Kirjastosta lainaamani Osmo Soininvaaran kirja oli pakko palauttaa kolmen lainan uusimisen jälkeen, ja vähän hätäiseksi jäi sen lukeminen: Vihreä politiikka (Teos, 2012; ISBN 978-951-851-461-2).
Soininvaara kertoo kirjassaan mielenkiintoisesti vihreiden taustasta, niistä monenlaisista yhden asian liikkeistä jotka lopulta löysivät itsensä samasta puolueesta.
Ja tietenkin politiikkaa kirjassa on yllin kyllin, mutta jotenkin Soininvaara osaa kirjoittaa niin että hänen tekstinsä ei tunnu dogmaattiselta vaan on kuin hän osaisi katsoa omia ajatuksiaankin vähän etäännytetysti, kritiikkiä tarvittaessa viljellen.
Mitään ihmeempiä paljastuksia kirjassa ei ole tarjolla, mutta kieltämättä oli kiinnostavaa se miten pienistä asioista oli vihreiden menestys alkuaikoina kiinni: rekisteröityminen vaaleihin, lehtijuttu juuri ennen vaaleja, ... Ja kun sitten huomattiin, että muutkin ihmiset ovat valmiita äänestämään vihreitä, lähti kannatus nousuun.
Kun Soininvaara puhuu rikostuomioistaan, on kyse vähän toisenlaisesta aloitteellisuudesta kuin yleensä kun poliitikkojen rikoksista puhutaan: "Pääsin [rikostuomion saaneiden ehdokkaiden] listalle padon rakentamisesta Koijärvelle. Minulla on toinenkin tuomio. Se tuli Tampereen vanhan virastotalon valtauksesta. Paljolti sama porukka, joka oli tavannut toisensa Koijärvellä, valtasi yhdessä paikallisten aktivistien kanssa purku-uhan alaisen virastotalon Tampereelle. [...] Vanha virastotalo on yhä pystyssä, eikä kukaan enää ajattele sen purkamista."
Muutamaan otteeseen Soininvaara tiivistää näkemyksensä melko terävään muotoon: "Kokoomuslainen alkaa vihertää, kun oma kesämökkiranta on uhattuna." "Perussuomalaisten tarjoamaa poliittista vaihtoehtoa on vaikea vastustaa, koska sellaista ei ole."
Ja kyllä kirjassa saavat osansa myös demarit (ehkä aivan erityisellä tavalla) niin kuin Keskusta, Vasemmistoliitto ja niin edelleen. Mutta mitenkään riitaa haastaen ei Soininvaara kirjoita, pikemminkin asioita monesta kulmasta tarkastellen, pohdiskellen, omia näkemyksiään samalla arvioiden ja kyseenalaistaen.
Soininvaaran kanssa on mukava olla asioista eri mieltäkin, sen verran hyvin hän kirjoittaa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti