Arkiähky

Jussi T. Kosken kirja Arkiähky: Taudinkuvaa & ajankuvaa (Kirjapaja, 2008) voisi olla vuoden (ilmestymis- ja miksei tämänkin) paras kirja, tai ainakin sen pitäisi olla, sen verran tärkeästä aiheesta on kyse. Koskella on ytimekkään sanomisen taito ja sitäpaitsi hän lainaa runsaasti Peter Druckeria, ytimekkyyden suurta virtuoosia.

Mutta mistä arkiähkyssä on kyse? Koski en anna asialle tarkkaa määritelmää vaan pitää parempana käsitettä johon jokainen lukija voi liittää omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan. Ennen kaikkea: arki on tärkeää. Tai Koskea lainaten: "Tavoitteellisen toiminnan ja työnteon lisäksi myös suurin osa ihmisenä olemisen itsetarkoituksellisesta ihmeestä tapahtuu arjessa. Enkä ole tavannut vielä yhtään henkilöä, joka ehdoin tahdoin valitsisi tökkivän ja takkuavan arjen oman ihmeensä majaksi."

Koski korostaa arkipäivän asioiden sujuuvuuden merkitystä: "Arki on luoville osaajille pyhä asia. [...] Ensin luova luo itselleen arjen. Sen avulla luodaan sitten muut asiat."

Ja löytyyhän arkiähkylle myös määritelmä: "Arkiähky on sitä, että elämän ylläpitoon ja hallinnointiin kuluu 55 minuuttia tunnistamme ja itse elämiseen jää 5. [...] Arki joko kehittää tai kuolettaa sitä, mikä on meissä parasta. Arki ja ihminen ovat kohtalonliitossa keskenään."

Koski käyttää melko paljon sivuja tv:n katselun haitallisuuden pohdintaan - keskimäärin käytämme yhdeksän vuotta elämästämme television katseluun, joten asian esille nostaminen on perusteltua. Koski toteaa: "Ehdotus edistyneemmille: entä jos laittaisit television kokonaan kiinni ja elämän täysillä päälle?"

Koski kritisoi ärhäkkäästi työelämän muoti-ilmiöitä ja trendipelleilyjä, sitä että on muutosta vain muutoksen vuoksi. Täytyy osata kysyä tärkeä kysymys: "Onko ehdotettu uudistus hyvä ratkaisu koko ihmiskunnan tähän mennessä kerryttämän viisauden näkökulmasta?"

Ihmisyydestä Koskella on mainio (anonyymi) lainaus: "Ihmiset ovat fiksuja eläimiä mutta katsottaessa korkeammalta olemme sekaisesti kulkevia otuksia."

Toinen Kosken kritisoima asia on työelämän järjettömät kokouskäytännöt, otsikolla "Kokous on rytmihäiriö". Koski viittaa professori Bodil Jönssonin ajatuksiin: "[...] on ylipäänsä melkein mahdotonta, että pystyisimme olemaan samaan aikaan kiinnostuneita samoista, esityslistan osoittamista asioista. Tästä näkökulmasta katsottuna kokous on ytimeltään rytmihäiriö." Kokoukset viritetään liian tehokkaiksi: "[Yksi] johtajien suurimmista tuskastumisen aiheista oli kohtaavien kokousten puute. Siis se, ettei heillä enää nykyään ole tilaisuuksia syvälliseen ja itsetarkoitukselliseen keskusteluun kollegoiden kanssa."

Koski lainaa nobelisti Herbert Simonin ajatuksia: "[...] informaation runsaus merkitsee jonkin muun asian puutetta: puutetta siitä, mitä informaatio kuluttaa. Se mitä informaatio kuluttaa on melko ilmeistä: se kuluttaa vastaanottajiensa huomiota. Näin ollen inforikkaus synnyttää huomioköyhyyttä [...]"

Koski ei ehdota, että palaisimme vanhaan ja luopuisimme modernin yhteiskunnan mahdollisuuksista. Tässä hän viittaa Robert Reichin ajatuksiin: "Ilman erikoistumista elämämme olisi vielä paljon tukkoisempaa kuin mitä se nyt on. [...] Yksinkertainen, itse tehtyihin asioihin perustuva elämä on aivan liian monimutkaista minulle, ja luultavasti sinullekin."

Tässä yhteydessä Koski työ esille ihmisten keskinäisen ja syvän riippuvuuden toisistaan: "Voisimmeko oivaltaa tämän riippuvaisuuden jotenkin uudella tavalla? Voisimmeko löytää tästä riippuvaisuudesta jotain ylevää, jonka muuttaisimme arjen sujuvuudeksi?"

Joiltakin osin Kosken kirja on jo ajastaan jäljessä, sillä siinä pohditaan digiboksin ja Windows Vistan mukanaan tulleita ongelmia, jotka aiheuttivat kohtuutonta arkiähkyä ihmisille. Samaten pohdinnat sähköpostin tukkivasta roskapostista ovat sinänsä oikean suuntaisia, mutta nyt on oltava entistäkin pessimistisempi, varsinkin kun suomenkielinen roskapostitus on räjähtämässä ja viemässä sähköpostilta sen pienenkin tehokkuuden mahdollisuuden joka sillä oli jäljellä. "Älä lähetä sähköpostia ellei ole aivan pakko."

Koski ei ajatuksineen ole yksin, saman tyyppisiä oivalluksia arkiähkyn voittamiseen löytyy esimerkiksi Riitta Suurlan kirjasta Dialoginen eli meditatiivinen kirjoittaminen jota luin samoihin aikoihin. Teoreettisempi kehys arkiähkyyn liittyvän pinnallisen ajattelun voittamiseen - kokonaisten organisaatioiden tasolla - löytyy Otto Scharmerin teoksesta Theory U: Leading from the Future as it Emerges. Tämä kirja on kylläkin sen verran haastava että kovin laajaa yleisöä ei sille voi ennustaa.

Yhteenveto: Erinomainen teos, joka antsaitsee tulla luetuksi ja ymmärretyksi, mutta joka ikävä kyllä lienee nykyisellään enää saatavissa kirjastoista ja divareista. (Kiitos jälleen kerran Helmetille!)