Dialoginen eli meditatiivinen kirjoittaminen

Riitta Suurla on kirjoittanut omaperäisen oppaan kirjoittamisesta. Teos Dialoginen eli meditatiivinen kirjoittaminen (Kustannus Oy Taivaankaari, 1998) nostaa esille kirjoittamisen perimmäiset syyt ja pohtii, mitä kirjoittamisella on annettavanaan ja mitä ihmiset kirjoittamisesta hakevat.

Lähtökohta ei ole helppo:

Toimimisen vaikeus ei ole yleensä asioitten sisällössä vaan siinä, että ihminen on niin mukavuudenhaluinen ja laiska. Ihminen on mestari säästämään omaa energiaansa. Se saattaa kuulostaa taloudelliselta, mutta todellisuudessa haasteellinen toiminta tuottaa energiaa, jos pysyy kohtuudessa. Pinnallisuus uuvuttaa, syvällisyys virkistää. Laiskan haalea oleminen on paljon raskaampaa kuin innostunut haasteellinen toiminta. Varsinkin kun haasteen asettajana on ihminen itse.

Heti kirjan alkusanoissa on mainio dialogimuotoinen kirjoitus, jossa pureudutaan kirjoittamisen perimmäiseen sisältöön, tai varsinaisesti elämän olemukseen ja ihmisen rooliin elämässä. Muutama lainaus tästä: "Omassa elämässään kukaan ei ole kuuluisa, sillä sisäisellä elämällä ei ole katselijoita. Jokainen ihminen on yksin elämässään." "Mestari tuntee puutteensa, siksi hän on aina työssään. Jokainen voi harjoittaa puutteidensa tuntemista" "Taidon taitaja taitaa taitonsa, mestari taitaa taitamattomuutensakin."

Alkusanojen lopussa kirjoittaja kiittää kurssilaisiaan: "Parasta mitä minulle on tapahtunut, on se, että olen saanut olla teidän opissanne."

Ehdottoman kiinnostava kirja jo alkusanojen perusteella! Mutta mitä oikein on dialoginen kirjoittaminen?

Oma mielleyhtymäni tässä kohdassa oli rinnastaa asia esseen kirjoittaminen - esseessähän kirjoittaja nimenomaan kyseenalaistaa omaa ymmärrystään, pyrkii katsomaan sitä monesta suunnasta, ollen valmis pureutumaan kipeisiinkin kohtiin jos ne vain tuottavat ymmärrystä. Toisaalta tämän kaltainen kirjoittaminen on äärimmäisen haastavaa ja vaatii keskittymisrauhaa. No, ehkä tässä tulee peliin kirjan nimessä oleva sana "meditatiivinen".

Mutta eteenpäin...

Luvussa 1 kirjoittaja sanoo: "Tavoitteena on tiedotaa oma eettinen ja filosofinen maailmankatsomus ja sen avulla harjoittaa omia asenteita, arvoja ja elämäntaitoja. Jatkuva oppiminen vaatii intohimoa uusien näkökulmien ja ratkaisujen löytämiseen sekä erilaisista asioista kiinnostumiseen. Työväline toimii vain, kun sitä käyttää, ja siksi tulenkin jatkuvasti korostamaan harjoittamisen tärkeyttä."

Keskittyneisyys on tärkeää: "Hiljentumisen harjoittaminen itselleen sopivan mietiskelyn avulla syrjäyttää hetkeksi pinnallisen, arkisen dialogin. [...] Jatkuva eilisessä ja huomisessa eläminen estää meitä huomaamasta, mitä juuri tällä hetkellä koemme."

Harjoittamisessakaan ei saa mennä liiallisuuksiin: "Pelkkä tekeminen tekemisen takia on uuvuttavaa ja liika on liikaa myös henkisissä harrastuksissa. [...] Harjoittamiseen kuuluu myös luovan laskuuden opetteleminen, joka sekin on vaikea taito."

