Vauraus ja aika

Jonkinlaisena sivistymättömyytenä kai voi pitää sitä, etten ollut lukenut yhtään Osmo Soininvaaran kirjaa. Hänen blogiaan ja lehtijuttujaan olen kyllä lukenut, mutta kovin täydellistä kuvaa lyhyet tekstit eivät Soininvaaran kyvyistä ajattelijana anna. Mutta nyt luin teoksen Vauraus ja aika (Teos, 2009), ja kyllä hyvältä tuntui.

Soininvaara analysoi terävästi ja globaalisti muun muassa tuloerojen merkitystä, erityisesti epäreiluuden kokemuksen näkökulmasta: "Epäoikeudenmukaisuus heikentää sisäistä luottamusta, ja se maksaa paljon. Aktiivisuus, joka tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa muuttuisi yhteiseksi hyväksi, suuntautuukin rikollisuuteen, kerjäämiseen tai hyödyttömään kaupusteluun."

Tässä yhteydessä Soininvaara tuo esille sen hyvinvoinnin, jonka globalisaatio on suomalaisille tuottanut. Ikävä kyllä tämä jää helposti globalisaation tuomien sosiaalisten ongelmien varjoon. Jos suljemme ovia maailmalta, katoaa samalla osa hyvinvointimme perustasta.

Ja onko onnen tavoittelu samaa kuin laakereillaan lepääminen: "Onneksemme kaikki eivät nauti elämän haasteettomuudesta. Tyytymätön Sokrates on ainakin meille muille arvokkaampi kuin tyytyväinen typerys."

Entä sitten se että toiset ovat työttömiä ja toiset raatavat niska limassa? On alueita, joilla lisää osaajia ei saa kouluttamalla - korvaamattomuus estää työn jakamista. Mutta useinkaan näin ei ole - tai tarvitse olla: "Korvaamattomuus ei ole vain henkilökohtainen ominaisuus, vaan se voi syntyä myös asemasta organisaatiossa. [...] Paremmat mahdollisuuden menestykseen onkin organisaatiolla, joka onnistuu tehtävien delegoinnissa ja käyttämään hyväksi usealle eri henkilölle hajaantunutta osaamista. Tehtävä ei ole helppo, mutta juuri se erottaa menestyvät organisaatiot muista."

Mikä riemastutti oli se, että Soininvaara on kehitellyt optimointialgoritmeja, ja kuvaa kirjassa erinomaisen maanläheisellä tavalla miten globaalin optimointialgoritmin tulisi toimia (lokaalit vs. globaali optimi) ja mitä haasteita tällaisen algoritmin kehittämiseen liittyy. Jep!

Mielenkiintoisia ajatuksia löytyi myös kilpailun keinotekoisesta käyttöönotoista alueilla joissa markkinoita tai resursseja on rajoitetusti ("nollasummakilpailu"): "Päällekkäiset, niukalle asiakasmäärälle samaa palvelua tuputtavat kilpailijat syövät vain toistensa tulosta ilman, että asiakkaiden tästä ylitarjonnasta kokema hyöty vastaa ylimääräisiä panostuksia. Ylitarjontatilanteelle on ominaista, että huomattava osa yrityksessä tehdystä työstä menee asiakkaiden hankintaan."

Tässä yhteydessä voi miettiä esimerkiksi terveydenhoitopalvelujen avaamista kilpailulle. Kannattaako? Hmmm...

Yhteenveto: Aivan erinomaista pohdiskelua, ja vaikka en ole tulkinnoista aina samaa mieltä, Soininvaaran kunniaksi on sanottava että hän pohtii asioita monesta eriävästä näkökulmasta. Älyllistä rehellisyyttä.