Uskonto ja ihmismieli

Huippututkimusta! Tässä on yksi niistä tieteenaloista, joilla suomalainen tutkija esiintyy kansainvälisellä "leading researchers" listalla.

Teos Uskonto ja ihmismieli - Johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen (Gaudeamus, 2008) on kolmikon Kimmo Ketola, Ilkka Pyysiäinen ja Tom Sjöblom toimittama artikkelikokoelma, jota voi pitää melkein oppikirjana, ainakin teoksen ensimmäinen osa "Kognitiiviseen uskontotieteen perusteet" tarjoaa hyvän lähtökohdan varsinaisten artikkelien lukemiseen.

Google Scholar tarjoaa runsaasti aineistoa tutkimuksesta. Englanniksi tutkimusalue on "cognitive science of religion".

Jokin aika sitten tuli Julkaisufoorumi-hankkeen johtorymässä puhetta siitä, mihin yhteyteen uskontotiede oikein kuuluu. Olisiko teologian tai filosofian?

Nyt vihdoin tämän kirjan lukeneena on todettava, että eipä ehkä kuulu kummankaan yhteyteen, pikemminkin ehkä yhteiskuntatieteiden tai ihmistieteiden seuraan, voisi jopa miettiä neurotieteiden tai evoluutiobiologiankin näkökulmaa. Kyseessä on joka tapauksessa hyvin monitieteiden tutkimusalue, ja semmoisen luokittelu johonkin lokeroon on aina hyvin hankalaa.

Luin jo aiemmin Pascal Boyerin teoksen Ja ihminen loi jumalat. Miten uskonto selitetään, ja tässä viitattiin Ilkka Pyysiäisen tutkimuksiin. Tämä oli myös se teos joka innosti tarttumaan artikkelikokoelmaan, tosin kirjan lueskelu jäi aika myöhään. Mutta hyvä että teokseen tartuin, sen verran kiinnostavasti asiaa hahmotetaan, vieläpä sujuvalla suomen kielellä.

Jälleen kerran on annettava kiitokset Helmet-järjestelmälle, josta tämäkin helmi löytyi. On oikeastaan yllättävää kuinka paljon tieteellistä ja ammattikirjallisuutta Helmetin kautta on saatavissa. Ehkä selityksenä on se, että suomalaiset ovat niin pitkälle koulutettuja nykyään että yleissivistykseen kuuluu jo hyvinkin pitkälle huippuosaamiseen pureutuvia teoksia.

Tutkimusala hyödyntää moderneja menetelmiä, muun muassa aivokuvantamisen tuloksia kurkistaakseen ihmisen pään sisäiseen toimintaan. Tässä kirjassa voisi sanoa olevan - yhteiskunta- ja ihmistieteiden yleisen metodiikan lisäksi - kaksi keskeistä lähestymistapaa: neurotiede ja evoluutiopsykologia. Kummatkin ovat tuottaneet runsaasti uutta ymmärrystä ihmismielen toiminnasta, vaikkakin kokonaiskuva on vieläkin epäselvä, puhumattakaan mielen toiminnan yksityiskohdista.

Entä mikä on uskontotieteen suhde uskonnollisuuteen? Johdannossa kirjoitetaan asiasta seuraavasti: "Monet tuntuvat pelkäävän, että mikäli uskonnollisia ilmiöitä selitetään luonnollisilla tekijöillä ja mekanismeilla, uskonnonharjoittajien katsotaan samalla olevan perustavalla tavalla väärässä uskoessaan vaikutusten lähteenä olevan jumalan ja/tai muita näkymättömiä voimia. [...] Sekä ateistit että teistit voivat toki selittää uskontotieteelliset tutkimustulokset edukseen, mutta tähän väittelyyn tarvitaan tieteeseen kuulumattomia lisäoletuksia todellisuuden metafyysisestä luonteesta. [...] Uskontotiede voi tutkia ainoastaan sitä, miksi ihmiset uskovat, ei sitä, ovatko heidän uskonsa kohteet olemassa."

En mene tässä syvällisempään pohdiskeluun kirjan annista. Muun muassa intuitionvastaisuudesta tai intuitiivisesta ontologiasta löytyy kirjasta hyvin mielenkiintoista pohdiskelua. Siis siitä, miten mielen tiedostamattomat prosessit toimivat ja mitä vaikutuksia tällä on tietoisen tason toimintaan. Ehkä tämän voi tässä todeta: "Uskonnollisissa intuitionvastaisissa representaatioissa on olennaista nimenomaan se, että niiden intuitionmukaiset elementit tekevät niistä ymmärrettäviä ja hyödyllisiä samalla kun intuitionvastaiset elementit tekevät niistä huomionarvoisia." (Hiukan kärjistäen tässä yhteydessä intuitionvastaisuus = yliluonnollisuus.)

