Miina Supinen sai hämmennyksiin tällä romaanilla, sillä mietin koko ajan ollaanko tässä vakavissaan fantasian kanssa vai fantasioidaanko tässä vakavilla asioilla: Säde (WSOY, 2013; ISBN 978-951-0-39962-0). Ja kokonaan tämä romaani oli luettava, jotta vastaus selviäisi, eikä ollenkaan hassummin Supinen pitänyt tarinaa koossa, ihan loppuun asti.
Kirja on suosittu, siitä on tätä kirjoittaessa 59 varausta Helmet-järjestelmässä, ja kappaleita 87. Kirja kertoo Säde-nimisestä naisesta ja hänen kumppanistaan Antista, joiden ihmissuhteen ympärille rakentuu erikoislaatuista kolmiodraamaa. Hahmojen nimeäminen herätti hiukan kummastusta, esimerkiksi tutkija nimeltä Victor Allcock, mutta ei tämäkään saanut pahemmin lukemista kangertelemaan.
Kirjassa kerrotaan Helsingin lähituntumassa sijaitsevasta luonnonpalvontaa harrastavasta yhteisöstä, Tiedon Akatemiasta, ja tähän mystiseen vireeseen liittyy arkeologista tutkimustyötä, kaivauksia joissa etsitään menneiden aikojen uskonnon salaisuuksia, ehkä jopa porttia tuonpuoleiseen.
Kirjan hahmoista ehkä erikoisin on Antti, hyvinkin autistisesti käyttäytyvä mies, mutta omaa karua runollisuutta on tässä pariskunnassa Antti ja Säde, joista toinen kaihtaa kaikkea tunteellisuutta, toinen taas ei tunnu saavan tunteista koskaan kyllikseen.
some are different, some the same
16 tuntia sitten
2 kommenttia:
Supisen "Liha tottelee kuria" oli aivan mainio. Odotin suuria myös tältä kirjalta. Aihe onkin lupaava ja teksti kulkee enimmältään mukavasti, mutta minulle tuli tunne, että kaikki jää latteaksi; aiheesta olisi saanut paljon enemmän. Vielä yksi editointikierros olisi tehnyt kirjalle hyvää. Runsaista kirjoitusvirheistä voisi ajatella, että kustannustoimittaja ei ole edes lukenut kirjaa.
Kiitos kirjavinkistä, en olekaan muita Supisen kirjoja lukenut ja tämä jätti vähän epätäydellisen fiiliksen. Pidetään kirjailija mielessä... täytyy ensin purkaa kirjastosta jo lainattujen kirjojen pinoja.
Lähetä kommentti