Pakattu aika: Kiireen imusta hallittuun hidasteluun

Oli ihan liian kiire selata tätä kirjaa, mutta hyvä että ehdin, siinä oli reseptejä kiireen hallitsemiseen. - - - Ei vaiskaan. Teos ansaitsee harkitun ja mietiskelevän lukemisen, mitään pikaruokaa se ei ole vaikka selkeää ja helposti ymmärrettävää tekstiä tarjoaakin.

Niin, pitää mainita se teoskin: Juha T. Hakalan Pakattu aika: Kiireen imusta hallittuun hidasteluun (Gummerus, 2010). Kirjassa on paljon tuttua, arjen keskellä jokaisen meistä kokemaa, mutta syvällisesti ajateltuna ja mietittynä.

Sivumennen sanoen, tälle kirjalle löytyy tuore peilikuva, teos jossa ne asiat jossa tässä kirjassa viisaasti ymmärretään jätetään huomiotta ja ymmärtämättä. Nimittäin Sounion kirja Brändikäs kertoo (Sounion tätä tajuamatta) niistä ihmisistä jotka jäävät kiireen ja huomiotalouden loukkuun, itse ymmärtämättä ahdinkoaan.

Sounion kirjassa käsitelty itsensä brändäys valaistaan Hakalan kirjassa asian kääntöpuolelta: "[T]ämä uusi yhteisöllisyys on erilaista. Oletteko panneet merkille? Tuntui kuin verkostoituisimme vain, jos siitä on jotakin hyötyä meille tai yrityksellemme. Osallistumme yhteiskunnalliseen toimintaan, jos voimme sen avulla menestyä ja saavuttaa parempia asemia urallamme." Hakala toteaa, että kanelipullantuoksuinen ja pyyteetön huolehtimisen tapa on katoamassa elämästämme. Tätäkö haluamme?

Yksi iso ongelma nykyisessä kiireessä on se, ettemme koskaan saa mitään valmiiksi. Milloin viimeksi sait työn valmiiksi ja pystyit nauttimaan siitä? Niinpä.

Hakalalla on tähän liittyen mainio tarina vangeista, jotka innostuivat koruompelusta niin että ompelutöitä myytiin vankilan verkkosivuilla. "Kuinka harva meistä enää pääseekään ihastelemaan loppuun saatettua työtä."

Infoähkyyn liittyen Hakala kertoo, että hänellä on sähköpostin pääkansiossa tällä hetkellä 4696 viestiä. Siinäpä kuormitusta kerrassaan! Tässä yhteydessä voisi Hakalalle vihjata zero inbox -periaatteesta, joka ainakin omalla osallani on toiminut työsähköpostien käsittelyssä. Mikäs sen rauhoittavampaa kuin nolla viestiä sähköpostikansiossa.

Työkiireeseen ja ainaiseen suorittamiseen liittyen Hakala lainaa pidetyn työntekijän nekrologia: "Olaville oli tärkeää työ ja kaikki, mikä siihen liittyi. Vielä kaksi viikkoa ennen kuolemaansa hän saattoi organisaatiossamme alulle mittavan kehityshankkeen. Kuinka lohduttavaa."

Ja kun aiemmin puhuttiin piristeiden käytöstä urheilussa (ja Irakissa toimivien USA:n sotilaiden parissa), nykyään uutisoidaan piristeiden käytöstä työelämässä. Kemian avulla parempaa suorituskykyä - mutta millä hinnalla?

Hakala kehuu Antti Hyryn kirjaa Uuni, eikä syyttä, vaikka toteaakin että harva sen ostanut tai alottanut sai teosta luettua loppuun, niin hitaasti asiat siinä etenevät. Mutta samalla kirja kertoo juuri siitä ajasta joka nyky-yhteiskunnan ihmisiltä on kadonnut. Ja minne? Siinäpä se. Kuka sen vanteen kiristää pään ympärille ellei itse kukin itse.

Kirjan lopussa Hakala tarjoaa joitakin reseptejä kiireestä selviämiseen, muun muassa sen että perfektionismista pitää päästä eroon. Useimmat tehtävistä töistä voi hoitaa nopeasti, "turmarajaa" hipoen. Tuo turmarajan käsite on mainio, siis se työn tekemisen taso joka vielä nipin napin riittää. Ja kun asettaa tason riittävän matalalle, saattaa käydä niin että työn tekemisestä tulee suorastaan hauskaa.

Kirjan lopussa, viimeisillä sivuilla, Hakala kertoo siitä miten väärien valintojen tekeminen kumuloituu nyky-yhteiskunnan ihmiskohtaloissa. Onko tämä lisääntyvä eriarvoisuus kenenkään kannalta hyvä asia? No, ainakin se on asia jota kannattaa aika ajoin mietiskellä.