Kielemme kohtalo

Vesa Heikkinen ja Harri Mantila ovat kirjoittaneet erinomaisen yleisesityksen suomen kielen tilanteesta ja tulevaisuudesta: Kielemme kohtalo (Gaudeamus, 2011).

"Korjaako kuolo?" "Miksi ruma kieli sallitaan?" - Kirjassa pohditaan sekä kieleen kohdistuvia (usein näennäisiä) uhkakuvia että kielen käytön muuttumista ajan mittaan.

Näyttää vahvasti siltä, että eri alojen ammattilaiset - virkamiehet, poliitikot ym. - ovat suomen kielen pahimpia uhkakuvia: "Kielemme uhka ei ole nuorissa eikä heidän innovatiivisuudessaan. Pahaa jälkeä tekevät aivan muut, [...] erityisesti englantia suomeen sekoittavat bisnesmiehet ja tutkijat."

Mistä on peräisin esimerkiksi termi "Oulun seudun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikkö"? Näin kirjoittajat pohtivat asiaa: "Näyttää siltä, että kaikki hallinnon ja koulutuksen organisaatioihin liittyvä toiminta halutaan nykyään byrokratisoida ja etäännyttää kielellisesti mahdollisimman kauas kansalaisista. Tämä ei hevin sovi yhteen palveluhenkisyyden kanssa, jota toisaalta toitotetaan."

Kielen asiantuntijoilta kannattaa kysyä neuvoa!

Usein "puhdasta" suomalaisuutta hehkutetaan huomaamatta ettei se kovin puhdasta ole. Kirjoittajat lainaavat professori Mikko Lehtosta: "[S]uomalaisuus on kuin sika, joka syö kaiken kanadalaisperäisestä jääkiekosta brittien heavy metal -musiikkiin. Suomen lipun värit ovat tsaarin purjehduslipusta. Risti on lännestä. Suomen vaakunaleijonan kantaisä karjui ensi kerran keskiaikaisen ruotsalaisen Folkunga-mahtisuvun (Bjälbo) vaakunassa. [...] Maamme-laulun sävelsi hampurilainen Fredrik Pacius. Kansallisruokamme on ainakin suosion perusteella pitsa. Muulta on tuotu niin tango, kahvi kuin kirkkokin."

Entä mikä suomen kielessä on oikeasti vanhaa? Uralilaiselta kaudelta eli ainakin 5000-6000 vuoden takaa periytyviä sanoja ovat perheenjäseniin liittyvät appi, anoppi, isä, miniä, vävy ja luontoon liittyvät puu, kuu, kala, kyy, pyy - pari esimerkkiä kirjasta poimiakseni.

Tuhansien vuosien aikana lainaa on otettu monesta suunnasta. Germaanista kerrostumaa ovat apaja, hullu, tuppi ja slaavilaista ies, miero, rotu.

Kirjoittajat pohtivat ilmiötä nimeltä "suolanti", suomen ja englannin sekasikiötä, ja huomaavat että joskus suolantia käytetetään piilottamaan tekemisen todellinen merkitys. Esimerkkinä kirjoittajat pohtivat termien "automaattinen päätöksenteko" ja "scoraaminen" käyttöä: "Kaukana ei ole ajatus siitä, että taas on keksitty uusi innovatiivinen tapa kyykyttää köyhiä – ja laskea hämäyksen päälle vielä hienojen vierasperäisten ilmausten [...] sumuverho!"

Suurimmaksi ongelmiksi kielilainoissa muodostuu tekstilajien vieraus: mitä jos olennaista tietoa jää vain pienen piirin keskinäiseen keskusteluun? Toisaalta suomalainen identiteetti joka tapauksessa muuttuu kielilainojen myötä, sekä hyvässä että pahassa.

Yhteenveto: Tärkeä ja kattava kirja suomen kielestä, siitä mistä se on tullut ja ennen kaikkea siitä mihin se on menossa. Ja myös tästä hetkestä, siitä missä suomea käytämme juuri nyt.