Olisihan minun jo kerrasta pitänyt oppia, mutta tartuin sitten toiseenkin Nora Robertsin kirjaan. Voivatko nämä olla niin pintapuolisen ennustettavia? Kyllä voivat, sen varmisti romaani Convincing Alex (Harlequin, 2013; ISBN 9780263902389). En kirjaan olisi tarttunutkaan, ellei se olisi ollut e-kirjana tyrkyllä Helmetissä.
Näitä samasta porukasta kertovia romaaneja on ilmeisesti iso liuta, ainakin siihen viittaa kannen teksti "The Stanislaskis". Mutta täytyy kyllä myöntää, että on melko ihmeellinen suoritus kirjoittaa tällaista dialogia, jonka sokeripitoisuuden täytyy olla hyvin lähellä maksimia:
"Don't." Alex held up a hand. He was beginning to feel a headache coming on himself.
"That's old news, anyway." She waved it away with a cheerful gesture of her hands. "Do you have a first name, or do I just call you Officer?"
"It's Detective."
"Your first name is Detective?"
"No, my rank." He let out a sigh. "Alex."
"Alex. That's nice." She ran a fingertip over the strap of his harness. She wasn't being provocative; she wanted to know what it felt like. Once she knew him better, she was sure, she'd talk him into letting her try it on. "Well, Alex, I was wondering if you'd let me use you."
He'd been a cop for more than five years, and until this moment he hadn't thought anything could surprise him. But it took him three seconds to close his mouth. "I beg your pardon?"
Niin, tarinassa on kyse Bess-nimisestä kirjailijasta, tai ehkä pikemminkin tv-sarjan tekstinikkarista, ja Alex-nimisestä poliisista, jonka Bess päättää ottaa erään tv-sarjan hahmon esikuvaksi. Sekä Bess että Alex ovat vinolla tavalla mahdottomia olentoja, ja on suorastaan kiehtovaa miettiä, millainen on se mielikuvitus joka luo tällaisia ihmisen karikatyyrejä.
Sekopäinen on koko tämä tarina, eikä hahmoilla ole tekemistä todellisuuden kanssa, ja voisi ajatella että onko tämäntyyppiselle tekstille lähin vertailukohta lasten nukkekotileikit. Lähestulkoon sanattomaksi tämä kyllä minut sai, joksikin aikaa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti