

Ei kommentteja: