Rosa Liksom on jäänyt itselleni kovin etäiseksi kirjailijaksi, ja ilman sen kummempia odotuksia tartuin tähän romaaniin, vuonna 2011 Finlandia-palkittuun: Hytti nro 6 (WSOY, 2012; ISBN 978-951-0-39707-7).
Ajattelin suunnilleen niin että ei tämä romaani niin hirveän huonokaan voi olla, mutta voi sentään miten tässä kävi: olin kirjan pauloissa niin että tuskin huomasin mitä ympärillä tapahtuu, tarina vei mukanaan.
Ja vaikka Liksom käyttää monenlaisia keinoja lukijan etäännyttämiseen, mukaan lukien varsin teatraalisia kerronnan keinoja, niin siitä ei pääse mihinkään että tässä on mestariteos joka vie mukanaan, joka ei helpolla otetaan irti päästä.
Romaanissa on jotain samanlaista kuin Kristina Carlsonin teoksessa Maan ääreen, joka teki suuren vaikutuksen yhtä lailla. Liksom piirtää romaanissaan virtuoosin tarkkuudella kuvaa ihmisistä ja pitkästä matkasta, kohtaloista jotka voivat kääntyä miten päin vain, kohtaloista jotka ovat jumittuneet uomaansa toistamaan aina vain samaa tarinaa.
Tämän lyhyen romaanin sivuilla tuntui elävän kokonainen manner, aamusta iltaan, talven keskellä, kevättä odottaen, muutoksen kourissa mutta pohjimmiltaan samana kuin vuosikymmeniä, vuosisatoja sitten, niin kuin ihminen aikojen alusta asti on ollut.
Tekstit
some are different, some the same
8 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti