Maailmanhistorian huonoimmat keksinnöt

Keksijöillä ei mene aina putkeen. Eric Chalinen teos Maailmanhistorian huonoimmat keksinnöt ja ihmiset niiden takana (suom. Salla Korpela ja Riikka Toivanen; Schildts, 2010) pureutuu epäonnistumisiin. Kirjassa on 50 tarinaa epäonnistumisista, jotka vaihtelivat naurunalaiseksi tulosta koko maapallon ekosysteemin muuttamiseen.

Kirja on selkeä, paikoin melkeinpä selkokielinen, eikä mihinkään yksittäiseen aihepiiriin mennä kovin syvälle. Paikka paikoin olisi toivonut syvällisempää esitystä, ja jossakin määrin tuntui siltä että kirjoittaja yritti liikaakin popularisoida tekstiään niin että lukijalle tuli jopa vähän epämukava olo.

Mutta otetaan muutama esimerkki kirjan teemoista. Ensinnäkin asbesti, jonka yhteyttä keuhkotauteihin epäili jo roomalainen Plinus vanhempi (23-79). Mutta 1900-luku oli asbestin haittavaikutusten peittelyn surkeaa tarinaa: "Suurtehollisuus onnistui 1940-80-luvuilla pitämään lääketieteellisen todistusaineiston poissa julkisuudesta. Sen edustajat vastustivat kaikkea asbestin käyttöä rajoittavaa lainsäädäntöä ja kansalaisten alistamista asbestin vaaroista."

Kirjassa on paljon esimerkkejä terveysongelmiin johtaneista keksinnöistä, kuten tupakka, pikaruoka ja virvoitusjuomat. Ilmiselvää on, että vaikka ongelmat tiedetään, ihmiset silti eivät näistä nautintoaineista ole valmiita luopumaan.

Hassunkurisimpia "keksintöjä" oli puutarhuri William Radamin keksimä tuote, jonka voi katsoa kuuluvan käärmeöljyjen joukkoon. Radam päätteli seuraavasti: "On vain yksi tauti ja yksi taudin syy, riippumatta siitä, miten monenmoisia oireet eri tapauksissa ovat." Radamin kehittämä lääke, "mikrobintappaja", tepsi kaikkeen mahdolliseen, muun muassa spitaali, isorokko ja keuhkotauti. Liittovaltion viranomaiset määräsivät rohdon analysoitavaksi lopult vuonna 1912: "Sen havaittiin sisältävän 99,38 prosenttia vettä, hivenen rikkihappoa ja suolahappoa sekä tilkan punaviiniä värin ja maun vuoksi."

Entä mitä kirjasta jäi lopulta käteen? Ei kovin paljon. Muutama hupaisa anekdootti, ja muutama uusi asia josta huolestua. Teoksen tarkoitus on hyvä, tarjota valaistusta ihmiskuntaa ja ympäristöä uhkaavista vaaroista, mutta loppujen lopuksi teos on, no, pikaruokaa.