Anne Helttusen ja Annamari Sauren toimittama runokokoelma on kelpo katsaus suomalaiseen runouteen 1800-luvulta nykypäiviin: Maailma on teonsana - Suomalaisia runoja (WSOY, 1999). Paljon on tuttua mukana, siis palaamista kerran koettuun, mutta paljon on myös uutta, tai ehkä unohdettua.
Tässä ote Pentti Saarikoskelta:
... en iltaan mennessä koskaan ole pääsevä perille ja yöllä, nukkuessa, tulen alkuuni takaisin.
Ja entä sitten Kari Hotakaisen proosaruno "Möröt":
Me ollaan mörköjä. Meillä on sydän puuta ja jalat kartonkia. Kä- det meillä on kuin lapiot ja silminä savikiekot. Meitä pelkää kaik- ki katupojista katuporiin, teiltä me otetaan luulot ja puista lehdet, ...
Ja - tähän kokoelman olennaista merkitystä pohtivana ajatuksena - voi nostaa esille Riina Katajavuoren runon "Päivän kysymykset", joissa sanotaan: "Miksi totuuslamppu on suunnattava omiin silmiin?"
Ilpo Tiihonen on parhaillaan ajankohtainen runoilija, sillä on on 35. Kajaanin runoviikolla "Suven Runoilija". Häneltä on kokoelmassa useita runoja, esimerkiksi "Unilelu":
Meidän isi on johtaja, se johtaa toisia. Meidän isi syö lohta ja ei pysty goisia. ...
Ja otetaan tasapainon vuoksi toinenkin runo Tiihoselta, "Suomen äideille":
Oi äidit, helkimmät sielut! Kuinka lakastaa teitä liittävästi? Keltovatko punaluusut talpeeksi? Hella nähköön, palastanne aina olette ylittäneet! ...
Kyllä, tämä on erinomainen kokoelma suomalaista runoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti