tiistai 26. heinäkuuta 2011

Vihamateriaali netissä - miten se vaikuttaa ihmisten ajatteluun?

Tuoreen uutisen mukaan Google aikoo vähentää vihamateriaalin näkyvyyttä netissä. Tämä tehdään siksi, että äärisivustojen sisältö muuttaa niiden ihmisten ajattelua, jotka sivuilla käyvät.

Tässäpä on erinomainen tieteellisen tutkimuksen aihe, eikä luultavasti edes mahdoton toteuttaa jos käytössä on nettipohjainen yksityiskohtainen online-käyttäytymisen seuranta ja tarvittaessa ehkä jopa aivokuvantaminen. Eri tyyppisten nettisivustojen vaikutuksia voitaisiin verrata toisiinsa, ja tämän pohjalta selvittää miten eri tyyppiset argumentaatiot vaikuttavat ihmisen aivoihin ja käyttäytymiseen.

Tämän tyyppistä tutkimusta on tehtykin. Professori David Nicholas on tehnyt yhteistyötä BBC:n kanssa (Virtual Revolution Experiment). Tutkijat pyrkivät kuvaamaan ja arvioimaan informaation keräämiseen ja käyttöön liittyvää toimintaa seuraamalla ihmisten verkkokäyttäytymistä.

Mielenkiintoista Nicholasin ryhmän tuloksissa oli muun muassa se, että "joukkojen viisaus" (esimerkiksi Facebook-tuttavat) oli ihmisistä luotettavampi tiedon lähde kuin vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit. Toisin sanoen "kaverilta kysyminen" ohittaa ammatillisen osaamisen, ja tämä pätee jopa sellaisilla aloilla kuin lääketiede.

Mutta mennäänpä toiseen aiheeseen, ikävän ajankohtaiseen: Norjan väkivaltaisiin tapahtumiin. Aiheessa on myös suomalainen kytkentä, sillä Anders Behring Breivik on lainannut muun muassa Jussi Halla-ahon sanomisia.

Edellä esitettyyn tutkimusprojektin aihioon liittyen voi kysyä, millaisia vaikutuksia Halla-ahon kirjoituksilla mahtaa olla ihmisiin. Voisivatko vaikutukset olla todennettavissa? - Ja voisiko demagogien toimintaa pystyä jopa ennalta ehkäisemään?

Populistiset poliitikot ovat usein kylläkin niin taitavia sanomisissaan ja kirjoittamisissaan, että niiden vaikutuksia voi olla vaikea tutkia. Usein sanomiset on rakennettu niin, että ne voidaan tulkita kahdella tavalla, joista toinen on triviaali ja vaikeasti kiistettävä, toinen taas "ydinjoukkoa" puhutteleva.

Esimerkki tämmöisestä sanonnasta voisi olla "Kaikkea ne tutkijat tutkivatkin!" Päällisin puolin kyseessä on melko triviaali huomio tieteen luonteesta, mutta tutkimukseen negatiivisesti suhtautunut lukee lauseesta aivan muuta.

Toisena esimerkkinä voi ottaa Ylen uutisten raportoinnin Jussi Halla-ahon kommentista Norjan tapahtumiin, liittyen siihen että Breivik viittasi Halla-ahon kirjoituksiin omassa manifestissaan. Halla-aho kommentoi asiaa näin: "Väkivalta syyyttömiä ihmisiä kohtaan on aina ja kaikissa tilanteissa tuomittavaa."

Mikä tuossa lauseessa pistää silmiin on sanayhdistelmä "väkivalta syyttömiä ihmisiä kohtaan". Jos Halla-aho olisi sanonut "väkivalta ihmisiä kohtaan", en asiaa ihmettelisi, mutta tässä hän puhuu ikään kuin väkivalta olisi sallittua silloin kun ei ole kyse syyttömistä. Ja kirjoituksissaan Halla-aho syyttää, joko suoraan tai rivien välissä, yksiä ja toisia tahoja, siis tekee heistä syyllisiä. Onko siis oikeutettua käyttää väkivaltaa näitä syyllisiä tahoja kohtaan?

Norjassahan Breivik piti vasemmistoa syyllisenä, joten Halla-ahon sanomisia voisi tulkita niinkin, että väkivalta olisi oikeutettua.

Mutta tämä on tietenkin saivartelua, paitsi siinä mielessä että Halla-aho olisi vallan hyvin voinut sitoutua irti väkivallasta kokonaan, mutta ei sitä tehnyt, mikä on kiinnostavaa.

Se mitä tämän kaltaiset sanomiset vaikuttavat eri taustaisten ihmisten ajatuksiin - siinäpä tutkimuksen aihetta!

