Mielensäpahoittaja

Kyllä ei ole hassumpi tämä kirja! En yhtään mieltäni pahoittanut tätä lukiessani, olipa melkoisen virkistävä, vaikka hyvin vakavista ja suurista (ja surullisista) asioista tässä on pohjimmiltaan kyse: vanhenemisesta, kuoleman lähestymisestä, maailman muuttumisesta, terveyden heikkenemisesta. Mutta valoisasti, lämpimästi lähestyy kirjailija kohdettaan.

Teos on Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja (WSOY, 2010), joka pohjautuu alunperin Antti Litjan puhumiin kuunnelmiin (saatavilla samannimisenä cd:nä), mutta joista rakentuu melkeinpä romaani, tai ainakin tarina jolla on lähestulkoon romaanin mittasuhteet, vaikka lyhythän kirja tämä on. Voisi olla pitempikin, vaikka en minä kyllä mieltäni pahoittanut tästä lyhyydestäkään.

Kustantaja kuvaa teoksen päähenkilöä seuraavasti: "Mielensäpahoittaja on 80-vuotias oikeamielinen suomalaismies, joka ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää." Melkoinen jäärä siis, joka lääkärin kehoituksesta (!) terveyssyistä on vihdoinkin päättänyt sanoa asioista suoraan, niinkuin hän ne kokee, jolloin eivät asiat patoudu sisälle ja aiheuta paineita.

Ja suoraan tässä puhutaankin, vaikka toisaalta myös vähän niinkuin sivulta, sillä monet keskeiset seikat tulevat kuitatuiksi ikään kuin sivulauseessa tai rivien välissä, esimerkiksi lämmin suhde pahasti Alzheimerin kourissa hoitokodissa elävään vaimoon ja kovasti takkuileva suhde poikaan, jota päähenkilö ikääntyessään - omien sanojensa mukaan - alkaa yhä enemmän itse muistuttaa, mutta ei kehtaa tätä myöntää.

Kirjassa on 40 lyhyttä noin kolmisivuista tarinan tapaista, joista melkein kaikki alkavat sanoilla "Kyllä minä niin mieleni pahoitin". Toistoa on, mutta toistosta nousee vähitellen myös teoksen kauneus. Formaatti kantaa pitemmälle kuin uskoisikaan, ja kyllä tätä oikeastaan romaaniksi voisi nimittää.

Päähenkilö puhuu konkreettista asiaa ja tarjoilee omaperäisiä havaintojaan maailmasta, esimerkiksi kaupoista ja kahvista, vaikkapa siitä mitä tarkoittaa mainoksessa "ei jälleenmyyjille", josta tosiaan pahoittaa mielensä: "Oletteko te siellä Prisman ja Citymarketin johdossa Helsingistä vai muuten vain idiootteja?" Ja kokeellista tutkimustakin tehdään kun on tarve: "Minä tein karkeustestin. Pistin sitä pannukahvia keittimeen ja keitinkahvia pannuun. Kyllä ei huomannut mitään eroa, samaa myytte, mutta jekutatte hyväuskoisia ihmisiä. [...] Eniten nykymaailmassa tienaa se tarratehdas, joka myy erilaisia tuotemerkkejä sille ihan yhtä ja samaa kahvia taikka dikipoksia valmistavalla virmalle."

Entä miksi pitää tehdä moottoriteitä, mihin muka on kiire? Tässä esimerkkejä oikeasta kiireestä: "Karjalan kannas vuonna neljäkymmentäneljä, kun aikoivat tappaa. Synnytyssairaala vuonna viisikymmentäkaksi, kun kuopus meinasi syntyä ennen aikojaan. Münchenin kymmenentuhannen metrin juoksun televisiointi, kun meillä ei vielä ollut vastaanotinta mutta Yrjänällä oli. Meidän Datsuni ei käynnistynyt ja oli pakko juosta. Vedin kaksitoista kilometriä Lasseakin nopeammin, kokonaan kaatumatta."

Säästövinkkejä löytyy, mottona "se on monta markkaa minkä elämässä pystyy säästämään". Tässäpä muutama ohje: "Sillä säästää myös, että nousee sohvalta. Television sijaan kannattaa lukea päivänvalon aikaan, kirjoja saa kirjastosta ilmaiseksi. Pidä huoli, että se on sellainen kirja, jossa ei satuilla ja kirjailija näyttää sellaiselta, jonka viitsisit kutsua kahville."

Ja vielä lisää kiireestä: "Kaupunkilaiset ja nuoriso elävät toista aikaa, kaikki alle seitsemänkymmentävuotiaat. Sen ajan nimi on kiire. Joka on oman pään keksintö. Kärsimättömyydeksi sellaista pitäisi sanoa. Joka taas on sitä että ihmiset eivät malta kärsiä vaikka kyllä kannattaisi. Kärsimyksen jälkeen pienikin helpotus tuntuu hyvältä. Mutta kun kaikki on koko ajan helppoa, niin mikään ei oikeastaan tunnu helpolta."

Parasta on oma kämmen vaimon lämpimässä kämmenessä: "Ei elämästä mitään jää eikä siitä mitään mukaansa saa. Kun sen tajuaa, tällaisen tavallisenkin minuutin arvo nousee aika kuulkaa paljon. Mutta ei ihminen parempaan pysty kuin mihin pystyy."