Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt kirjoittivat yhdessä dekkareita joiden eräänlainen päähenkilö on psykologi Sebastian Bergman, jonka oma päänuppi on monella tavalla vinksahtanut, mutta siinä sivussa hän toimii poliisikunnan eräänlaisena konsulttina joka välillä auttaa mutta yleensä pikemminkin sotkee rikostutkinnan hoitamista: Mies joka ei ollut murhaaja (Bazar, 2012; suom. Jaana Nikula; ISBN 978-952-5637-96-0).
En oikein osaa sanoa, pidinkö romaanista vai en, sillä Bergman on varsin raivostuttava päähenkilö, samalla kertaa tavattoman itserakas ja narsistinen, muista vähät piittaava tylsimys, mutta toisaalta myös traaginen hahmo, sillä hänen perheensä menehtyi Aasian tsunamissa.
Lähtökohta on melkein itsetarkoituksellisen ongelmallinen, mutta jotenkin kirjoittajat kuitenkin saavat Bergmanin pysymään uskottavana, vaikkakin raivostuttavan itsekeskeisenä päähenkilönä rikostutkinnan monenlaisissa kiemuroissa.
Mutta pitänee itse tarinastakin jotain kertoa, lainaten teoksen esittelytekstiä:
Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun 16-vuotiaan Roger Erikssonin äiti ilmoittaa Västeråsin poliisille poikansa kadonneen. Etsinnät aloitetaan, ja parin päivän kuluttua pojan ruumis löytyy läheisestä metsästä sydän irti revittynä. Roger oli outo lintu, yksinäinen poika jolla ei ollut juurikaan kavereita. Kukaan ei tiedä tarkkaan, missä ja kenen kanssa hän vietti aikansa. Huhumylly käynnistyy, ja pian aletaan epäillä yhteyksiä saatananpalvontaan. Kaikki poliisin tutkintalinjat osoittavat Palmlövin yksityiskouluun. Se on rankattu maan parhaiden koulujen joukkoon. Sitä käyvät lahjakkaat ja motivoituneet opiskelijat, jotka tulevat rikkaista perheistä. Koululla on moitteeton maine, joka alkaa nyt rakoilla pahemman kerran.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti