Kun Arktis sulaa

Alun Anderson on kirjoittanut vakavan kirjan vakavasta aiheesta. Teos Kun Arktis sulaa: Elämä, kuolema ja politiikka arktisella alueella (suom. Seija Piippola; Art House, 2010) osoittautui palkitsevaksi, tosin ajoittain raskaaksi luettavaksi perusteellisuutensa takia. Lukija vaikuttuu ja vakuuttuu, sen verran huiman määrän erilaista aineistoa Anderson tarjoaa niin ympäristötieteiden ja tutkimusmatkailun kuin elinkeino- ja aluepolitiikankin näkökulmista.

Kun yleensä maapalloa tarkastellaan "sivulta", tuo tämä kirja aivan uuden näkökulman maapalloon: ylhäältä pohjoisesta päin. Pohjoisnavan ympärillä oleva merialue on myllerryksestä, ei pelkästään ilmastoilmiöiden takia vaan myös alueella olevien luonnonvarojen tavoittelun vuoksi. Ja onhan kyseessä myös kulkureitti, joka näyttää jään sulamisen vuoksi yhä kiinnostavammalta.

Vaikka USA, Kanada, Grönlanti (ja Tanska) ja Norja ovatkin keskeisiä maita napaseudun merialueiden kannalta, Venäjä on se jolla on eniten rantaviivaa ja siten eniten intressejä alueelle. Ja myös valtavat luonnovarat jotka odottavat hyödyntämistä.

Jäämeri on monessa mielessä erityislaatuinen alue, muun muassa mataluutensa vuoksi: "Venäjän joet [...] yhdessä Kanadan Mackenzien kanssa tuovat maailman koko makean veden valumasta 10 prosenttia Jäämereen, mutta se sisältää vain yhden prosentin maailman merivedestä. Vaikutus on yllättävä. Makea vesi leviää matalana kerroksena maata reunustavien mannerjalustojen päälle, jossa se jäätyy helpommin kuin alempi suolainen vesikerros."

Anderson tarjoilee paljon paikallista detaljitietoa, esimerkiksi Grönlannin Tasiilaqissa sijaitsevan kyläkaupan tarjoamasta: "Myynnissä on hyljettä (8 dollaria/kg), jääkarhua (20 dollaria/kg), sarvivalasta (30 dollaria/kg), lahtivalasta (18 dollaria/kg) ja mursua (20 dollaria/kg). [...] Markkinoilla ruokki maksaa 10 dollaria, kiisla 6 dollaria ja pikkuruokki, todella pieni lintu, vain 2 dollaria kappaleelta."

Ja tarjolla on myös suuremman luokan tilastoja: "1970-luvulta 1980-luvun lopulle tultaessa mannerjalusta oli menettänyt 30 gigatonnia jäätä vuodessa, 97 gigatonnia vuonna 1996 ja 239-305 gigatonnia vuonna 2007."

Kirja on paikoitellen vähän luettelomainen ja osittain myös raskassoutuinen, mutta parhaimmillaan Anderson kirjoittaa todella vetävästi ja kiinnostavasti. Hän on selvästi paneutunut aiheeseensa, ja joskus tuntuu että hänen on vaikea irroittautua yksityiskohtien paljoudesta, mutta kokonaisuutena teos toimii hyvin.

Yhteenveto: Jos haluat tietää paljon Aktisen alueen tilanteesta ja sitä uhkaavista tekijöistä, tämä ei ole hullumpi kirja lähteeksi, varsinkin kun sen tiedot ovat kohtalaisen hyvin ajan tasalla, mukaan lukien Meksikon lahden öljyvuoto ja sen implikaatiot Arkitsen alueen riskeihin.