Hanhipiilo

Jorma Kosken Hanhipiilo (Karisto, 2010) on sen tyyppistä kirjallisuutta, jota harvoin on tullut lukeneeksi: novelleja luonnosta ja ihmisestä; voisi kai käyttää myös termiä "eräkirjallisuus".

Tämän tyyppisessä kirjoittamisessa pitää olla katu-uskottavuutta, yksityiskohtien tulee olla juuri kohdallaan eikä melkein, ja vakuuttavaa järkeä Koski tekeekin. Mutta erätarinoiden sisällä on myös tarinoita ihmisistä, jotka ovat vähän kuin eksyksissä, etsimässä itseään.

Suuria viisauksia Koski ei tarjoile, muuta kuin ehkä sen, että suomalainen luonto voi tarjota vastapainoa ja vastauksia vaikeisiinkin elämänkohtaloihin ja elämäntilanteisiin. Ja samalla kirjoittamisessa on hiukan alavireinenkin sävy, vähän kuin menneen maailman kuvausta tämä on. Eränkäynti on vanhenevien ihmisten osaamista, ja saa nähdä miten perinne välittyy eteenpäin nuoremmille.

Mainio teos, luonnossa liikkuvalle uusia ajatuksia avaava, ja vaikka en ole metsästyksestä kiinnostunut, auttoi tämä avaamaan uutta näkökulmaa luonnossa liikkumiseen muutenkin.