Tom Sharpe: The Wilt inheritance

Joskus aikoinaan luin muutamia näistä Tom Sharpen (1928-2013) humoristisista Wilt-kirjoista, mutta lieneekö aika kullannut muistot vai onko Sharpe menettänyt teränsä, kun samanlaista hykerryttävää fiilistä ei enää löytynyt: The Wilt inheritance (Arrow books, 2011; ISBN 978-0-09-949313-6).



Kirjassa on kieltämättä muutamassa kohdin osuuvuutta ja iskevyyttä, mutta kovin yksipuoleista huumori on, siinä ei ole juurikaan keveyttä vaan lähinnä läpitunkevaa ivallisuutta.

Wilt joutuu ahdinkoon, kun töissä uudistetaan organisaatiota hengästyttävään tahtiin ja samaan aikaan pitäisi ansaita jotain ylimääräistä lasten koulutusta varten. Vaimon painostuksesta Wilt lähtee lomallaan kotiopettajan hommiin isoon kartanoon, jossa syntyy tuliaseiden käyttöön liittyvä väärinkäsitysten sarja.

Wiltin lapsilauma (neljä samanikäistä tytärtä) on potentiaalisesti koko kirjan paras juonellinen elementti, mutta tämäkin mahdollisuus jää käyttämättä kun Sharpe ei tunnu kykenevän muuta kuin stereotyyppisesti hahmottelemaan tytärten toilailuja.

Wilt-hahmo vaikuttaa ikään kuin 1970-lukulaiselta antisankarilta, eikä hahmon päivittäminen tämän päivän kiemuroihin ole kovin hyvin onnistunut. Jatkuvaa valitusta aiheesta ja aiheen vierestä, ja vieraantumista koko ajan vieraammaksi käyvästä elämästä, sitä tämä romaani tarjoilee.

Sharpe työskenteli itse yliopistossa (Cambridge College of Arts and Technology) ja nämä kokemukset näkyvät tässä romaanissa, joka jäi Sharpen viimeiseksi. Englantilaista perhe-elämää tarjoillaan tässä romaanissa melkoisen vieraannuttavana pakettina, mutta voihan olla että kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä olen itse jyvillä siitä mistä tämmöinen tarina kumpuaa.