Dean Koontz: Odd Thomas - hiljaisten kaupunki

Jatkoin Dean Koontzin Odd Thomas -kirjojen lukemista sarjan ensimmäisellä romaanilla, joka osoittautui epätasaiseksi mutta lopulta ihan mukiinmeneväksi kauhujännäriksi: Odd Thomas - hiljaisten kaupunki (Gummerus, 2007; suom. Kari Salminen; ISBN 978-952-459-774-6).



Helmet-järjestelmässä joku oli antanut romaanille viisi tähteä, mutta en kyllä tämmöistä olisi valmis tekemään, kolme tai neljä tähteä olisi oikeampi.

Odd-romaanissa oli mielenkiintoinen kehyskertomus. Oddin kirjailijatuttava oli saanut Oddin innostumaan kertomaan seikkailuistaan kirjoittamalla niistä, ja samalla antanut ohjeita kerrontatekniikassa. Tästä syystä Odd ilmoitti käyttävänsä epäluotettavan kertojan tekniikkaa, muun muassa piilottamalla asioiden tapahtumajärjestystä lukijalta.

Tämä oli yksi vähän keinotekoiselta tuntuvista tarinan kertomisen tavoista tässä romaanissa. Puolivälissä teosta olin jo valmis jättämään leikin sikseen, koska kuvittelin jo tietäväni mitä tulevan pitää. Luin kuitenkin eteenpäin, ja olihan tarinassa useampikin yllätys tiedossa.

Tarina on sinänsä mielenkiintoinen muun muassa tuon vihjeenä lukijalle kerrotun epäluotettavuuden ansiosta. Sellaistakin tulkintaa kerronnasta voi ajatella, että Odd näkee harhoja ja että tästä johtuen tarinan yliluonnolliset elementit ovat vain Oddin päänsisäisiä tapahtumia. Mutta toisaalta Koontz lomittaa todelliselta tuntuvaa ja keksityltä vaikuttavaa melko näppärällä tavalla toisiinsa, niin että lukija ei tiedä mitä tarinasta aina ajatella.

Mitä romaanista voisi kertoa paljastamatta liikaa? No, ehkä sen, että tapahtumapaikkana on Pico Mundon pikkukaupunkin Kaliforniassa, jossa Odd asuu autotallin yläkerrassa ja työskentelee pikaruokalan kokkina. Hänellä on kyky nähdä kuolleita ihmisiä, ja nyt näyttää siltä että joku tai jotkut juonivat kertakaikkisen kamalia pikkukaupungissa.

Oddin perhetausta on aikamoisen hirvittävä, sekä hänen äitinsä että isänsä sopisivat kauhugalleriaan. Kieltämättä on Koontzilta aika taitava suoritus tasapainoitella näiden inhotuksen väreitä tarjoavien elementtien ja tarinaa keventävien arkipäivän kommelluksien välimaastossa.

Tarinaa kertova Odd luo lukijaan varsin läheisen suhteen, ja kun sitten käy ilmi millaista Oddin elämä on lapsuudessa ollut, lukija pakostakin kokee myötätuntoa tätä vastentahtoista sankaria kohtaan. Ja epäilemättä Odd ei ihan täysijärkinen ole, joten lukijan tehtävänä on pohtia missä määrin tämän kaltaisen tarinan totuuteen voi ylipäänsä luottaa. Mielenkiintoinen lähestymiskulma jännärin rakentamiseen.