Mikko-Pekka Heikkinen tarttuu suomalaisiin sotaromaaneihin ja yhteiskunnan jakautumiseen vauraaseen etelään ja köyhään pohjoiseen. Sisällissotahan siitä syntyy: Terveiset Kutturasta (Johnny Kniga, 2012; ISBN 978-951-0-38429-9).
Helmet-järjestelmässä kirja oli saanut viisi tähteä (kaksi arvioijaa) sekä kommentin, joka kovasti kehui kirjaa.
Minulla oli kirjan suhteen se ongelma, että juuri tätä teosta ennen luin Cormac McCarthyn väkivallan kierrettä käsittelevän romaanin Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta, joka on kertakaikkisen viiltävä ja täydellisyyttä hipova kuvaus sotajoukosta (tai pikemminkin rosvojoukosta), joten pakostakin Heikkisen romaani tuntui alimittaiselta.
Ja lisäksi alkoi vaikuttaa siltä, että Heikkisen romaani on pitkitetty vitsi etelän vegaani-nörteistä ja pohjoisen lihansyöjä-bensanpolttajista. No, kyllä kirjassa syvällisempääkin ainesta on, ja se kyseenalaistaa vallitsevia ajatusmalleja, toki myös herättelee henkiin vanhaa kunnon "Helsingin herrat" -kapinallisuutta.
Näin Heikkinen maalailee maisemia pohjoisen ja etelän välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä hiukan ennen tositoimien alkamista:
Se näytti tavalliselta suomalaiselta metsältä. Ei puita, vain ruvelle aurattua maata.
Juurakot ja hakkuujätteet irvistivät kuin ihosta revityt, pystyyn kuivuneet verisuonet. Suomen luonto oli myyty kansainvälisille paperijäteille. Sitten se oli repäisty rullasta ja pyyhkäisty peräreikään jossain kasvavalla markkina-alueella. Taloustoimittajat olisivat voineet estää tuhon paljastamalla poliitikkojen ja metsäyhtiöiden mafian. Sen sijaan ne hymistelevät nätisti vieressä. Joululahjapullot ja Lapin-seminaarit ovat katkaisseet kynät.
Lumi jäädytti maiseman ruumista. No, yksi ero tavalliseen hakkuuaukeaan tuolla rytömaalla on. Se pursuaa miinoja. Mutta jos ne räjähtäisivät, maaston ulkonäöstä sitä ei erottaisi.
Pohjoisen separatistit kuvataan melkoisen railakkaalla tavalla, viitaten yhtä lailla Somaliaan kuin vaikkapa Baskeihin. Ja antisankareita piisaa, niin että samalla kun pohditaan "mitä Koskela olisi tehnyt" törmätään yhteen jos toiseenkin käytännön kompastuskiveen, esimerkiksi siihen että sotilaat pitävät blogia rintaman tapahtumista.
Vaihtoehtoinen tulevaisuudenhistoria tässä on kyseessä, dystopia maan kahtiajaosta, mikä ansaitsee hatunnoston (tai pikemminkin ehkä kypärännoston), vaikka tarina ei oikein lentoon lähdekään; vai olisiko vertailukohtani vain ollut liian kova.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti