Vuosi 2014 meni rutiinilla

Vuonna 2014 julkaisin täällä Valopolku-blogissa 368 postausta, mikä on vähemmän kuin vuonna 2013 (419 postausta) ja 2012 (519 postausta). Melkein kaikki postaukset olivat kirja-arvioita, paria tämän kaltaista ilmoitusluontoista postausta lukuunottamatta.

Joissakin postauksissa oli aiheena useampikin luettu kirja, joissakin taas kerrroin että kirja jäi kesken, mutta jonkinlainen muistijälki siitä piti kuitenkin jättää. Tosin oli myös kirjoja, jotka lainasin kirjastosta ja joita aloin lukea, mutta jotka totesin sitten sellaisiksi että niistä ei kannata mitään muistiin merkitä. Ja voi olla että pari luettua kirjaa jäi epähuomiossa ilman kirja-arvion kirjoittamista.

En lue kirjoja tasatahtiin kirja päivässä, vaan esimerkiksi loma-aikoina saattaa kirjoja mennä päivässä useitakin. Esimerkiksi nyt joulun tienoilla meni päivässä parhaimmillaan viisikin kirjaa, kun kärsin flunssasta eikä oikein muuhun riittänyt voimia.

Ongelmaksi tuli kyllä sitten selkävaivat, kun pitkään yhdessä asennossa kirjan ääressä oleminen jumittaa lihakset. Mutta tämäkin korjaantuu kunhan taas pääsen liikkeelle flunssasta toivuttuani.

Ennustukseni on, että vuosi 2015 menee samalla tavalla rutiinilla. Mutta yhtä tiivis lukemisen tahti ei välttämättä enää jatku, sillä vuosi vuodelta luettujen kirjojen määrässä on tullut pudotusta. Vuonna 2014 luettuja teoksia tuli noinkin paljon lähinnä siitä syystä että otin asiakseni käydä läpi kirjastosta löytyviä sarjakuvakirjoja. Veikkaisin kuitenkin että tuollaiset 300 kirjaa vuoteen 2015 mahtuu, ellei nyt jotain ihan kummallista pääse tapahtumaan.

Hyvää vuotta 2015 kaikille kirjojen ystäville, erityisesti niiden tekijöille!

Kaisa Kyläkoski: Tavarantasaajat Österholm ja Sutki

Kaisa Kyläkoski kertoo kahdesta 1800-luvulla Suomessa eläneestä rikollisesta, Patrik Österholmista ja Kaappo Sutkista, jotka kummatkin saavat kirjassa oman tarinansa näkyville: Tavarantasaajat Österholm ja Sutki (Books on Demand, 2010; ISBN 978-952-498-224-5).



Teoksen esittelytekstissä kerrotaan päähenkilöistä seuraavasti:

Vuosikymmeniä myöhemmin muisteltiin Patrik Österholmia ja Kaappo Sutkia suurrikollisina. Tässä kirjassa kerrotaan, mitä he tekivät 1860-luvun lopulla ja 1870-luvun alussa ansaitakseen maineensa. Eläessään aikana, jolloin vangit kahlittiin, valokuvat olivat uutuuksia ja karkurin perään huudettiin "seisahda taikka mä ammun". Österholm vaikutti Porin ympäristössä ja istui Turun vankiloissa. Kauhavalainen Sutki teki rikoksia Pohjanmaan lisäksi Hämeessä ja Haminassa ja oli vangittuna Vaasassa, Tampereella, Hämeenlinnassa ja Kuopiossa päätyen lopulta Siperiaan.

Teos teki vaikutuksen, erityisesti aihepiiriin perehtyneisyys. Kyläkoski kertoo eläväiseen tyyliin rikollisten "urasta" ja heidän monipolvisista pakoiluistaan. Netistä löytyi Sofia Kotilaisen asiantunteva arvio, josta lainaus:

Kaisa Kyläkoski kuvaa teoksessaan elävästi miesten vaiheita ja purkaa lukijan nähtäville rikosvyyhtien muotoutumista, selvittää pakoretkien onnistumista ja tarkastelee myös päähenkilöiden vankeudessa viettämää aikaa. Teoksen aihe on hyvin valittu. Kenties tutkimus olisi lukijan kannalta vieläkin kiinnostavampi, mikäli tekijä olisi taustoittanut tapahtumia runsaammin asettamalla ne laajempiin yhteyksiinsä ja kertomalla enemmän esimerkiksi ajan oikeusjärjestelmästä ja vankilaoloista yleensä. Toisaalta nyt päähenkilöiden elämäntarinat pääsevät ansaitusti esille, kun teos keskittyy syvällisemmin niihin.

Joann Sfar ja Lewis Trondheim: Dungeon zenith, Volume 2 - The Barbarian princess

Joann Sfar ja Lewis Trondheim tuovat fantasiasarjakuvaansa tällä kertaa uuden hahmon, barbaariprinsessan, jonka kohtalona näyttäisi olla naimisiinmeno korkeimman vallanpitäjän kanssa, vaikka oma mieli muuta sanoisi: Dungeon zenith, Volume 2 - The Barbarian princess (NBM, 2003; käännös englanniksi Joe Johnson; ISBN 978-1-56163-421-7).



Ja mitä siitäkin tulisi, jos prinsessa yrittäisi karata jonkin vähempiarvoisen kanssa, vaikkapa sellaisen jonka sankarillisuus on vähintäänkin kyseenalaista. Mutta toisaalta, ainahan voi olla kaikenlaisia yllätyksiä luvassa, ja loppujen lopuksi saattaa prinsessalla olla aivan oma tahto, joka puuttuu peliin tilaisuuden tullen.

Jouko Rikkinen: Jäkälät ja sammalet Suomen luonnossa

Jouko Rikkinen tarjoilee tiiviissä paketissa perustietoja luonnosta kiinnostuneille: Jäkälät ja sammalet Suomen luonnossa (Otava, 2008; ISBN 978-951-1-22221-7).



Tämänkaltainen tietokirja vaatisi arvioijakseen jonkun sellaisen, joka ymmärtää aiheesta enemmän kuin pelkät alkeet, ja joka tarvittaessa voisi kannustavaan tapaan tarjota osuvia korjauksia ja täydennysehdotuksia. Mutta kun en tällainen asian tuntija ole, todettakoon että teos tuntui pätevältä.

Olen aiemmin lainannut kirjastosta muun muassa Sata sammalta -teoksen, jonka kuvitus teki vaikutuksen, samaten kuin melkoisen perusteelliset tekstit. Rikkisen teos esittelee aihepiiriä laajemmassa ja tiiviimmässä muodossa, ja kyllä tästä apua tunnistamisessa olikin.

Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä

Tuttavani kanssa tuli kerran puhe Håkan Nesserin kirjoista tai oikeammin dekkareista, joista suuresti pidän, ja tuttavani kysyi olenko lukenut tämän romaanin, ja jouduin tunnustamaan että lukematta tämä teos on, mutta nytpä tilanteen korjasin: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä (Tammi, 2005; suom. Saara Villa; ISBN 951-31-3227-7).



Kirja kertoo 1960-luvun elämästä Ruotsissa, nuoruudesta, kasvamisesta aikuiseksi, mutta samalla tässä kerrotaan myös tarina rikoksesta, selvittämättömästä rikoksesta, joka värittää kirjan hahmojen loppuelämää.

Teoksen esittelytekstissä kerrotaan tarinasta näin:

Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä on voimakastunnelmainen romaani kesästä, jolloin tapahtuu "Se kauhea". Sinä kesänä, 1960-luvun alussa, 14-vuotiaan Erikin äiti joutuu sairaalaan ja Erik lähtee viettämään kesää jo aikuisen Henry-veljensä sekä koulutoverinsa Edmundin kanssa perheen kesäpaikalle, jota kutsutaan Genesaretiksi. Vaikka äidin sairaus painaa mieltä, luvassa on myös kaikkien aikojen loma saavathan he viettää kesää ilman vanhempien valvontaa! Lähistöllä lomaansa viettää myös Ewa Kaludis, joka on ollut Erikin ja Edmundin koulussa sijaisena ja joka on heidän mielestään ilmetty Kim Novak. Ewan kihlattu on tunnettu käsipalloilija ja tappelupukari Berra Albertsson. Isoveli Henrykin iskee silmänsä kauniiseen Ewaan ja pojat aavistavat, että siitä ei hyvää seuraa... Håkan Nesser luo nostalgisen kesäidyllin ylle tummanpuhuvia pilviä. Rikoskin tapahtuu, mutta romaani ei keskity syyllisen selvittämiseen, vaan siihen, miten tapahtumat vaikuttavat osallisten elämään, minkälaisen jäljen kokemus jättää.

Teoksen tunnelma on pohdiskeleva, viipyilevä, mietiskelevä, ja tässä on kyse yhtä lailla rakkaudesta tai siitä millaisena rakkauden voi ihminen kokea, yhtä lailla kuin rikoksesta, jolle löytyy monta erilaista selitystä, ja monta epäiltyä tekijäksi. Ja loppujen lopuksi teoksen voi lukea usealla eri tavalla, joko kuvauksena syyllisyydestä, tai yhtä lailla kuvauksena pyrkimyksenä sovitukseen rikoksesta joka jätti jäljet kaikkiin jota se kosketti.

Joann Sfar, Lewis Trondheim ja Manu Larcenet: Dungeon parade, Volume 1 - A dungeon too many

Joann Sfar, Lewis Trondheim ja Manu Larcenet tarjoilevat humoristisen fantasiasarjakuvan, jossa on niin kolkkoja tyrmiä kuin pelottavia hirviöitäkin: Dungeon parade, Volume 1 - A dungeon too many (NBM, 2006; käännös englanniksi Joe Johnson; ISBN 978-1-56163-495-8).



Näissä sarjakuvissa seikkaillaan vähän meidän maailmaamme muistuttavassa todellisuudessa, ja monenlaiset nykymaailman ilmiöt saavat vastineensa fantasiamaailmassa. Tällä kertaa sarjakuva tuntuu ottavan kantaa liikemaailman pelisääntöihin ja kilpailuun yritysten kesken.



Huumori on paikoin melkoisen mustaa, mutta tarinassa tuntuu sykkivän lämmin hirviön sydän.

Lemony Snicket: Surkeiden sattumusten sarja 1 - Ankea alku

Tämä Lemony Snicketin kirjasarjan ensimmäinen osa tarjoaa mustaa huumoria niin nuorten kuin aikuisten makuun, ja jotenkin kummalliseseti kaiken surkeuden keskellä pilkistää valo: Surkeiden sattumusten sarja 1 - Ankea alku (WSOY, 2003; suom. Mika Ojakangas; ISBN 951-0-28564-1). Teoksen on kuvittanut Brett Helquist.



Teossarja voi olla tuttu myös elokuvista, tosin näitä elokuvia en ole nähnyt, joten pääsin lukemaan kirjaa ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Tarina orvoksi jäävistä sisaruksista, joiden elämässä on odotettavissa vain yhä kauheampia vastoinkäymisiä koukuttaa melko pian, vaikka samalla tuli mieleen että jonkinlainen väli lukemisessa on syytä jättää kirjasarjan osien väliin.

Teoksen fiktiivinen kertoja on sympaattinen mutta samalla hiukan epäluotettavan oloinen, ja kertomistavassa on jotain vanhanaikaista, tarinoivaa, ehkä satuunkin viittaavaa, joka mainiosti istuu tähän uusvanhaan pakettiin. Parasta tarinassa lienee se, että ongelmista yritetään selvitä järkeilemällä, jonkinlainen dekkarin juonikin kun kirjoihin on kudottu.

Garth Ennis: Jennifer Blood 1 - A woman's work is never done

Kaikenlaisia sarjakuvia sitä tuleekin vastaan kun kirjaston kokoelmia käy läpi. Tämä Garth Ennisin kirjoittama sarjakuva ilmeisestikin pyrkii muuttamaan tavanomaisen supersankarikostaja-asetelman päälaelleen: Jennifer Blood 1 - A woman's work is never done (Dynamite entertainment, 2012; ISBN 978-1-60690-261-5). Kuvittajina ovat Adriano Batista, Marcos Marz ja Kewber Baal.



Päivisin kotiäiti, öisin aseita heiluttava kostaja. Enpä sanoisi että tämä sarjakuva on siihen käytetyn paperin arvoinen.

Kirja ihannoi omankädenoikeutta oikein olan takaa, ja väkivaltakohtaukset ovat siinä määrin tyyliteltyjä että ihmettelee millaista maailmakuvaa tässä halutaan lukijoille tarjota.



No, ehkä amerikkalaiseen todellisuuteen tässä jonkinlaista ironista näkövinkkeliä yritetään tuoda näkyville, mutta enpä sanoisi että tämmöisellä toimintapläjäyksellä olisi mitään kirjallisia tai sarjakuvallisia arvoja.

Robert Crais: Vartija

Robert Crais kirjoittaa kovaotteisia jännäreitä, päähenkilönä Joe Pike, ja tällä kertaa Pike erehtyy sekaantumaan kiistaan joka on muuta kuin päältä päin näyttää: Vartija (Karisto, 2013; suom. Marja Mutru; ISBN 978-951-23-5574-7).



Olen Craisin kirjoihin pariin otteeseen tarttunut, mutta jälkeenpäin olen ihmetellyt miksi tämmöisiä kirjoja julkaistaan. Niin tälläkin kertaa.

Hassua kyllä, teoksesta löytyi esittelyteksti jossa paljastetaan tiiviissä muodossa koko kirjan tapahtumat, alusta loppuun:

Dru Rayne ja hänen setänsä Wilson Smith ovat jättäneet taakseen hirmumyrsky Katrinan runteleman New Orleansin ja aloittaneet uuden elämän voileipäpuodin pitäjinä Los Angelesissa. Joe Pike sattuu paikalle, kun nuoret latinot uhkailevat Smithiä. Drun sydäntäsärkevä tarina - ja kauniit silmät - saavat Piken lupautumaan vartioida kaksikon turvallisuutta. Pian paljastuu, ettei Drun ja Wilsonin sukulaisuus olekaan totta eikä heitä vainota syyttä. He ovat pimittäneet bolivialaiselta huumekartellilta miljoonasumman ja pysytelleet paikallisten latinorikollisten suojeluksessa kuriiripalveluja vastaan. Kun bolivialaiset velkojat nappaavat Drun, Pike hieroo Wilsonin pyynnöstä vaihtokauppoja, mutta tulenarka tilanne päättyy lohduttomaan luotisateeseen. Kiistana olleet miljoonat löytyvät naapurinpojan avulla - ja Pike lahjoittaa ne nimettömänä ystävänsä pitämälle turvakodille, joka auttaa latinonuoria eroon jengielämästä...

Jussi Ahokas ja Lauri Holappa: Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta

Jussi Ahokas ja Lauri Holappa nostavat esille niin talouspolitiikan valtavirran ajattelua kuin vaihtoehtoisia näkökulmiakin, painottaen näkemyksiä jotka eivät tänä päivänä välttämättä talouspolitiikan valtavirran ajattelussa kovin vahvoilla ole. Teos on kohtalaisen tiivis, mutta helppolukuiseksi sitä ei voi kaiken kaikkeaan sanoa: Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta (Like, 2014; ISBN 978-952-01-1023-9).



Kirja on hyvinkin suosittu, ja kävi niinkuin aika ajoin käy, eli laina-aika meni umpeen ennen kuin ehdin kirjaan perusteellisesti perehtyä. Pitäisi paremmalla ajalla oikeasti syventyä aihepiiriin.

Joka tapauksessa teos pohtii melko lailla ansiokkaasti nykyaikaisten talousjärjestelmien taustalla olevaa ajattelua erityisesti liittyen rahapolitiikkaan, rahoitusmarkkinoihin ja luottolaitosten toimintaan.

Ja kuinkas muuten, esille nousee iso kysymys siitä, miten kansantalouden tasolla pitäisi talouspolitiikkaa johtaa: onko leikkausten tie oikea reitti autuuteen, vai voiko tilanteen nähdä toisinkin, voiko kurjistamiselle löytyä vaihtoehtoja.

James Patterson ja Howard Roughan: Don't blink

James Patterson ja Howard Roughan on mainittu tekijöinä tässä rutiinijännärissä: Don't blink (Century, 2010; ISBN 978-1-84605-472-3).



James Patterson on kirjan kannessa isolla ja Howard Roughan pienellä painettuna, mikä kuvastaa kirjoittajabrändin merkitystä näinä päivinä. Patterson tuntuu tekevän aika paljon tämmöistä, eli julkaisee toisen kirjailijan kanssa teoksia, mutta sitä en tiedä missä määrin hän kirjoittamiseen osallistuu.

Joka tapauksessa tämänkin jännärin teksti tuntuu viimeisen päälle tuotteistetulta, kukin luku paketoituna tiiviiksi suupalaksi joka yrittää koukuttaa lukemaan eteenpäin.

Teksti tuntuu kirjoitetun lukijoille joilla on vaikeuksia lukea pidempää tekstiä, ja lisäksi samoja asioita kerrataan hetikohta vaikka niiden aiemmasta maininnasta ei ole kuin pari sivua. Ja dialogi, se kangertelee pahemman kerran, ikään kuin ei olisi väliä sillä mitä kirjan hahmot toisilleen sanovat.

Håkan Nesser: Kotiinpaluu

Olen lukenut tämän Håkan Nesserin dekkarin aiemminkin, ja nyt luettuani sen uudestaan tapahtui sama juttu mitä aiemminkin, eli pian unohdin lähes tyystin mitä kirjassa tapahtuu, lähinnä mieleen jäi surumielinen tunnelma, kokemus siitä miten elämä voi kääntyä vinolle uralle, ja miten helposti ihminen voidaan leimata syylliseksi: Kotiinpaluu (Tammi, 2001; suom. Saara Villa; ISBN 951-31-2128-3).



Nyt kun kirjaa muistelen, alkaa tapahtumista muistua mieleen yhtä ja toista. Sairaslomalla oleva komisario Van Veeteren rupeaa pohdiskelemaan vankilasta vapautuneen miehen tapausta.

Mies tuomittiin kahdesta murhasta. Kun hän elokuussa vapautuu, löytyy metsästä seuraavan vuoden huhtikuussa miehen silvottu ruumis. Mitä tapahtui, ja onko lopulta niin että mies on tullut tuomituksi syyttömänä rikoksista?

Katselin netistä tämä dekkarin arvioita, ja ne menevät aivan ristiin. Jotkut eivät ymmärrä kirjaa ollenkaan, toiset pitävät sitä rutiininomaisena perusdekkarina, ja toiset taas ylistävät teosta. En ehkä ylistämään lähtisi, mutta ei tämä mielestäni mikään perusdekkarikaan ole.

Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth

Minna Maijala tarttuu isoihin kansallisiin teemoihin, mukaan lukien naisen aseman kehittyminen, kuvatessaan etunimikaimansa elämää, niin kirjallista tuotantoa kuin yksityiselämääkin: Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth (Otava, 2014; ISBN 978-951-1-23656-6).



Maijala ei arkaile kyseenalaistaa aiempia tulkintoja Canthin elämästä, erityisesti hänen asemaansa ja kohteluaan naiskirjailijana. Itseäni eniten kiinnosti kuvaus Canthin yhteiskunnallisesta roolista, siitä miten hän oli paikkakuntansa keskeisiä vaikuttajia ja miten vaikeuksista huolimatta hän jaksoi punnertaa eteenpäin.

Kirjasta voisi kirjoittaa paljonkin, mutta koska niin on tehtykin, paremmilla edellytyksillä kuin itselläni on, riittänee todeta että teos edustaa lajityyppinsä huippua Suomessa, komea työnäyte tekijältään.

Raija Hentman: Etelä-Suomen retkeilyopas - luontokohteita pääkaupunkiseudun reunamilla

Raija Hentman tekee mallikasta työtä kartoittaessaan ja kuvatessaan paikkoja joihin täällä pääkaupunkiseudulla voi lähteä retkelle, ja näitä paikkoja riittää melkomoisesti: Etelä-Suomen retkeilyopas - luontokohteita pääkaupunkiseudun reunamilla / (Minerva, 2014; ISBN 978-952-492-852-6).



Olen käynyt vain murto-osassa kirjan kuvaamista retkeilykohteista, osin siksikin että pidän isommista maaplänteistä joissa on liikkumiselle lääniä, ja melko moni kirjan kuvaamista retkikohteista on alueeltaan kuitenkin kohtalaisen pieniä. Mutta kiinnostavia ne silti ovat, se on todettava, eli ehkäpä reviiriä täytyy lähteä laajentamaan.



Monilta osin teos on jopa hämmentävän hyvin ajan tasalla, jopa siinä määrin ennakoivasti että kerrotaan lähiaikojen suunnitelmistakin. Käväisin Meikon suunnalla kirja luettuani, ja niin se on että kirjassa mainittu uusi reitti Korsolammelta pohjoiseen on jo lähtenyt rakentumaan.

Jouni Laaksonen: Retkeilijän kansallispuistot

Jouni Laaksonen tuntuu olevan tekijänä laadun tae kun puhutaan retkeilyoppaista, eikä tätä käsitystä tarvitse korjata tämänkään teoksen kohdalla, siinä määrin jämptiä ja tiivistä kuvausta on tarjolla: Retkeilijän kansallispuistot (Otava, 2012; ISBN 978-951-1-26566-5).



Muutamassa kohdin mietin, vastaako kuvateksti ja kuvan sisältö toisiaan, mutta luulenpa että omat muistikuvani esimerkiksi Nuuksion järvistä ovat vinksahtaneet joiltakin osin paikoiltaan ja kirjan tiedot ovat kohdallaan. Paljon tutkittavaa ja ihmeteltävää tämä kirja lukijalleen tarjoilee, tiiviissä muodossa, 252 sivussa.

Juhani Nurmi ja Jouni Laaksonen: Suomen retkeilyopas

Juhani Nurmi ja Jouni Laaksonen ovat toimittaneet oppaan, jonka nimi tuntuu kuin vakavissaan asiaan suhtautuneen komitean loppuraportilta: Suomen retkeilyopas - retkeilyreittejä ja -alueita, luontopolkuja, erämaa-alueita, kansallispuistoja, luonnonpuistoja, päivätupia, autiotupia, varaustupia, ympäristöä säästävä retkeily (Metsähallitus, 2007; ISBN 978-951-37-4740-4).



Teos ei taida olla enää ihan ajan tasalla, mutta varsin mukavasti täältä löytää ideoita paikoista joissa voisi käydä retkeilemässä ihan ajan kanssa.

Timo Jokela: Tunturi taiteen ja tieteen maisemissa

Olin varaamassa kirjastosta vastailmestynyttä teosta Tieteen ja taiteen tunturit kun huomasin että tämmöinen kirja on ilmestynyt aiemmin, samalta kuulostavasta aiheesta, Timo Jokelan toimittama tietokirja Tunturi taiteen ja tieteen maisemissa (Lapin yliopisto, 1999; ISBN 951-634-715-0).



Tuosta uudemmasta teoksesta minulla ei ole sanottavaa, kun jonotan sitä kirjastosta, mutta tämä vuosituhannen vaihteessa ilmestynyt kirja oli mielenkiintoinen, kokoelma Lappiin liittyviä artikkeleita ja puheenvuoroja.



Teoksessa pohditaan muun muassa Lapin matkailun historiaa, esimerkkinä Saariselän alueen kehittyminen, mutta yhtä lailla myös sitä miten taiteen piirissä Lapin tunturit ovat saaneet monia erilaisia merkityksiä ja tulkintoja.

Philip K. Dick: Oraakkelin kirja

Tieteiskirjallisuutta vakavissaan harrastava voisi närkästyä pahasti, jos paljastaisi että tämä Philip K. Dickin romaani on jäänyt lukematta, mutta niin tässä oli käynyt, ennen kuin urakkaan tartuin: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992; suom. Matti Rosvall; ISBN 951-0-18368-7).



Eikä tämä sitten mikään urakka ollutkaan, sivujakin vain 307, ja pitkästä aikaa pääsin nauttimaan Dickin tavasta kuvata maailmaa kallellaan, niin että se mitä tapahtuu repii aukkoja tuntemaamme todellisuuteen.

Romaanissa Amerikka on valloitettu ja jaettu osiin saksalaisten ja japanilaisten kesken, mutta rauhantila ei välttämättä kestä, jännitteet ovat syvenemässä entisten kumppanien välillä.



Teos sai vuonna 1993 Tähtivaeltaja-palkinnon, ansaitusti.

Charlie Huston: Kalmasiivouksen salattu taito

Täytyypä sanoa, että kirjan nimeäminen on mennyt nappiin, kun Charlie Hustonin jännäri The mystic arts of erasing all signs of death on ilmestynyt suomeksi: Kalmasiivouksen salattu taito (Like, 2013; suom. Einari Aaltonen; ISBN 978-952-01-0569-3).



Teoksen kansikuvasta ja nimestä voisi päätellä, että tässä on mustanpuhuvasta rikoskirjallisuudesta kyse, ja näin on, ja huumoriakin tarinassa on, hyvin mustaa. Kuvaukset siitä miten kuoleman jäljet poistetaan asunnosta ja ympäristöstä eivät ihan jokapäiväistä luettavaa ole, ja kirjoittaja tuntuu perehtyneen aiheeseensa jopa häiritsevän perusteellisesti.

Ihan napakymppi tämä dekkari ei ole, ehkä tarina on liian laskelmoitu ja toistaa kovaotteisten dekkarien maneereja turhankin ennustettavasti, mutta teksti rullaa eteenpäin mallikkaasti eikä aika käy pitkäksi.

Palautettuani kirjan olen nähnyt sen useaan kertaan palautettujen dekkarien hyllyssä, eli teos tuntuu kiertävän lainaajalta toiselle ripeään tahtiin.

Tässä taustoitusta teoksen esittelytekstistä:

Kun Webster Fillmore Goodhuen opettama peruskoululuokka joutuu luokkaretkellä keskelle ammuskelua ja lapsi kuolee Goodhuen syliin, opettaja traumatisoituu. Traumasta muodostuu ikään kuin luonteenpiirre: Web hengailee kaverinsa tatuointistudiolla, nukkuu puolet vuorokaudesta ja on muutenkin ihan pihalla.

Sitten Web tekee odottamattoman siirron ja vastaanottaa työn kuolinpaikkasiivoojana. Kun hän on ­ensimmäisellä keikallaan pyyhkinyt itsemurhan tehneen miehen aivot tämän kylpyhuoneen peilistä ja flirttaillut tämän tyttären kanssa, asiat mutkistuvat. Tytär pyytää palvelusta, ja vaikka Webin jokainen aivosolu kirkuu kieltäytymisen puolesta, hän suostuu. Tästä alkaa ihmissalakuljetuksen ja aseiden paukkeen sävyttämä tarantinomainen rymistely, joka pitää otteessaan vetävällä tyylillä ja notkealla kielellä.

Charlie Huston on losangelesilainen dekkaristi ja supersankarisarjakuvien käsikirjoittaja. Kalmasiivouksen salattu taito on hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa.

Scalped 4 - The gravel in your guts

Jason Aaronin kirjoittamassa ja Davide Furnòn ja R. M. Guéra kuvittamassa sarjakuvakirjassa pudotaan syyllisyyden tunnon syövereihin, samalla kun gangsterien ja FBI-agenttien välinen voimainkoetus hakee uusia muotoja: Scalped 4 - The gravel in your guts (DC Comics, 2009; ISBN 978-1-4012-2179-9).



En tiedä miten uskollinen todellisuudelle sarjakuvan kuvaus intiaanien perinteistä on, mutta kertomukseen istuu vallan erinomaisesti kuvaus siitä, miten vainajaa muistettaessa tulisi toimia jotta kuollut saisi rauhan itselleen. Mutta rauhaa, sitä ei ole tässä tarinassa luvassa.

Hannamari Shakya: Side = Bond

Hannamari Shakyan toimittama valokuvateos tuo esille valokuvataiteen tämänhetkistä tilaa, kuvallisen ilmaisun erilaisia muotoja maisemavalokuvauksesta henkilövalokuvaukseen: Side = Bond (Aalto University School of Art, Design and Architecture, 2014; käännökset Jari Käkelä; ISBN 978-952-292-009-6).



Jotkin valokuvista olivat ennestään tuttuja, mutta suurin osa kokonaan uusia, kuten kirjassa olevat valokuvaajatkin, sillä en ole erityisemmin seurannut mitä taidevalokuvauksen kentällä tapahtuu. Kirja on Mustan Taiteen ja Photo Raw -lehden yhteisteos, mikä on tuonut mukanaan jonkinlaista kansainvälistä tuulahdusta, mikä ei ole huono asia ollenkaan.



Teos on komea, ja vaikka kokonaisuus välillä hajoaa palasiksi, on teokseen valituilla valokuvaajilla ja valokuvilla myös jonkinlaista keskinäistä suhdetta, kommentointia eri tapoihin nähdä maailma.

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - tee työtä ja rakasta

Tuula Karjalainen tarjoilee tiiviissä muodossa suurenmoisen elämäkerran, jossa kaikkien tuntema kirjailija hengittää ja elää, ja ainakin itselleni kirjassa oli paljon uutta ja ihmeellistä tämän pitkän elämän vaiheista: Tove Jansson - tee työtä ja rakasta (Tammi, 2013; ISBN 978-951-31-6963-3).



Teos sai vuonna 2014 Lauri Jäntin palkinnon, ja palkinnon perustelut osuvat napakasti kohdalleen:

Taidehistorioitsija Tuula Karjalaisen teos Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta avaa erinomaisella tavalla Tove Janssonin elämää henkilönä ja monialaisena taiteilijana. Karjalainen analysoi onnistuneesti taiteilijan teoksia ja tuotantoa tämän yksityiselämän ja ajan virtausten kehyksissä. Samalla hän syventää suuren suomalaisen kulttuuripersoonan hahmoa: muumikirjoistaan ja -sarjakuvistaan tuttu Jansson osallistui toisaalta taiteellaan ärhäkkäästi yhteiskunnalliseen keskusteluun. Taiteilijan omien muistiinpanojen ja kirjeenvaihdon esiintuominen antaa teokselle henkilökohtaisen leiman. Erityisen kiitoksen ansaitsee teoksen monipuolinen kuvitus.

Teoksesta on tätä kirjoittaessani Helmetissä varauksia 250, ja kappaleita 171, mikä osoittaa teoksen suosion kestävyyttä. Ja kuten palkinnon perusteluissa sanotaan, kirjassa nousee vahvasti esille henkilökohtaisuus, jota erinomaisen onnistunut kuvitus täydentää. Erityisesti poliittiset pilapiirrokset olivat itselleni mainio yllätys, niissä ei arkailtu ottaa kantaa.

Kävin katsomassa Ateneumin laajan juhlanäyttelyn, joka esittelee Janssonin tuotantoa monipuolisesti, mutta tämä kirja tarjoaa mahdollisuuden mennä paljon syvemmälle, päästä ymmärtämään tätä vaikuttavaa elämäntarinaa.

Tom Sharpe: The Wilt inheritance

Joskus aikoinaan luin muutamia näistä Tom Sharpen (1928-2013) humoristisista Wilt-kirjoista, mutta lieneekö aika kullannut muistot vai onko Sharpe menettänyt teränsä, kun samanlaista hykerryttävää fiilistä ei enää löytynyt: The Wilt inheritance (Arrow books, 2011; ISBN 978-0-09-949313-6).



Kirjassa on kieltämättä muutamassa kohdin osuuvuutta ja iskevyyttä, mutta kovin yksipuoleista huumori on, siinä ei ole juurikaan keveyttä vaan lähinnä läpitunkevaa ivallisuutta.

Wilt joutuu ahdinkoon, kun töissä uudistetaan organisaatiota hengästyttävään tahtiin ja samaan aikaan pitäisi ansaita jotain ylimääräistä lasten koulutusta varten. Vaimon painostuksesta Wilt lähtee lomallaan kotiopettajan hommiin isoon kartanoon, jossa syntyy tuliaseiden käyttöön liittyvä väärinkäsitysten sarja.

Wiltin lapsilauma (neljä samanikäistä tytärtä) on potentiaalisesti koko kirjan paras juonellinen elementti, mutta tämäkin mahdollisuus jää käyttämättä kun Sharpe ei tunnu kykenevän muuta kuin stereotyyppisesti hahmottelemaan tytärten toilailuja.

Wilt-hahmo vaikuttaa ikään kuin 1970-lukulaiselta antisankarilta, eikä hahmon päivittäminen tämän päivän kiemuroihin ole kovin hyvin onnistunut. Jatkuvaa valitusta aiheesta ja aiheen vierestä, ja vieraantumista koko ajan vieraammaksi käyvästä elämästä, sitä tämä romaani tarjoilee.

