Älykkäiden ympäristöjen suunnittelu - Kohti ekologista systeemiajattelua

Tietotekniikka - se on mukana lähes kaikessa, mutta missä määrin se toimii älykkäästi? Voisiko suunnittelu olla toisenlaista, sellaista jossa tuloksena on luontevia, saumattomia ja mielekkäitä ratkaisuja?

Eija Kaasisen ja Leena Norroksen toimittama kirja Älykkäiden ympäristöjen suunnittelu - Kohti ekologista systeemiajattelua (Teknologiateollisuus, 2007) antaa hyvät eväät asian pohdintaan.

Kirjasta sanotaan takakannessa näin: "Se tuo nykyisen ihmiskeskeisen tuotesuunnittelun rinnalle käytäntösuuntautuneet etäsuunnittelun ja lähisuunnittelun. Etäsuunnittelussa kehitetään tenisiä ja sosiaalisia perusrakenteita, ja lähisuunnittelu tuo tekniikan käyttäjät suunnittelijoiden rinnalle muokkaamaan tekniikkaa paikallisten käytäntöjen kehittämisen avulla."

Kirjassa todetaan, että suunnittelussa tarvitaan tutkimustietoa, mutta se on erilaista kuin perinteinen: "Kaiken ytimenä on jo pitkään syntymässä ollut uusi tapa tuottaa yhteiskunnallisesti relevanttia tietoa." Tälle uudelle tavalle on annettu nimi "Moodi 2" erotuksena perinteiseen tutkimustapaan ("Moodi 1").

Moodi 2:sta annetaan seuraavaa taustoitusta: "Uusi tiedontuottamisen tapa toimii sellaisessa soveltamistilanteessa, jossa ongelmia ei ole jäsennetty tiettyjen tiederajojen mukaisesti. Se on tieteiden väliset rajat ylittävää pikemmin kuin yhden tai muutaman tieteen alan kattamaa monitietiesyyttä. Sitä tehdään epähierarkkisissa, heterogeenisesti organisoituneissa muodoissa, joissa muutos on oleellista. Se ei ole organisoitunut ensisijaisesti yliopistollisten rakenteiden mukaisesti."

Se missä määrin Moodi 2 todella on uusi tiedon tuottamisen tapa, ja missä määrin se on tuloksekasta - ja millä mittareilla sitä pitäisi mitata - on liian vaikea aihe jotta siihe voisi tässä mennä. Mutta keskustelua aihe on herättänyt ja herättää varmasti jatkossakin.

Kirjoittajat antava ymmärtää, että älykkäiden ympäristöjen suunnitelua voi pitää malliesimerkkinä Moodi 2:n toimintatavasta, ja melko hyvin lukija tästä vakuttuukin, tosin ei ihan kokonaan. Tutkimus on kokonaisvaltaista - "järjestelmätarkastelu edesauttaa järjestelmien moninaisten vaikutusmekanismien ja vaikutusten tuntemista ja hallintaa". Tutkimus tuottaa systemaattisten tietoa suunnittelun tueksi. Tämän lisäksi tutkimusta tarvitaan arviointitiedon tuotttamiseksi yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Käytännössä suunnittelu- ja tutkimustyötä tehdään rinnakkain ja limittäin, esimerkiksi Living Labs -tyyppisissä ympäristöissä.

Teos menee välillä hyvinkin abstraktiin pohdiskeluun, mutta tätä tasapainottaa hyvinkin konkreettinen tietotekninen pohdiskelu, esimerkiksi niiden teknologisten kehityspolkujen luettelo jotka vaikuttavat älykkäiden ympäristöjen toteutumiseen: sulautettu tieto- ja viestintätekniikka, kattava tietoverkko, mobiilitekniikka, luonnollinen vuorovaikutus, korkean tason käsitteet, oppiva ympäristö, ja niin edelleen.

Kirjassa annetaan suuntaviittoja sille, millaisia älykkäiden ympäristöjen tulisi olla, esimerkiksi seuraavaan tapaan: "Älykkään ympäristön on tunnistettava, mihin käyttäjä toiminnallaan pyrkii." "Älykkään ympäristön on pyrittävä tunnistamaan ne välineet, joiden avulla käyttäjä ohjaa toimintaansa." "Tehokas älykäs ympäristö kykenee 'ymmärtämään' käyttäjän toiminnan rakenteen. [...] Mobiililaitteeseen kytkettyjen sensorien avulla laite voi esimerkiksi saada tietoa siitä, milloin käyttäjä nousee ylös pöydän äärestä ja lähtee kävelemään."

Melkoisia haasteita! Ja vaikka kirjan esittämät skenaariot tuntuvat positiivisilta ja osittain jopa uskottavilta, pieni epäluulo kyllä rupesi kytemään kaiken tämän suunnittelun suhteen. Mitä jos homma menee totaalisesti pieleen, niin kuin tietotekniikassa usein? Miten tekniikka selviää haavoittuvuuksista, koodivirheistä, pahantahtoisista käyttäjistä ja niin edelleen?

Mutta: hyvä kirja kiinnostavasta aiheesta!