Uudisasukas ja muita lastuja

Juhani Ahon tuotannosta toimitettu kokoelma Uudisasukas ja muita lastuja (SKS, 2011) palautti mieleen, miksi Aho on niin arvostettu kirjailija: hän osaa kirjoittaa. Kokoelman toimittaneet Anne Helttunen ja Tuula Uusi-Hallila ovat tehneet hyviä valintoja, ottaneet mukaan aikaa kestäneitä lastuja, kirjallisia merkkiteoksia.

Ahoa lienee jokainen jo koulussa saanut (tai joutunut) lukemaan, joten tässä kirjassa saattaa olla tuttuja tekstejä mukana. Mutta kokoelma tuo esille Ahon skaalan lyhytproosan taitajana, erityisesti tunnelman kuvaajana ja ihmistyyppien, muun muassa itsenäisten naisten, taitavana hahmottajana.

Lastu "Wilhelmiina Wäisänen" on mainio, sijoittuen nimellisesti junamatkan kestoiseen ihmistyypin havainnointiin, mutta Aho laajentaa kertomustaan taitavasti yhteiskuntaan yleisemminkin päteväksi, kertoen maalta kaupunkiin muuttaneesta naisesta, joka muiden lapsia ja taloutta hoitamalla on päässyt itselliseen asemaan, siis varsin pitkälle vaatimattomista lähtökohdista. Ja kotiseudulle matkatessaan on kullakin mukaan otetulla tavaralla - joita riittää kunnioitettava määrä - oma sanansa sanottavana tässä elämäntarinassa.

Aho nimitti lyhytproosaansa lastuiksi novellien sijaan, tavallaan vähätellen tuotantoaan, mutta tässä kokoelmassa on kyllä mukana tekstejä jotka ovat merkkiteoksia myös novellistiikan mittapuilla. Aholla oli kuitenkin hiukan toisenlaiset tavoitteet kuin tiiviiseen ja jännitteiseen kerrontaa usein pyrkivällä novellilla; Aho kuvasi tilannetta ja tunnelmaa pikemminkin kuin jännitettä.

Mielenkiintoista ja hauskaa on se, miten vähän monet asiat ovat muuttuneet - ja toiset taas paljonkin.

Asioiden samana pysymisestä sopii esimerkiksi Ahon kirjoitus polkupyöräilyyn hurahtaneesta miehestä. Tässä katkelma tunnelmoinnista: "Varmaankin tulette hänet vielä näkemään, milloin siellä, milloin täällä. Jos tyynenä kesäisenä yönä käyskelette maantien viertä ja kuuntelette käen kukuntaa tai lahorastaan laulua... jos korvaanne sattuu sähisevä ääni... jos sieltä karkaa esiin, sieraimet suurina, suu auki, silmät kuin vihasta verenpunaisina joku outo olento... vapistaa häntä, varokaa itseänne, hypätkää ravin taa, se on hän... hän voi purra teitä ohi mennessänne... hänen raivonsa voi tarttua teihinkin!"

Asioiden muuttumisesta sopii esimerkiksi se, miten Aho käsittelee luokkaeroja maanomistajien ja heillä vuokralla tai työssä olevien kesken. Monessa kohdin aavistelee niitä tekstejä joita Väinö Linna aiheesta kirjoitti puoli vuosisataa myöhemmin.

Tässä tulee miettineeksi sitä suomalaisen yhteiskunnan kehitystä joka varsinkin 1960- ja 1970-luvuilla sai aikaan ennennäkemättömän liikkuvuuden yhteiskuntaluokkien välillä. Tästä on kiittäminen mahdollisuutta opiskeluun, joka avasi monelle tien aivan uudenlaiseen paikkaan yhteiskunnassa.

Hiukan ikävää on se, että se miten Aho kirjoitti ihmisten välisistä eroista alkaa tänä päivänä kuultaa läpi jälleen kerran suomalaisessa yhteiskunnassa, se että ihmisen arvo määritellään hänen omistustensa perusteella. Tästäkin syystä Aho on ajankohtainen myös tänä päivänä - mutta ennen kaikkea siksi, että hän todella osasi kirjoittaa.