Sharpe työskenteli itse yliopistossa (Cambridge College of Arts and Technology) ja nämä kokemukset näkyvät tässä romaanissa, joka jäi Sharpen viimeiseksi. Englantilaista perhe-elämää tarjoillaan tässä romaanissa melkoisen vieraannuttavana pakettina, mutta voihan olla että kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä olen itse jyvillä siitä mistä tämmöinen tarina kumpuaa.

Juha Maasola: Kirves

Tämä Juha Maasolan teos oli näytteillä kirjaston aulatiloissa, ja ensimmäisellä kerralla ihailin sitä etäältä, mutta sitten tartuin teokseen ja lopulta sen lainasin: Kirves (Maahenki, 2009; ISBN 978-952-5652-74-1).



Teos antaa täsmälleen sitä mitä lupaa, eli tässä ei ole kyse mistään vertauskuvallisesta "kirveellä on töitä" -teoksesta, vaan itse asiasta eli kirveestä, kuten teoksen esittelysanoissa sanotaan: "Runsaasti kuvitettu ja kaikenkattava tietoteos, joka käsittelee suomalaista kirvestä työkaluna sekä käsityötaidon näytteenä ja teollisena tuotteena."



Kirja kertoo paitsi kirveen historiasta (kivikirveistä alkaen) myös metsätyöstä, teollisesta muotoilusta ja kirveen käyttöön liittyvästä kansanperinteestä, mukaan lukien kirveeseen liittyvä taide, jossa tällä esineellä on ollut myös paikkansa. Ja paikkakuntiakin tulee mainittua, esimerkkeinä Billnäs ja Fiskars, eli paikallishistoriaankin teoksessa on kytkentöjä.

Michael Logan: Apocalypse cow

Tartuin Michael Loganin kauhuromaaniin kannessa olevan Terry Pratchettin nimen ansiosta. Teos on voittanut kyseisen herran nimissä järjestetyn kirjoituskisan, eikä ihan ansiotta, ja erityisesti romaanin juonen pähkähulluus oikeastaan osuu tässä kohdassa vallan napakymppiin: Apocalypse cow (Transworld Publishers, 2013; ISBN 978-0-55216669-0).



Sillä jos oikeastaan rupeaa asiaa miettimään, vaikka lehmistä on useimmilla ihmisillä lempeä ja suorastaan herttainen mielikuva, ovat eläimet loppujen lopuksi melkoisen pelottavia eikä niiden raivon kohteeksi tekisi mieli joutua. Mutta näin tässä tarinassa käy, kun laboratoriosta karkaa lehmien mukana virustauti joka muuttaa lehmät raivopäisiksi zombeiksi, eli hullun lehmän tauti tässä riehuu.

Teos tuli luettua melkolailla kiireessä, paikka paikoin eteenpäin hyppien. Varsin mukavasti Logan pitää pähkähullun tarinansa kasassa, sopivasti uskottavuuden ja epäuskottavuuden välimaastossa liikkuen. Mutta suoraan sanoen parasta teoksessa on sen nimessä oleva sanaleikki.

Jane Stanton Hitchcock: Silmänlumetta

Jane Stanton Hitchcock mainittiin chick lit -genren yhteydessä, ja niinpä jatkoin tähän kirjallisuudenlajiin perehtymistä: Silmänlumetta (Tammi, 2005; suom. Marke Ahonen; ISBN 951-31-3213-7).



Kirja ei ole niinkään perinteinen dekkari vaan psykologinen jännityskertomus, jossa tunnelmalla on keskeinen osa. Päähenkilö on maalari, joka luo sisustustarkoituksiin visuaalisia illuusioita. Tai ehkäpä tässä on parempi lainata teoksen esittelytekstiä:

Faith Cromwellilla, kohta nelikymppisellä vanhallapiialla, on kiehtova ammatti: hän on trompe l'oeil -maalari, joka tekee erehdyttävän elävän näköisiä maalauksia etupäässä sisustuselementeiksi. Nyt hän on saanut kaikkien aikojen tilauksen: rikas longislandilainen leskirouva on pyytänyt häntä koristamaan talonsa kuuluisan tanssiaissalin seinämaalauksin. Faithin työtä varjostaa kuitenkin talon tyttären kymmenen vuotta aiemmin tapahtunut raaka murha. Mielenrauhansa säilyttääkseen hän ryhtyy selvittämään rikosta. Selvitystyö tuo mukanaan romanssinkin, mutta lopulta Faith saa huomata joutuneensa marionetiksi toisten suunnittelemaan juoneen.

Kirjassa on jonkin verran ristiriitaisuuksia päähenkilön taustan ja hänen käyttäytymisensä suhteen. Tällaista olen toisaalta oppinut odottamaan chick lit -genrestä, sillä uskottavuus ei ole tyylilajissa mikään erityinen välttämättömyys. Jännärinä teos toimii kohtalaisen hyvin, vaikkakin lupaa enemmän kuin lopulta sitten antaa. Ei hassumpi romaani, ja kirjailijan esikoisteoksena vakuuttava suoritus.

Batem, Yann ja Franquin: Taivaan perhoset

Batem, Yann ja Franquin on mainittu tekijöinä sarjakuvakirjassa Taivaan perhoset (Semic, 1995; suom. Vesa Nykänen; ISBN 951-876-440-9).



Marsupilami touhuaa keskellä viidakkoa, jonne on perustettu tutkimusasema, ja perhosia yritetään etsiä ja tunnistaa. Kovinkaan mieleenpainuva ei tämä sarjakuvakirja ollut, mutta kyllähän Marsupilamin parissa aina muutaman hetken mielellään viettää.

