Edward Hogan: Daylight saving

Edward Hogan on kirjoittanut nopealukuisten nuortenkirjan, joka oli vähän tusinatekele, mutta oli tässä omaperäistäkin kerrontaa: Daylight saving (Walker Books, 2012; ISBN 978-1-4063-3959-8). En olisi kirjaan muuten tarttunutkaan, mutta se oli tyrkyllä Helmetissä e-kirjana, ja päätin vilkaista mistä on kyse.



Kirjan nimi viittaa siihen yöhön syksyllä, kun kelloja siirretään tunnin verran taaksepäin, kohti kesää. Kummitustarinasta tässä on kyse, sekä vanhempien ja lasten välisistä suhteista, ja miksei myös vanhempien ihmissuhteista ja niiden solmuista.

Kirja tapahtuu eräänlaisessa lomakylässä, johon Daniel Lever ja hänen isänsä tulevat lomalle, yrittäen samalla korjata solmuun mennyttä perhetilannetta. Daniel on ylipainoinen ja tuntee syyllisyyttä siitä että äiti lähti kotoa syrjähypyn takia, minkä hän tuli paljastaneeksi isälleen. Isä taas on ajautunut juomaan ja haastamaan riitaa kapakoissa.

Daniel huomaa lomakylän tekojärvessä uintia harrastavan Lexi-tytön, joka jotenkin kummalla tavalla tuntuu pysyvän muiden katseilta piilossa. Lexissä on muutakin kummallista, hänen rannekellonsa näyttää käyvän takaperin ja hänen mustelmansa - joiden alkuperää Lexi kieltäytyy kertomasta - tuntuvat päivä päivältä pahenevan eivätkä paranevan.

Kirjassa parasta oli ihmisten välisten ongelmavyyhtien kohtalaisen rehellinen kuvaaminen, ilman turhaa sokerointia tai erikoistehostetta. Varsinainen tarina taas, paranormaaleine käänteineen, vuosi kuin seula, mutta mikäs siinä, kyllä tämän tarinan sain luettua alusta loppuun, mitä nyt sieltä täältä vähän hypin tekstiä eteenpäin.

She looked up from the water, smiled, and then put a finger to her lips. She began to follow something with her gaze and then she dived beneath the surface. Several seconds passed. For a moment I thought she'd been dragged under by some beast. I thought I might have to go in and try to find her. But she surfaced, eventually, ten metres away, with a full-beam smile on her face. Her arms jerked for a second and then she held a silver fish above her head.

"No way," I said to myself.

She swam to the bank with one arm. "Good to see you again, Daniel."

"And you," I whispered.

"You don't have to be quiet any more," she said, holding up the dead fish. "I don't think he's going to hear you."

I was a little overwhelmed. "Are you a mermaid?" I said.

"Are you insane?" she said.

I laughed, snapped back into the real world.

"You look very well this morning, Daniel. Rosy-cheeked. Did you exercise yesterday?"

"I did. I went swimming. I tried to swim like you."

"And did you?"

"Not as good."

"Oh, you're being kind."