Aleksis Kivestä Jarkko Sipilään

Kiven Seitsemän veljestä kertoi pojista jotka harhautuivat väärille teille, yhteiskunnan ulkopuolelle - nykyään ehkä puhuttaisiin nuorisorikollisista. Kiven kertomus on lähtökohdasta huolimatta optimistinen kasvutarina, kertomus siitä miten veljesparvi lopulta kasvaa yhteiskuntakelpoisiksi, voisipa heitä kertomuksen lopussa kutsua yhteiskunnan tukipilareiksikin.

Ja kun tänään on Aleksis Kiven päivä, siis suomalaisen kirjallisuuden juhla, on syytä nostaa hattua - ainakin sanallisesti - Kiven kunniaksi: monista suurista suomalaisista kirjailijoista huolimatta Kivi edelleen on ajankohtainen, edelleenkin omassa luokassaan, edelleenkin verraton.

Mainitsin täällä aiemmin Jarkko Sipilän dekkarit, joita tuolloin olin lukenut vasta kaksi. Nyt luettuna on viisi kirjaa kymmenestä, siis merkittävä siivu kirjailijan tuotannosta, ja jotain lienee syytä sanoa. (Nuo kolme viimeisintä luettua olivat Kosketuslaukaus, Likainen kaupunki ja Kylmä jälki.)

Suomalaisesta dekkarista en ole aiemmin erityisemmin perustanut; ehkä dekkari on vähän päälle liimattu kirjallisuuden laji suomalaisessa yhteiskunnassa, ehkä meillä ei vain ole ollut niin pitkää sivistyneen yhteiskunnan historiaa että siitä voisi ammentaa (vertaa Englanti ja Ruotsi). Mutta todettava on, että Sipilä ei huonosti kirjoita kansainvälisiin verrokkeihinsa suhteutettuna, ei ollenkaan.

Jonkin verran Sipilän kirjoissa on kerronnallista kankeutta, mutta näissä kolmessa viimeisessä kohtuullisen vähän, tai sitten olen vain tottunut hänen tyyliinsä. Ei hän mikään kaunokirjallinen taituri ole, hyvin arkinen ja toteava, kuten monessa yhteydessä on todettu - ikään kuin lukisi poliisin kirjoittamaa pöytäkirjaa tapahtuneesta - mutta tässä lienee juuri hänen kirjallisen tuotantonsa keskeinen ydin.

Joissakin Sipilän kirjoissa on ollut sellaista populistista sanomaa, joka ehkä sopisi paremmin jonkin iltapäivälehden lööppiin, mutta tämäkään ei ole ollut häiritsevää. Mutta toisaalta Sipilällä on myös hyviä havaintoja suomalaisen byrokraattisen koneiston tilasta, siitä miten koneisto ajaa omaa etuaan eikä huolehdi siitä että kansalaisen edusta huolehdittaisiin tai sitä valvottaisiin. Tässä lainaus Sipilän tekstistä:

Yritysmaailmassa firman kuuluu valvoa omia etujaan. Näin tekee myös virkamies, kun sille tuputetaan bisnesajattelua. Koneiston tehtävänä ei olekaan enää ajaa ihmisen asioita, vaan huolehtia että se itse toimii. [...] Samaan aikaan asiat muuttuvat salaisemmiksi ja virkamiesten virheet pidetään piilossa.

Ei hassummin dekkarikirjailijalta. Hyvää jälkikasvua olemme Aleksis Kivelle saaneet.