Markku Toivonen: Sudenkorennon vuosisata / Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku

Lainasin kirjastosta kaksi runokirjaa, joiden ilmestymisvuosien väli on 20 vuotta: Markku Toivosen Sudenkorennon vuosisata (WSOY, 1994; ISBN 951-0-19370-4) ja Maaria Päivisen Sinun osasi eivät liiku (ntamo, 2014; ISBN 978-952-215-492-7).

Muistan, että kumpikin teos teki jonkinmoisen vaikutelman, Toivonen luonnon ilmiöiden ympärille kytkeytyvällä lyriikallaan ja Päivinen ihmisen kehosta kumpuavalla ihmissuhdekuvauksella.

Otin kummastakin kirjasta pari näytettä talteen, mutta nytpä kävi niin että kadotin tiedon siitä, mikä näyte on mistäkin runokirjasta. Osaatko tunnistaa otteet?

Ann Granger: A Restless Evil

Ann Grangerin dekkari löytyi kirjastosta kierrätyskirjahyllystä, ja kyseessä on dekkarisarjan 14. osa, mikä teki lukemisesta haastavaa, sillä ilmiselvästi paljon on ehtinyt aiemmissa kirjoissa tapahtua: A Restless Evil (Headline Book Publishing, 2002; ISBN 978-0747268048).



Dekkari edustaa hidasliikkeistä englantilaiseen maalaismaisemaan ja pikkukylään sijoitettua tyylilajia, jolla on oma kiinnostavuutensa, mutta tällä kertaa kiinnostus lopahti muutaman kymmenen sivun lukemisen jälkeen.

Voisi kyllä harkita kirjasarjan aloittamista aivan alusta, teoksesta Say it with Poison jonka nimi ainakin tuntuu mielenkiintoiselta. Tosin tätä kirjaa ei Helmet-järjestelmästä näytä löytyvän, joten se siitä.

Harlan Coben: Lupaus

Harlan Coben kirjoittaa rutiininomaisia jännäreitä, joissa usein on kiinnostava asetelma, mutta kerta kerran jälkeen olen joutunut loppujen lopuksi pettymään: Lupaus (WSOY, 2009; suom. Jukka Jääskeläinen; ISBN 978-952-239-089-9).



Tälläkin kertaa lähtökohta on mielenkiintoinen:

Nuoret ovat nuoria - mutta joskus heidän elämäänsä on puututtava. Kun Myron Bolitar kuulee naisystävänsä tyttären ja tämän kaverin puhuvan humalassa ajaneista ystävistään, hän tarjoutuu auttamaan. Myron lupaa kuljettaa Erinin ja Aimeen turvallisesti kotiin - koska tahansa, mistä tahansa, ja silloinkin kun omille vanhemmille soittaminen on liian kiusallista. Myron luulee tekevänsä tytöille palveluksen, mutta erehtyy. Pian Aimee pyytää apua keskellä yötä ja haluaa kyydin Manhattanilta newjerseyläisen kaverinsa luokse. Aamulla tytön vanhemmat ilmoittavat hänet kadonneeksi. Myron on viimeinen, joka on nähnyt Aimeen elossa, mutta poliisi vapauttaa hänet nopeasti epäiltyjen listalta. Silti hän tuntee velvollisuudekseen selvittää tytön kohtalon.

Näitä Myron Bolitar -jännäreitä on ilmestynyt useita, ja ilmeisesti niissä esiintyy sama henkilökaarti, joka tuntuu melkoisen uskomattomalta ja vie pohjaa tarinan uskottavuudelta: entisiä nais-showpainijoita, entinen Mossadin naisagentti, miljonääri joka samalla on väkivallan ammattilainen, ja niin edelleen. Lisäksi Coben leikkaa tarinan rönsyjä lyhyeksi reippaalla kädellä ja samalla entisestään vähentää juonen uskottavuutta.

Enpä usko että Bolitarin pariin enää uudelleen palaan, kirja on kuin kukkuroilleen ladattu energiajuoma jonka maku tuntuu tehdasmaiselta.

Sandra Brown: Kova luu

Sandra Brownin jännäri on ilmestynyt suomeksi nimellä Kova luu, mutta luin romaanin alkuperäisversiona: Tough customer (Hodder, 2010; ISBN 978-1-444-70942-1).



Ihan piti kaivaa esiin teoksen esittelyteksti jotta muistin mitä romaanissa oikein tapahtuikaan:

Kollegat, ystävät ja rakastetut tuntevat Dodge Hanleyn yksityisetsivänä joka ei anna sääntöjen rajoittaa elämäänsä. Jos hänen on särjettävä sydän tai kierrettävä lakia saadakseen rikollinen kiikkiin, hän tekee sen epäröimättä. Juuri siksi Caroline King ottaa häneen yhteyttä 30 vuoden jälkeen ja pyytää apua. Heidän tyttärensä Berry - jota Dodge ei ole koskaan nähnyt - on joutunut murhayrityksen kohteeksi. Dodge on ainoa, joka voisi päihittää pakkomielteisen, kieroutuneen vaanijan.

Teos on rutiinijännäri, mutta Brown kyllä osaa kirjoittaa, teksti luistaa ja pahemmin ei kompuroi vaikka tapahtumat tuntuvatkin kaikkine yhteensattumineen kovin tarkoitushakuisesti järjestetyiltä - niin kuin tämän tapaisessa jännärissä nyt on tapana ollakin.

Monenlaisia käänteitä tarinassa piisaa, ja loppumetrien yllätyskin on luvassa, tosin ei nyt erityisen järisyttävä eikä sellainen että lukija kauheasti tuntisi itseään huijatun. Romantiikkaakin on sopassa mukana, siinä määrin että kirjan kohdeyleisöä lienee riittämiin nostamaan myyntiluvut korkealle.