Muumipappa ja meri

Tässäpä mestariteos: Tove Janssonin Muumipappa ja meri, joka ilmestyi alun perin suomeksi 1965 mutta on nyt saatavilla uusintapainoksena (WSOY, 2010). En olisi kirjaan älynnyt tarttua, ellei sitä olisi niin kovasti kehuttu teoksessa Johtajakirja (SKS, 2010) - erinomaisena kuvauksena muutosjohtajuudesta ja itsensä johtamisesta. Ja toden totta, teos on mestariteos tässäkin mielessä, ja ohittaa tasokkuudellaan mennen tullen Tuntemattoman sotilaan suomalaisen johtamiskirjallisuuden klassikkona.

Mikä itseäni yllätti on teoksen tavaton nykyaikaisuus, se miten hyvin se aukeaa tämän ajan ihmiselle, joka kamppailee arjen ja muutosten ja pyrkimysten ristipaineessa. Muumiperhe on erikoislaatuinen uusioperhe, joka tässä kirjassa lähtee irti (liian!) tutusta ja turvallisesta, seikkailulle kartalla näkyvälle majakkasaarelle, josta ei alussa edes tiedetä onko se vain kärpäsenlikaa (!).

Majakkasaarella joutuvat niin Muumipappa kuin Muumipeikko kuin Muumimamma kosketuksiin omien perimmäisten tavoitteidensa kanssa, etsimään ja löytämään omaa itseään. Kertomuksessa on kyse yhtä lailla kasvamisesta aikuiseksi kuin aikuisen kasvamisesta aidoksi ihmiseksi: suuria, olennaisia teemoja.

Ja onhan siellä myös Myy - joka on enemmänkin luonnonvoima kuin tavallinen henkilö - sekä Kalastaja, josta ei oikein ota selvää, sekä burnoutin kokenut Majakanvartija.

Itse kukin joutuu kohtaamaan omat "mörkönsä", olkoon kyseessä sitten koti-ikävä, arjen askareiden hallitseminen kuin pelkojen kohtaaminen. Ja loppujen lopuksi täytyy kohdata myös meren raivo, katsoa suoraan sitä päin ja sanoa sille suorat sanat.

Tarina on moniulotteinen, henkilöhahmot paljastuvat vähitellen, kerroksittain, suhteessa toisiinsa, liikaa osoittelematta, siten että lukijalla on koko ajan uutta oivallettavaa rivien välistä. Kirjan teemat ovat monimutkaisia, mutta silti universaaleja, iästä ja ajasta riippumatta.

Mielenkiintoista on myös, miten teoksessa on "tutkimuksellinen" pohjavire - muumipappa kirjaa havaintoja ympäristöstään, tekee hypoteeseja, huomaa ne vajavaiseksi, havannoi uudelleen, tekee uusia hypoteeseja, testaa niitä, ja niin edelleen. Tieteellinen menetelmä kuvattuna käytännössä!

Tämä on satu, kaikenikäisille, mutta ehkä sittenkin erityisesti aikuisille. Sillä kun kysytään, "mikä nykyajan lapsia/nuoria vaivaa?", pitäisi oikeasti kysyä, "mikä nykyajan aikuisia vaivaa?" - ja sen kysymyksen Jansson toden totta esittää, ja pakottaa itse kunkin miettimään omaa arkeaan, ja omaa majakkasaartaan.