sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Nate Powell: Swallow me whole

Nate Powell tarttuu rankkaan aiheeseen, skitsofreniaan, mutta kuvaa sitä sillä tavalla myötäeläen, vääristyneeseen maailmaan asettuen, että tarina kaikesta tummanpuhuvasta kauheudesta huolimatta jotenkin hehkuu elämän todellisuutta: Swallow me whole (Top Shelf, 2008; ISBN 978-1-60309-033-9).



Luin kirjan Helmetin kautta löytyneenä e-kirjana, mutta se on saatavissa myös painettuna. Kirja voitti vuonna 2009 Eisner-palkinnon (Best Graphic Album). Sivuja teoksessa on 208, eli mikään lyhyt sarjakuva-albumi tämä ei ole.

Teos kertoo aikuistumisesta, perhe-elämästä, kaksosista Ruth ja Perry, joista kummallakin on vaiva jota kukaan muu kuin he ei tunnu ymmärtävän. Aika ajoin maailma vääristyy tunnistamattomaksi, hyönteiset hyökkäävät kimppuun ja esineet alkavat puhua, ja kaikessa tuntuu piilevän jokin salattu todellisuus, joka uhkaa nielaista kokonaan mukaansa.

Murrosiän kasvukipujen lisäksi kirjassa kerrotaan pakkoneurooseista ja skitsofreniasta sekä siitä, missä määrin on mahdollista tulla toimeen vakavien mielenhäiriöiden kanssa. Ja vaikka tarina on pimeä, paikka paikoin ahdistuksen keskellä pilkottaa mahdollisuus onnen hetkiin.







Synkkä, tumma tarina tämä on, ihmisistä maailmassa joka vääntyy tunnistamattomiin muotoihin, mutta kuitenkin samalla on tätä samaa todellisuutta, jota itse kukin pääkopassamme kannamme.

Ei kommentteja: