Gene Wolfen suurteokseksi kehuttu romaani on vihdoin saatu suomeksi, erinomaisena käännöksenä: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012; ISBN 978-951-20-8668-9; suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo). Romaani sai vuonna 1981 BFSA-palkinnon ja World Fantasy Awardin, ja teosta on jaksettu kehua noista päivistä saakka.
Päähenkilö on kiduttajien killan oppipojaksi lapsena otettu Severian, joka joutuu lähtemään pois Nessuksen kaupungista, kohti Traakia, rakastuttuaan uhriinsa. Tarina yhdistää korkealentoista allegorista kerrontaa hyvin yksityiskohtaiseen ja arkipäiväiseenkin elämään tässä kymmenientuhansien vuosien päähän sijoitetussa tulevaisuuden kuvauksessa.
Jos ei ole lukenut Wolfea aiemmin, tämä kirja on varmasti erikoislaatuinen kokemus, siitä voi pitää tai sitä voi inhota.
Ja kuten muistelin, Wolfella on varsin omaperäinen tapa kirjoittaa romaania. Pikku hiljaa lukija alkaa tajuta, että minäkertoja, joka tuntuu olevan tavattoman rehellinen paljastaessaan toimensa kaikessa kurjuudessaan, saattaa johtaa lukijaa harhaan. Vihjeitä tästä tulee siellä täällä, yksityiskohtien epäloogisuuden ja ristiriitaisuuden myötä. Vähän vähältä lukija alkaa ymmärtää ettei Severian ehkä ole aivan sitä miltä näyttää.
Näin Severianin luonnetta kuvaa eräs hänen matkatovereistaan: "Mutta sinussa on jotain muutakin. Sinulla on kasvot kuin jollakulla, joka kerran perii kaksi palatsia ja saaren jossain, mistä en ole ikinä kuullutkaan, ja käytöstavat kuin suutarilla. Ja kun sanot, ettet pelkää kuolemaa, luulet tarkoittavasi sitä mutta sen alla uskot, että et tarkoitakaan. Ja kaikkein syvimmällä kuitenkin tarkoitat sitä. Eikä sinulle olisi temppu eikä mikään hakata minulta kaula poikki, vai häiritsisikö se sinua?"
Suomenkielinen käännös toimi vallan mainiosti, ja se miten Wolfe keksii uusia sanoja tulevaisuuden asioille on käännöksen osalta onnistunut niin hyvin että suorastaan ihmetytti. Taidonnäyte!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti