Valkoisten vankina - Päiväkirja Kokkolan ja Tammisaaren punavankileireiltä 1918

Pekka Railon 1950-luvulla kirjoitetut muistelmat julkaistiin vasta nyt, tietokirjailija Pekka Tuomikosken toimittamana ja esipuheella täydentämänä laitoksena: Valkoisten vankina - Päiväkirja Kokkolan ja Tammisaaren punavankileireiltä 1918 (Minerva, 2011). Teos ansaitsee tulla luetuksi, sillä se antaa perspektiiviä mm. Suomessa parhaillaan käytävään "vihapuhe-keskusteluun".

Pekka Railo (1888-1975) oli lehtimies, maltillinen sellainen, eikä osallistunut mitenkään sotatoimiin, mutta sai maksaa mielipiteistään. Tammisaaren punavankileirillä oli yli 8500 vankia, joilla ei ollut riittävästi ruokaa tai vettä. Railo, joka oli entiseltä ammatiltaan apteekkari, yritti auttaa ja lääkitä vankeja, mutta nälkään kuolleita oli pahimmillaan yli 200 viikossa.

Railon teokseen liitetyt tilastot ovat karua kerrontaa. Päivittäiset kalorimäärät putosivat jopa alle 200:n; joinakin päivinä ei ollut ruokaa ollenkaan. Pahimmillaan, viikolla 28.7.-3.8. nälkään kuolleita oli 242, punatautiin 21 ja toisintokuumeeseen ja muihin tauteihin 5.

Railo kertoo omasta taustastaan, muun muassa siitä miten hän, veljistään poiketen, kiinnostui työväenaatteesta ja monen mutkan kautta päätyi lehtimieheksi juuri sisällissodan aattona. Railolla tuntuu olleen, hyvin vaikeista tilanteista huolimatta, aina jonkinlainen huumorin pilkahdus mielessään. Moneen otteeseen hän sai huumorin keinoin laukaistua jännitteitä vankileirien olosuhteissakin.

Myöhemmin Railo eteni urallaan pitkälle, Helsinkin apulaiskaupunginjohtajaksi ja kansanedustajaksi asti. Hän tarjosi muistelmiaan Tammelle, joka ei niitä uskaltanut julkaista. Tämän kirjan myötä Työväen arkistossa säilytetty käsikirjoitus pääsi vihdoin päivänvaloon.

Vaikka Railolle oli selvästi kova paikka vankileirien tapahtumat, kertoo hän sen kummemmin syyttelemättä, tasapuolisuuteen pyrkien, sisällissotaan liittyvistä tapahtumista, mukaan lukien punaisen terrorin kauheudet.

Kaikesta tästä nousee kuitenkin esiin tämän kirjan erityinen tarina, vankileirien olosuhteet, joita pyritiin peittelemään. Vasta kun vankileirejä tarkastanut professori Tigerstedt sai Railolta kuvauksen tilanteesta, mukaan lukien Railon ylläpitämät tilastot, ja nämä vuosivat Ruotsin lehdistön kautta julkisuuteen, alkoi olosuhteisiin tulla hiljalleen parannusta.

Ja tilastot olivat karuja: kolmessa kuukaudessa, 16.6.-14.9. kuoli yhteensä 2507 vankia, kun keskimääräinen vankien lukumäärä tuolloin oli 5400. Ja tämä vielä tilanteessa, jossa vankileirillä ei esiintynyt erityisen vaikeita kulkutauteja.

Railon kirja kertoo Suomen historiasta pitkään vaiettuja asioita, ja ansaitsee tulla ymmärretyksi. Toki tämä teos ei ole ensimmäinen aihetta käsittelevä, ja sen tietoja on aiemmin julkaistu muissa yhteyksissä, mutta asiallisuudessaan ja kiihkottomuudessaan muistelmateos on omaa laatuaan.