Jouko Sirola kertoo kotiseudustaan, Vihdin ja Nummelan maisemista Uusimaalla, ja mielenkiintoinen reissu tämä onkin, muutama kilometri kävelyä maisemassa, monta vuosisataa historiassa: Lumottu niitty - erään tien tarinoita (Teos, 2012; ISBN 978-951-851-421-6).
Sirola etäännyttää jännällä tavalla itsensä kertojana, puhuu me-muodossa ikään kuin tapahtunutta ja tapahtuvaa seuraisi kokonainen leegio ihmisiä, ja tavallaanhan niin onkin, sillä itse kukin meistä on kokoelma muista ihmisistä saatuja vaikutteita, geenejä, historiaa.
Sirola jutustelee, sekoittaa historiallista faktaa ja paikallista legendaa, ja antaa lukijan tehtäväksi erottaa tosi ja tarina toisistaan, vaikkakin lienee niin että tarinasta tulee usein totta kun se historiaksi muuttuu, tästä riittää hyvin esimerkiksi se millä tavalla Ruotsissa puhutaan suomalaisista "kansalliskirjailijoista" ruotsalaisina kirjailijoina, joita he olivatkin, sillä myöhemmin syntynyt Suomi määritteli itse sen historian joka suomalaisuudeksi tulkitaan.
No, tämä nyt oli itse keksimäni sivujuonne kirjan tarinassa, olisiko kirjassa jotain sellaista joka saa ajatuksen mielenkiintoisella tavalla etsimään horisonttia, katsomaan vähän laajemmin asiaa, paikallisesta perspektiivistä pitkin ajan laajoja rintamia.
Mutta kyllä tähän nyt sopii, ja on pakko ottaa, lainaus Sirolan mainiosta kirjasta:
On tullut aika tarkentaa katse lähemmäs ja jatkaa matkaa. Käännymme, ja heti sattuu silmäteriimme erikoinen laitos, joka vyöryy Ristilästä päin meitä kohti.
Lähestyessään laitos eli laite paljastuu yhdenistuttavaksi sähkömopoksi. Se hiljentää ja pysähtyy. Niin Eero kuin Kallekin hymyilevät leveästi kun tunnistavat kuka mopon päällä istuu. Sehän on tietenkin Noutaman Maire, saman kylän tyttöjä tuonnempaa tien vartta, Oinasjoelta, mutkien kautta Ristilään muuttanut, vuonna 1929 syntynyt, nyt jo harmaapääksi ehtinyt.
Mielellään tätä tarinointia lukee, tai oikeammin ikään kuin kuuntelee, eritoten hiljenee kuuntelemaan.
Tekstit
2 kommenttia:
Ihastelin kirjan ideaa jo nähdessäni tämän kustantajan uutuusluettelossa, ja kiinnostavaltahan tämä tekstisikin perusteella vaikuttaa! Täytynee lukea jossain vaiheessa.
Satu, tämä oli melko mukava yllätys, tosin tuohon tyyliin kirjoittaa me-muodossa täytyi vähän totutella, mutta hienosti teksti soljuu, ja sitä jäi aika ajoin suorastaan makustelemaan, niin hyvin oli sanat kohdalleen sorvattu.
Lähetä kommentti