Jim Thompson on kirjoittanut kovaotteisen Lappiin sijoittuvan jännärin, joka jotenkin kummallisella tavalla sai suomalaisen elämänmenon tuntumaan jenkkiläiseltä eksotiikalta: Lumienkelit (Johnny Kniga, 2010; suom. Tarja Lipponen; ISBN 978-951-0-36697-4).
Teos oli saanut Helmetissä neljä tähteä (kaksi arviointia), mikä on vähän yläkanttiin mielestäni, vaikka ei tämä kirja huonosti kirjoitettu ole.
Jim Thompson aluksi hämmensi kirjailijanimenä, sillä olen lukenut kaksi Thompsonin kirjaa, ja ne eivät kyllä ole sinne päinkään mistä tämä jännäri kertoo. Ja eri kirjailija tässä on kyseessä, Suomessa asuva ja Suomeen tapahtumansa sijoittava.
Jännärin päähenkilö on poliisi Kari Vaara, joka Kittilän tienoilla joutuu selvittelemään väkivaltarikosta, jossa johtolangat alkavat vähä vähältä viitata Vaaran omaan henkilöhistoriaan. Melko rutiininomainen kirja tämä on, mutta parhaimmillaan Thompson kirjoittaa oikein vetävästi.
Se millainen kuva suomalaisesta alkoholinkäytöstä ja kaamosmasennuksesta sekä taipumuksesta mielisairauksiin tässä kirjassa esitetään ei ole erityisen houkuttelevaa Suomi-eksotiikkaa, mutta oma kiero kiehtovuutensa varmaan on tässäkin.
Monessa kohdin Thompson tuntuu oivaltaneen yhtä ja toista meistä suomalaisista, mutta samalla jotenkin hän on jäänyt ulkopuolelle tästä kulttuuristamme. Ei tässä Suomesta puhuta vaan jonkinlaisesta amerikkalaishenkisestä tulkinnasta siitä mitä suomalaisuus voisi olla, vähän samaan tapaan kuin joku kirjoittaisi jännäriä "Amerikan syvän etelän" asukkaista.
Tekstit
some are different, some the same
7 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti