Rupisia bittejä, karmeita kaavioita, unelmia ja toimistohommia

Jukka Paakki on kirjoittanut historiikin Rupisia bittejä, karmeita kaavioita, unelmia ja toimistohommia (Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos, 2011), jota kuvaillaan seuraavasti: "Tämä tarina perustuu tositapahtumiin. Se kertoo vuonna 1967 toimintansa aloittaneen Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen historiasta sekä laitoksella työskennelleistä ja opiskelleista henkilöistä."

Paakki toteaa historiikista: "Toivon tarinan kiinnostavan satunnaisia lukijoita. Kirjoitus on ikioma henkilökohtainen tulkintani tietojenkäsittelytieteen laitoksen historiasta, joten se ei edusta laitoksen virallista kantaa. Pyydän absoluuttisen totuuden etsijöitä kääntymään laitoksen johtajan tai laitosneuvoston puoleen."

Siis: mukavan välitöntä ja leppoisaa meininkiä, kertomus siitä miten päädyttiin siihen mikä tietojenkäsittelytieteen laitos tänään on, ja ketkä tässä kehityksessä mukana ovat olleet.

Kirja täydentää mukavalla tavalla Veijo Åbergin historiikkia Lisää muistia! 50 vuotta tietotekniikkaa Helsingin yliopistossa (Helsingin yliopiston tietotekniikkakeskus, 2010).

Alkuaikoina, tietokoneiden tullessa 1960-luvulla Suomeen ja Helsingin yliopistoon, nousi professori K. V. Laurikainen keskeiseen rooliin: "Laurikainen oli jopa fyysikoksi harvinaisen hankala tyyppi ja tottunut saamaan, mitä halusi. Nyt hän oli saanut päähänsä, että ydinfysiikan tutkimuksessa tarvittiin runsaasti tietokonelaskentaa ja että se hoituisi parhaiten omalla tietokoneella."

Tästä lähtökohdasta on ollut pitkäaikaisia seurauksia: "Asetelma fyysikot vastaan muu maailma on Laurikaisen ansiosta jäänyt sitkeästi elämään yliopiston atk-toiminnassa. 1960-luvulta lähtien kaksi leiriä kävivät jatkuvaa kärhämää erityisesti tietokonehankinnoista ja rahojen jakamisesta […]"

Tietojenkäsittelyn opetuksen käyntiin saaminen oli alussa todella takkuista: "Syksyllä 1964 oli Helsingin yliopistossa kaksi kilpailevaa laskentatoimistoa, joista kumpikaan ei huolehtinut yliopiston yleisestä atk-opetuksesta: ydinfysiikan laitoksen laskentatoimistolla ja sen esimiehellä ei ollut siihen halua, matematiikan laitoksen laskentatoimistolla ja sen esimiehellä ei taas koulutuksesta vastaavaa professoria."

Ja näin siinä kävi: "On vähän noloa, että kunnian Suomen tietojenkäsittelyopin koulutuksen aloittamisesta otti Tampereen Yhteiskunnallinen korkeakoulu eikä Helsingin yliopisto."

Mutta kun tietojenkäsittelyopin laitos ja professuuri viimein saatiin vauhtiin syksyllä 1967, alkoi tuloksia tulla: "Martti Tienari osoittautui monin tavoin hyväksi valinnaksi. Hän oli väitellyt matematiikasta, jota noihin aikoihin pidettiin yleisesti tietojenkäsittelyopin tieteellisenä kantaisänä, ja hänellä oli sopivaa käytännön atk- ja johtamiskokemusta Kaapelitehtaalta. Tienari oli myös riittävän juonikas, itsepintainen ja kovanahkainen ajamaan uuden laitoksen etuja vanhoja Helsingin yliopiston professoreja vastaan."

Lopuksi: Mainio historiikki: värikäs, kantaa ottava ja taatusti ajatuksia herättävä.

Lisäys: Käsitys kirjasta voi muuttua ajan mittaan, ja niin kävi tässä. Alunperin en nähnyt tässä historiikissa kovasti moitittavaa. Mutta kollega kun luki sen, blogipostaukseni innnostamana, niin hän ei tykännyt ollenkaan: itsekeskeinen kirjoittaja mollaa toisia ihmisiä sen minkä kerkeää, oli tuomio kirjasta.

Miksi en ensin tätä älynnyt kai johtui sitä, että en jaksanut tietokoneruudulta lukea historiikistä kuin osan, joten arviosta tuli ylimalkainen. Pienenä annoksena kirja on reippaan oloinen, mutta isona annoksena voi lukijalle tulla huono olo.