Missä mennään, kokonaisarkkitehtuuri?

Olin tänään Vantaan Tikkurilassa seminaarissa, jossa pohdimme korkeakoulujen kokonaisarkkitehtuurityön tilannetta. Kyseessä oli KA-pilotin päätösseminaari. Pyrimme saamaan selville, mitä kokonaisarkkitehtuuri merkitsee korkeakouluille, jos ylipäänsä jotain merkitsee.

Ja kyllähän kokonaisarkkitehtuuri hyväksi nähtiin, jopa ainoana tienä eteenpäin, vaikka ilman "tuskaa ja kyyneleitä" ei tuloksia myöskään ole saavutettu eikä saavuteta.

Keskeiseksi teemaksi korkeakoulun johdon kannalta nousi tiedon pohjalta johtaminen. Kun tiedetään enemmän siitä, missä mennään, parantuu myös joustavuus ja kyky ottaa harkittuja riskejä. Jos toimitaan vanhaan tyyliin, ad hoc -pohjalta, otetaan yleensä varman päälle, eikä silloinkaan aina tiedetä miten asiat oikeasti ovat.

Esille nousi toive, "että meillä olisi edes jotain annettavaa seuraaville opiskelijasukupolville", jotka ovat tottuneita netin ja median hyödyntämiseen ja vaativat myös käyttöönsä uusia, dynaamisia järjestelmiä. Ja tämä taas edellyttää sitä, että organisaatiota pitää pystyä kehittämään dynaamisesti, jotta voidaan vastata kehityksen haasteisiin.

Kolme toistensa päälle osittain limittäin menevää aluetta nähtiin olennaisina ymmärtää: toiminnanohjaus, laatu ja kokonaisarkkitehtuuri. Näillä on paljon yhtymäkohtia, ja hyvässä lykyssä näitä asioita kehitetään tiiviisti toisiinsa kytkettyinä. Täytyy ymmärtää ihmisten tarpeet, lähteä liikkeelle asiakkaista: auttaako tämä sitä tehtävää jota ollaan toteuttamassa? "Kohti parempaa elämää", kuului eräs repliikki.

Keskustelussa viitattiin esimerkkeihin yhteistyön voimasta ja uusista mahdollisuuksista. Havainnollistukseksi sopii kirjastojen yhteistyö, joka mahdollistaa aineistojen ristiin lainauksen, mistä on hurjasti hyötyä asiakkaille, jotka näkevät kaikki aineistot "yhdellä ruudulla". Ja verkko-opetus on toinen alue, jossa vain yhteistyöllä päästään eteenpäin; tosin harva taho on verkko-opetuksessa tähän mennessä onnistunut.

Kokonaisarkkitehtuuri auttaa muutoksen johtamisessa, mutta samalla se työ ryhtiä arkiseen puurtamiseen: tuliko kaikki näkökulmat varmasti huomioitua, oliko tämä se suunta johon päätettiin mennä? Tavoitteita pitää olla, myös lyhyellä tähtäimellä: "kahdessa kuukaudessa pitää tapahtua jotain hyvää".

Korkeakoulujen toiminnan kehittäminen ei ole helppoa, kun koko ajan pitää toimia, ei voi pysäyttää tekemistä. Mutta vähitellen päästään eteenpäin, osa-alue kerrallaan, vaikkapa henkilöstöhallinto, opiskelijoiden liikkuvuus, TKI-toiminta ja niin edelleen.

Seminaari oli mainio tilaisuus, ja parasta oli että ihmiset keskustelivat toistensa kanssa. Tässä ei vain esitetty kalvoja vaan puhuttiin yhteisestä kokemuksesta, suoraan ihmiseltä ihmiselle. Hienoa!