4 kommenttia:

Arto Selonen kirjoitti...

Minusta on lähinnä kiinostavaa tuo jatkuva hohhoilu ja muiden sanomisten saivartelu.

Katsotaanpa:

- poliisi käyttää väkivaltaa syyttömiä kohtaan (syyllisiä vasta oikeuden tuomiolla), eikö tätä pitäisi sitten myös hohhoila ja tuomita

- Suomi, siinä missä muutkin valtiot, käyttävät väkivaltaa siellä sun täällä joko rauhanoperaatioiden tai sotilaallisten operaatioiden nimissä. Ei ole tainnut kukaan olla hohhoilemassa miten presidentti Halonen, pääministerimme ja kansanedustajamme eivät ole kategorisesti tuominneet *kaikkea* väkivallan käyttöä, mukaanlukien suomalaisten rauhanturvaajien käyttämä väkivalta.

Jaa mutta, olisikohan kuitenkin ollut niin, että osa väkivallasta on "hyväksyttyä", oli se kuinka ikävää tahansa?

Juha Haataja kirjoitti...

@Arto Selonen: Niinpä se taitaa olla, että kun insinööri tai luonnontietelijä ottaa muihin asioihin kantaa, mennään saivarteluun.

Pitäisi tähän keskusteluun saada yhteiskuntatieteilijöitä ja valtio-opin asiantuntijoita, niin ehkä tulisi selvempää.

Mitä joskus näitä aiheita olen lueskellut, niin siitä muistuu mieleen semmoisiä käsitteitä kuin "suvereeni valtio", "kansanvalta", "valtiosääntö", "perustuslaki", "yhteiskuntasopimus" jne. - liittyen siis siihen, että valtio- ja julkishallinnolla on yhtä sun toista (mm. perustuslaihin kirjattua) oikeutta kansalaisia kohtaan, liittyen mm. verotukseen, puolustusvoimiin, poliisitoimeen ja vankeinhoitoon.

Jos näitä asioita kutsuu väkivallaksi, semmoinen väittämä kuuluu kyllä sananvapauden piiriin, mutta ei uskoakseni menisi tämän asian ymmärtäjistä läpi.

Arto Selonen kirjoitti...

Niin, lähinnä rasittaa se, että joidenkin aiheiden yhteydessä saivarrellaan kyllä "vastapuolen" näkemyksistä, mutta ei yritetäkkään noudattaa samaa saivartelua koko asiakenttään, jolloin saattaisi löytyä muitakin kuin ne omat, värilliset tulkinnat siitä kuinka muut ovat "väärässä". Tämä siis kenenkään tekemisiä puolustelematta.

Tarkoitin kyllä väkivallalla todellista väkivaltaa, ja valtion osalta sitä harjoittavat oikeastaan vain poliisi ja armeija. Eikä kummankaan harjoittamaa konkreettista väkivaltaa ole kai ollutkaan tarkoitus tuomita? Jos oli tarkoitus tuomita, niin sitten kyllä ymmärrän sen, että hohhoillaan, jos joku ei kaikkea tuomitsekaan.

Ja vielä selvennykseksi, tarkoitan siis valtion harjoittamalla väkivallalla nimenomaan perusteltua, rajoitetettua ja yleisesti "hyväksyttyä" väkivaltaa. Siis vaikkapa sitä, että poliisi voimakeinoin taltuttaa vaarallisen kirveen heiluttelijan julkiselta paikalta. Se on ilman muuta väkivaltaa, melko varmasti perusteltua, toivon mukaan kontrolloitua ja melkeinpä satavarmasti hyväksyttyä.

Jos haluaa rajata väkivallan koskemaan vain joitakin sen ilmenemismuotoja, niin on hyvä tehdä se selväksi, tai sitten hyväksyä argumenttien koskevan koko kirjoa.

Juha Haataja kirjoitti...

@Arto: Jep, ei tässä helppojen asioiden kanssa olla tekemisissä.

Ehkä olemme kadottaneet kyvyn eettiseen keskusteluun yhteisistä asioista?

Meillä on kyllä kaikenlaisia populisteja, jotka lietsovat joukkojaan (aiheita riittää laidasta laitaan ja puolueesta toiseen) ja sitten kun fraasit tulevat kaikuna muiden suusta, he sanovat välittävänsä kansan tuntoja tai jotain siihen suuntaan.

Ja poliitikot tekevät "kipeitä ratkaisuja" mutta harvoinpa se ratkaisu sattuu poliitikkoon itseensä tai hänen intressiryhmäänsä...