Dialogisessa kirjoittamisessa hiljennytään, jonka jälkeen muotoillaan ja kirjoitetaan paperille ensimmäinen kysymys - huomaten että "kysymisen motiivin tulee aina olla myönteinen", jolloin "kysyjä aina rakentaa itseään eikä sorru vähättelyyn tai itsesyytöksiin".

Kirjoittaja esittää lukijalle kysymyksen "mitä oppiminen on?"

Sanasta nousi, jostain syvältä, koulun tuntu - sen oppimisen joka oli pakollista ja tarpeellista ja yhteiskunnalle hyödyllistä ja jota kokeilla mitattiin. Mutta onko se oppimista? Eikö oppiminen ole omassa itsessään toimimista niin että ymmärtää paremmin sen mikä itse on ja mikä elämä on ja ennen kaikea sen mitä elämä itselle on tuonut ja mihin se on viemässä, ja mitä varten elämään on takertunut, mitä siltä odottaa, mitä siltä haluaa, minkä takia elämä on arvokas ja miksi sitä ei kuolemaan vielä vaihtaisi.

Hyvä kysymys! (Kirjan kirjoittajalla oli tähän oma vastaus, aivan erilainen mutta hyvin mielenkiintoinen.)

Kirjoittajan ehdottama kirjoittamisen tapa tuntuu luontevalta, jopa helpolta, mutta samalla vaikealta, sellaiselta jossa voi olla tuskaa vastassa, vaikeita asioita, hankalia kysymyksiä - mutta niinhän juuri on tarkoituskin, vaikeat kysymykset vievät eteenpäin, eikä tyhmiä kysymyksiä ole. Aina vain pitää muistaa, että kun kysyy, motiivin tulee olla myönteinen. Ja lisäksi: "Jos haluamme oppia omasta kirjoituksestamme, olemme itse parhaita opettajiamme." Siis pitää kirjoittaa itse varten eikä yrittää olla hyvä toisten silmissä.

Tässä vielä, osin kertauksena, kuusiosainen ohje kirjoittamiseen:

1. Lyhyt hiljentyminen
   
2. Muotoile kysymys ja kirjoita se paperille.
   
3. Etsi vastaus kysymykseen intuitiostasi.
   
4. Reagoi vastaukseen ja muotoile seuraava kysymys sen pohjalta.
   
5. Kirjoita toinen vastaus sen pohjalta ja jälleen uusi kysymys.
   
6. Lue kirjoituksesi.
   

Kuudennessa kohdassa kirjoittaja korostaa, että kirjoituksen opetus on syytä viedä käytäntöön: "Oppimisprosessi syntyy, kun ihminen [...] soveltaa opetukset ja oivallukset elämäänsä".

Kirja sisältää inspiroivia harjoituksia joilla voi pyrkiä "puhdistamaan" omaa mieltä selkeämmäksi. Tähän asiaan - puhtautueen - liittyykin harjoitus, jossa tehtävänä on pohtia puhtauden käsitettä, riisua se rasitteista jotka liittyvät esim. lapsuuden muistoihin siivoamisen pakosta ja erilaisiin sosiaalisiin puhtauden normeihin. Mitä alta paljastuu? Mitä puhtaus merkitsee itselle? Missä näen puhtautta? Ärsyttääkö jokin asiassa? Mielenkiintoinen lähtökohta!

Yhteenveto: Kirja on mielenkiintoinen johdatus kirjoittamiseen elämänhallinnan ja itseymmärryksen välineenä, ehkä parhaiten soveltuva luovan kirjoittamisen alueelle mutta yhtä lailla hyödyllinen työssään asiatekstien kanssa painiskeleville. Teos auttaa pääsemään irti pinnallisista ajatuksista ja pureutumaan aiheeseen syvemmälle, elinikäisen oppimisen lähtökohdasta. Periaatteessa helppoa, käytännössä vaikeaa - ainakin aloittaminen. Mutta: "Mestari on mestari oppimaan."