Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?

Ville Hytösen toimittama artikkelikokoelma Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? (Savukeidas, 2010) ottaa kantaa niin Halla-ahoon henkilönä kuin hänen kirjoitustensa synnyttämään ilmiöön - puolesta ja vastaan. Kirjoittajia on yhdeksän, ja teksti on paikoitellen melko kipakkaa.

Kirjoituksista tulee toisten ohi puhumisen fiilis; mutta se kuvastaa koko asiaa yleensäkin. Näin Hytönen esipuheessaan pohtiessaan eurooppalaisen integraation tuottamaa yhteiskunnallista painetta: "Usein paine kulminoituu vastakkainasetteluun, jossa liberaali kulttuurirelativisti ja rasistissävytteinen maahanmuuttokriittisyys kieltävät toistensa mielipiteet."

Mike Pohjola pureutuu "maahanmuuttokriittisten" Homma-foorumilla käytyyn keskusteluun esimerkkitapauksen avulla. Hän ruotii niin Halla-ahon retoriikkaa, muun muassa olkinukke-argumentaation käyttöä, kuin foorumille kirjoittajien suhtautumista Halla-ahon teksteihin.

Esimerkkitekstissä Halla-aho käyttää ilmausta "olisi ... täysin perusteltua kysyä" ja tämän jälkeen nostaa samassa asiayhteydessä esille "rotat, torakat ja coloradokuoriaiset" sekä "veroelätit, rikolliset ja potentiaaliset islamistit".

Homma-foorumilla keskustellaan Halla-ahosta ikään kuin tämä ei olisi läsnä, pohtien tämän kaltaisten kärjistysten vaikutusta, sitä että se saattaa aiheuttaa lukijassa inhoreaktion ja koko teksti jää lukematta. Jotkut puolustavat Halla-ahon "aivopesutoimintaa" tavalla joka tuo mieleen lähes henkilöpalvonnan, toiset taas näkevät siinä riskejä ja haluaisivat keskustella rationaalisesti, tuoda mukaan järjen ääntä.

Halla-ahon suhde kulttiin osoittautuu monitahoiseksi: "Hän haluaa pelata kahta peliä: olla maahanmuuttokriittisen keskustelun kärkinimi mutta samaan aikaan yksityinen nettikirjoittelija jolla ei ole vastuuta kenellekään."

Ihan vaille ymmärrystä ei Halla-aho jää. Timo Hännikäinen puolustaa artikkelissaan Halla-ahoa ja kertoo äänestäneensä häntä kunnallisvaaleissa. Hän haluaa maahanmuuttajien valikointia: '[O]n tähdättävä tulijoiden sulauttamiseen, eikä haihateltava monikulttuurisuudesta. Tähän saakka on ihannoitu tulijoiden erilaisuutta, "toiseutta", vaikka vain sopeutumalla ja sulautumalla maahanmuuttajat voivat tuoda oman lisänsä suomalaiseen kulttuuriin.'

Jukka Mallinen ottaa hampaisiinsa Timo Vihavaisen pamflettimaisen kirjan Länsimaiden tuho, muun muassa Vihavaisen väitteen että monikultturinen länsi on perustavalla tavalla uusi. Mallinen toteaa: "Eurooppa on kuitenkin aina ollut monikulttuurinen kansojen sulatusuuni - kuten koko maailma. Renessanssista ja antiikista alkaen sen liikevoima on perustunut vapaamielisyyteen ja vapaa-ajatteluun, individualismiin. Sitä liikuttaa uskomisen vastainen ironian taju, skepsis."

Mallinen ei näe ongelmia joita ei voisi korjata: "Maahanmuuttajien integroitumisen vapauksiimme ja elämänlaatuumme pitäisi olla helppoa - hehän ovat tulleet tänne lisätäkseen vapauksiaan ja palantaakseen elämänlaatuaan. Jos integraatiossa on ongelmia, meidän pitää katsoa kriittisesti omia instituutioitamme."

Moni kirjoittajista ihmettelee sitä että maahanmuuttokriittiset nostavat tarkoitushakuisesti esille ihonväriltään erilaisten satunnaisia rikoksia Suomessa, kun taas valtava enemmistä muunmaalaisten tekemistä rikoksista jää noteeraamatta, esimerkiksi venäläisten ja virolaisten tekoset. Jotkut, kuten Vihavainen, jopa ihannoivat venäläisyyttä, huolimatta kaikesta siitä kurjuudesta joka nyky-Venäjällä vallitsee. Johtuuko tämä unohtaminen ihonväristä?

Katja Kettu lähestyy Halla-ahoon liittyvää ilmiötä moraalisen autonomian näkökulmasta, siitä että yksilö ottaa täyden vastuun teoistaan: "Lähden siitä oletuksesta että hyvyyttä on olemassa ja sitä esiintyy, joskaan se ei tiivisty välttämättä Halla-ahossa tai hänen seuraajissaan."

Kettu ei ihannoi monikultuurisuutta, eikä väkivallan ja terrorin lietsojia: "En tiedä missä suomalaisuus tarkkaan ottaen sijaitsee, mutta en suostu alistumaan oletukseen, että ahdasmielisyys ja muukalaisviha olisivat osa suomalaisuuden ydintä."

Kirjan viimeisessä artikkelissa Jussi K. Niemelä pistää tuulemaan tosissaan, pohtien Halla-ahoa yksityishenkilönä ja ruotien "vainoharhaisen poliittisen kultuurin" ilmiötä: "Siinä ennustetaan länsimaisen kulttuurin tuhoa, uhotaan, rähistään, solvataan ja uhkaillaan. Kriitikot leimataan epäloogisiksi kukkahattutädeiksi, viherstalinisteiksi tai mielipuoliksi."

Niemelä toteaa, että maahanmuutosta voi ajatella rakentavasti ja terävästi, mutta ikävä kyllä aiheesta kiinnostuvat ennakkoluuloiset ja ahdistuneet ihmiset: "Vieras on pelottava ja turvallisuutta pitää hakea torjumalla vieras. Tämä ei ole vieraanvaraista. Ehkä se on perisuomalaista, perussuomalaista, omaan napaan tuijottamista. Maassa maan tavalla, massa massan tavalla."

Niemelä niputtaa yhteen Vihavaisen, Huntingtonin ja Spenglerin ajatukset ja pitää niitä väärinä ja vaarallisina: "Länsimainen kulttuuri ei ole kuolemassa, elleivät nationalistit pääse valtaan. Historiasta näemme, mitä tapahtuu, kun kansallismielisyyden nimiin vannovat hyödylliset ja hyödyttömät idiottit pääsevät vapaasti huseeraamaan."

Niemelä ennustaa rumaa loppua: "Vihavaisesta, kuten Halla-ahosta, tulee itsestään rappioilmiö, väsynyt ja heikko marmattaja, moralisti, IKL-mielinen foliohattutäti."

Yhteenveto: Aikamoisen reipas kirjoituskokoelma, joka antaa perspektiiviä keskusteluun. Itse en osannut tulkita Vihavaisen kirjan mittaista pamflettia osana Halla-ahoon liittyvää ilmiötä, vaan irrallisena kirjoituksena, mutta nytpä tiedän paremmin. Spengleriä puolestaan en ottanut kovin vakavasti, ja Huntington tuntui jo aikansa tuotteelta. Mutta mikä kaikesta tästä keskustelusta jää mieleen on toisten ohi puhuminen - siitä tässä on kyse.