Kirjassa on laaja-alaista ja poikkitieteellistä pohdintaa, esimerkiksi narratiivisesta psykologiasta: "[N]arratiivien rooli on erityisen merkittävä juuri lapsuudessa, ja lähes kaikki opittu sidotaan ensi alkuun kertomuksiin. Kertomukset tekevät käsitteellisistä ja itselle oudoista asioista omakohtaisia."

Samaten evoluutiobiologialla on suuri merkitys tutkimukselle: "[Ihmisen] yhteisöelämää tukevilla taipumuksilla on kulttuurinen alkuperä, mutta koska kyky kulttuuriin on ollut ihmislajilla jo noin puoli miljoonaa vuotta, siitä on tullut myös geneettiseen evoluutioon vaikuttava voima. Kulttuuriset instituutiot ovat siis jo pitkään olleet osa sitä ihmisen ympäristöä, jossa yksilöiden kelpoisuutta testataan."

Mielenkiintoista pohdintaa syntyy signaalien luotettavuuden probleemasta, siitä miten kollektiivisen toiminnan ongelmat - esimerkiksi vapaamatkustajat jotka eivät tuota vaan vain kuluttavat resursseja - saadaan ratkaistua: "[A]inoat uskottavat signaalit aikomuksesta ottaa osaa yhteistyöhön ovat sellaisia, joita on vaikea väärentää. Teorian mukaan uskonnollisissa rituaaleissa on kyse juuri tästä: niissä osallistujat lähettävät toisilleen viestin voimakkaasta sitoutumisesta ryhmään ja sen ideaaleihin. Jotta tätä viestiä ei voitaisi väärentää helposti, sen täytyy käydä lähettäjälleen kalliiksi."

Tästä löytyy luonteva selitys tuhlaileville uhriseremonioille ja uhraamisen ajatuksen keskeisyydelle uskonnossa. Itselleni tuli tässä yhteydessä mieleen myös "menestyksen teologia", joka saattaa olla tämän kaltaisista lähtökohdista nähtynä itseään toteuttava mekanismi: ne jotka sitoutuvat saavat todellakin menestystä yhteisönsä avulla.

Entä sitten paratiisi, niissä uskonnoissa jossa tämä käsite esiintyy? Ihmisillä näyttää olevan yleismaailmallinen taipumus tietynlaisiin ympäristöpreferensseihin. Savannin kaltaiset maisemat ovat vetovoimaisia: isoja puita siellä täällä, kumpuileva maisema (mutta ei liikaa korkeuseroja), joki tai muu juomaveden lähde, suora näköyhteys horisonttiin. Nämä ympäristöpreferenssit tulevat esiin myös paratiisikäsityksissä, jotka ovat kunkin yhteisön elinympäristöön mukautuneita versioista yleisistä ympäristöpreferensseistä. Meren lähellä puhutaan saarista, aavikolla keitaista, ja niin edelleen, mutta perusprinsiipit ovat samoja. Paratiisissa luonnollisesti on vielä se hieno puoli, että pedot ja muut uhkat puuttuvat sieltä.

Uskontotieteilijät tekevät myös haastattelututkimusta, muun muassa teologian opiskelijoiden parissa, ja hyvin kiinnostavia tuloksia tätä kautta saadaankin, erityisesti liittyen uskonnon abstraktin ja käytännön tason eroihin. Jumala-käsitykset ovat käytännön tasolla varsin spontaaneja, ilmaistuina kuin huomaamatta, ilman sen kummempia perusteluja.

Kirjasta löytyy mielenkiintoista termistöä, esimerkiksi agenttien käsite, pääsy strategiseen informaatioon, ja niin edelleen. Hauska termi: hyperactive agent-detection-device, HADD.

Entä tulevaisuus? Tämä tieteenala on mainio esimerkki tutkimuksesta, joka tarttuu ihmiskuntaa aina askarruttaneisiin kysymyksiin uudesta lähtökohdasta, hyödyntämällä eri alojen uusinta tutkimustietoa ja metodiikkaa. Uusin, modernein lähestymistavoin saadaan vanhoistakin asioista uutta ymmärrystä.

Ja tutkimusalue on todella laaja: uskonnolliset tekstit, sadut, uskonnonharjoittajien ajattelu ja toiminta, ihmisaivojen rakenne ja toiminta, ihmisen evoluutiohistoria ja geneettinen perusta toiminalle. Jne. Jne. Tutkimusaineistoja täytyy yhdistellä hyvin monelta eri alueelta. Ja mahdollisuuksia on valtavasti: rekisteritutkimuksen, haastattelututkimuksen, tekstikorpusten analyysin, aivokuvantamisen, geenitutkimuksen jne. aineistot ovat kaikki relevantteja tälle tutkimusalueelle.

Yhteenveto: Erinomaisen kiinnostava ja selkeästi kirjoitettu teos, joka tarjoaa jokaiselle jotakin, yleisinhimillisestä näkökulmasta, tutkimustietoon perustuen.