maanantai 20. joulukuuta 2010

Lisää muistia!

Veijo Åbergin teos Lisää muistia! 50 vuotta tietotekniikkaa Helsingin yliopistossa (Helsingin yliopiston tietotekniikkakeskus, 2010) on tietokirja parhaimmillaan: selkeä, tarkka, ajatuksia herättävä. Kyseessä on tilauksesta tehty historiikki, mutta loppujen lopuksi kyse on paljon enemmästä: tietotekniikan tulosta Suomeen ja sen leviämisestä koko yhteiskuntaan. Ja tässä Helsingin yliopistolla on ollut merkittävä rooli alusta alkaen.

Kirja rakentuu niin henkilöiden kuin tietokoneidenkin ympärille, alkaen ensimmäisestä Suomessa rakennetusta tietokoneesta ESKOsta (joka oli vanhentunut jo käyttöön otettaessaan). Mutta siitä se alkoi, isojen keskuskoneiden kautta tämän päivän nettimaailmaan, ja kaikki kehityskulut siinä välissä.

Kirjassa on paljon kuvitusta, mikä auttaa lukijaa näkemään ajan kuvaa, sitä miten ihmiset, ympäristöt ja laitteet ovat ajan kuluessa muuttuneet. Alkuaikoina tietokoneiden parissa puuhattiin puku päällä, sittemmin on menty toiseen ääripäähän, ja ehkä palattu ajoittain myös pukukoodin suuntaan.

Olen konkareilta kuullut miten isoja herroja laskentakeskuksissa oltiin reikäkorttien aikaan. Jos teit virheet, selityksiä ei annettu vaan korttipakka tuli takaisin, korkeintaan ehkä jokin pieni vihje virheestä mukana. Mutta mukavaa oli kuulla, että sentään M.A. Numminen pääsi johon ohi reikäkorttipinoineen - hän kun suostui esiintymään henkilöstön tilaisuudessa.

Kirjasta (ja sen henkilöluetteloista) löytyy monta tuttua hahmoa, mutta koska olen ollut alalla lyhyehkön aikaa, vain 20 vuotta, moni alkuaikojen tapaus ja tilanne on jäänyt hämäräksi, ja näitä kirja mukavasti selventää. Tosin on ollut ilmiselvästi haastavaa (ja joskus tämä näkyy myös tekstissä) selvittää mitä oikeastaan aikoinaan tapahtuikaan. Viime vuodet ovat aina paremmin muistissa kuin vuosikymmenten takaiset asiat.

Teos osuu jotakuinkin kohdalleen niissä asioissa joista jotain tiedän omakohtaisesti, joten on oletettava että muutkin asiat ovat pääosin oikein. Joissakin asioissa on jonkin verran HY-keskeisyyttä, mutta sehän sopii historiikkiin, toisin päin ei voisi ollakaan.

Onnittelut 50 vuodesta - ja menestystä seuraavalle 50 vuodelle!

Ei kommentteja: