Tarinoita vuosituhanten takaa! Jari Tammi on valikoinut ja suomentanut 400 Aisopoksen nimissä kerrottua lyhyttä tarinaa kokoelmassa Faabelit - täydellinen kokoelma moraaleineen (Pikku-idis, 2010).
Tämä ei ole satukokoelma vaan kyse on retorisista tehokeinoista joita aikojen kuluessa, ja erityisesti antiikin Kreikassa, käytettiin väittelyssä niskan päälle pääsemiseksi. Siksi tarinoihin liitettiin myös lyhyt tiivistelmä, "moraali", jonka avulla puheen valmistelija pystyi nopeasti löytämään halutun tarinan ja muokkaamaan siitä itselleen sopivan.
Monissa tarinoissa on kyse eläimistä, mutta ei kuitenkaan kaikissa, joten termin "eläinsatu" käyttäminen faabeleista olisi monessa mielessä harhaanjohtavaa. Mitään sopivaa suomalaista sanaa ei taida olla, joten kutsuttakoon näitä faabeleiksi.
Muokkaamista on tehty moneen kertaan eri kulttuureissa, esimerkkinä vaikka suomalainen "Happamia sanoi kettu pihlajamarjoista", joka löytyy tästä kokoelmasta "alkuperäisversiona" missä kyse on raaoista viinirypäleistä.
Tarinat eivät ole sellaisia, joissa hyvä saisi palkkansa ja pahaa rangaistaisiin tai joissa osaava ja aikaansaapa tekijä saisi ansaintsemansa palkkion. Pikemminkin päinvastoin, näitä voisi pitää eräänlaisina kuittailuina joissa ei kaihdeta herkkään paikkaan iskemistä. Esimerkiksi sopii faabeli 76, "Leijona ja sammakko":
Leijona kuuli kaikuvasti raakkuvan sammakonkurnutuksen, karjaisi takaisin ja suunnisti kohti ääntä ajatellessaan, että noin vaikuttavan äänen täytyi olla peräisin valtavasta petoeläimestä. Hetken odoteltuaan se näki sammakon ilmaantuvan lammikosta.
Leijona meni sen luo, murskasi sen tassullaan ja sanoi: "Niin paljon ääntä niin pienestä."
Tämä faabeli soveltuu niihin suurisuihin, jotka pitävät paljon melua tyhjästä.
Ei kovin lempeää eikä positiivista! Opettavaisuutta kyllä löytyy, monenlaisesta näkökulmasta. Tässä esimerkkinä faabeli 155, "Leijona ja kolme sonnia":
Oli kolme sonnia, jotka laidunsivat aina yhdessä. Leijona seurasi niitä etäältä ja halusi herkutella ne poskeensa. Mutta se ei päässyt yhteenkään kiinni, koska ne pysyivät tiiviisti ryhmänä ja suojelivat toisiaan sarvillaan.
Niinpä leijona käänsi sonnit panettelevilla puheillaan toisiaan vastaan ja onnistui näin hajaannuttamaan ne. Kun ne kaikki olivat jääneet erilleen, se pystyi helposti syömään ne yhden kerrallaan.
Riidat ystävien välillä ovat tilaisuuksia vihollisille.
Yhteenveto: Mainio kokoelma tarinoita, jotka osoittavat miten vähän (mutta ehkä kuitenkin jonkin verran) ihmiskunta on vuosituhanten aikana muuttunut.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti