Shimo Suntila on kirjoittanut sata lyhyttä novellia, joissa piisaa yllätyksiä, ja huumoriakin löytyy: Sata kummaa kertomusta (Kuoriaiskirjat, 2013; ISBN 978-952-7021-17-0).
En Suntilasta tiennyt mitään ennen tähän kirjaseen tarttumista, mutta vaikutuksen kokoelma teki. Ensin on kuitenkin syytä selvittää, mitä nämä lyhyet novellit oikein ovat, lainaamalla kirjan esipuhetta:
Raapaleella on määrämitta. Sen pituus on täsmälleen sata sanaa. Lisäksi otsikossa (joka yleensä on nimi) ja väliotsikoissa saa olla viisitoista sanaa. Mikä tahansa sadan sanan rykäisy ei kuitenkaan ole raapale. Tarinan täytyy olla eheä, kuin tislattu novelli. Parhaimmillaan raapale on kirjailijan taidonnäyte siitä, miten hän osaa tiivistää näkyviin olennaisen, ja vain olennaisen.
Tuo kuvaus sopii hyvin näihin novelleihin, parhaimmillaan ne yltävät juuri siihen mistä tuossa määrittelyssä puhutaan. Toisaalta raapaleissa on jonkin verran toistoa, kymmenittäin näitä ei kannata yhteen pötköön lukea, niin kuin ensiksi sorruin tekemään.
Lopuksi näyte, tässä on raapale nimeltään "Hiukkasetsivä":
Nimeni on Marlowe. Ovessani lukee hiukkasetsivä.
Sade piiskaa pimeää kujaa, kun vedän liipaisimesta. Suuliekin välähdys ja aseen paukahdus ajaa myonin esiin roskiksen takaa. Paiskaan hänet seinää vasten. "Alahan puhua", ärähdän.
"Älä ammu! Hadronin baari, Cernin liepeillä. Et sitten kuullut tätä minulta."
Jatkan matkaa ja pistän tupakaksi. Jälki alkaa lämmetä. Viime hetkellä huomaan takaa tulevan auton. Väistän konepistoolin sylkemän neutriinosuihkun syöksymällä maihin.
Baarissa lahjon itseni sisään muutamalla gigaelektronivoltilla. Totinen ilmeeni ja Tevatronin vilautus avaavat tieni takahuoneeseen. Kaksi kännistä elektronia vaeltaa joka puolella, kunnes huomaavat minun tarkkailevan niitä. Vaalea bosoni istuu nurkkapöydässä naukkailemassa viskiä. Istuudun.
"Neiti Higgs. Tiedättekö, teitä on etsitty pitkään.”
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti