keskiviikko 17. elokuuta 2011

Nettielämää - Sosiaalisen median maailmat

Tuija Aalto ja Marylka Yoe Uusisaari ovat kirjoittaneet käytännöllisen oppaan "digitaalisen aikakauden leirinuotioihin", niin sähköpostiin kuin sosiaalisen median yhteisöpalveluihin. Teos Nettielämää - Sosiaalisen median maailmat (BTJ Kustannus, 2009) on yhä varsin hyvin ajan tasalla, vaikka sosiaalisen median palveluita on niin tullut kuin mennytkin näiden kahden vuoden aikana.

Kirja löytyy painetun version ohella PDF-muodossa verkosta.

Kirjan olennainen sisältö käy ilmi sen esittelytekstistä: "Kirja selittää seikkaperäisesti sosiaalisen webin tärkeimmät yleiset käsitteet kuten identiteetti, maine, luottamus ja yksityisyys sekä ohjaa kädestä pitäen muutamien eri tyyppisten verkkopalveluiden käyttöönottoon. Läpi käydään myös perusteet tekniikkaan ja turvallisuuteen liittyvistä aiheista."

Juuri näin! Ja mikä parasta, kirja on äärimmäisen käytännönläheinen ja kertoo niin käyttäjätunnuksen ja salasana valitsemisesta kuin verkkopalveluiden käyttöehtojen hyväksymisestä ja kaikesta vastaavasta johon vasta-alkaja törmää. Ja näihin asioihin on hyvä myös aika ajoin palata itse kunkin.

Kirjoittajien käytännönläheisyys ilmenee myös siitä, että netin käytön esimerkkejä haetaan läheltä, perhepiiristä alkaen: "Mummolassa ei pääse käymään yhtä usein kuin toivoisi. [...] Voisivatko isovanhemmat viettää pienen koululaisen kanssa iltapäivää yhdessä leikkien ja jutellen tietokoneen välityksellä?" Ja jo vastasyntynyt sopii videojuttukaveriksi: "Ensimmäistä kertaa isovanhemmiksi tulleille jo pelkkä vastasyntyneen rauhallinen köllöttely suorassa videolähetyksessä voi olla elämys."

Siis luontevaa, arkipäiväistä verkon käyttö, siitä kirjassa on kyse. Kirjoittajat puhuvat myös turvallisuudesta, lietsomatta epärealistista pelkoa: "Nettielämän aloittamista varten ei kuitenkaan tarvitse suorittaa syvällistä tietoturvallisuuskurssia: ottamalla huomioon muutamia perusseikkoja sekä käyttämällä tervettä järkeä pärjää, aivan kuten ulkomaanmatkoilla. Kukapa jättäisi käymättä Roomassa taskuvarkaiden vuoksi?"

Salasanoista kirjoittajat antavat paljon hyviä neuvoja: "Salasanoja tarvitaan nykyään jatkuvasti - käytännössä jokainen nettipalvelu vaatii omansa. Tämä johtaa usein siihen, että ihmiset keksivät yltiöyksinkertaisia salasanoja helpottaakseen niiden muistamista. Lasten nimet ja syntymäajat, lemmikkieläinten nimet, tyttönimet ja yksinkertaiset kirjain- ja numeroyhdistelmät kuten "a1b2c3" ovat kuitenkin ehdottomasti sopimattomia salasanoiksi. [...] Yksikään sanakirjasta löytyvä sana ei ole turvallinen, vaikka kyseessä olisi suomen kielen sanakirja ja sana olisi taivutusmuodossa."

Salasanasta on syytä pitää huolta eikä sitä pidä koskaan antaa kenenkään toisen tietoon: 'Välttämättä "identiteettikaapparia" ei nimittäin tarvitse etsiä kaukaa. Lapset ovat kekseliäitä ja uteliaita ja saattavat käydä kokeilemassa verkkopalveluja tarkoittamatta mitään pahaa. Päästessään esteettömästi vanhempien luottokortti- ja verkkopankkitunnuksiin lapsi voi kuitenkin lähteä kalliinpuoleiselle ostosretkelle verkossa.'

Kannattaa myös muistaa tekijänoikeudet, siis selvittää miten verkkopalvelu niihin suhtautuu: "Jos aiot julkaista tekijänoikeudellisesti arvokasta tekstiaineistoa, kuten omia runojasi tai pakinoitasi, tai olet valokuvaaja ja haluat jakaa kuviasi kavereillesi tai laajemman yleisön iloksi, tarkista, mitä sanotaan tietojen tallessa pitämisestä tai oikeuksien siirtymisestä. Parhaat palvelut osaavat ilmaista selvästi, että vaikka ne pidättävät käyttöehdoissa esitysoikeuksia julkaisemaasi sisältöön, tekijänoikeus säilyy sinulla itselläsi eli voit myöhemmin vaikka julkaista kirjan teoksistasi."

Järki käteen on hyvä ohjenuora monessa asiassa, esimerkiksi uuteen verkkopalveluun tutustumisessa: "Katsele palvelun etusivua ja arvioi, mihin se on tarkoitettu, keitä muita siellä on ja kuinka julkinen tai yksityinen paikka se on. Tarkemmalla tutustumisella selviää myös jotain paikan ilmapiiristä: miten käyttäjien viihtyvyys ja turvallisuus taataan, jos mitenkään, ja valvotaanko vuorovaikutusta jotenkin? Julkilausuttuja sääntöjä löytyy käyttöehdoista."

Yhteenveto: Asiallinen, käytännöllinen ja selkeä opas jokapäiväiseen, sanoisiko "arkiseen", toimintaan nettimaailmassa.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kiitos positiivisesta kirjaesittelystä!!

Juha Haataja kirjoitti...

Kiitos erinomaisesta kirjasta!

Ja hyvä on myös kirja jossa kerrotaan löytymisestä netistä.

Unknown kirjoitti...

Kerta kaikkiaan, hienoa kuulla että vaivannäköä arvostetaan.

Juha Haataja kirjoitti...

Se että joku tänä päivänä jaksaa ja osaa kirjoittaa kirjoja, se kyllä on arvostamisen paikka!