keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Tieran eräkaskut

Kirjan kannessa lukee Eräkaskuja - Tieran juttuja ja tarinoita Lapin Kansan palstalta (Hipputeos Oy, 2011), sisäkannessa Tieran eräkaskut. Joka tapauksessa varsin mainio kirja, jos tykkää metsästyksestä tai kalastuksesta tai luonnossa kulkemisesta ylipäänsä.

Nimimerkillä Tiera kirjoittaneen Arvo Ruonaniemen kaskut ovat oman aikansa satoa, 1960-luvulla ilmestyneestä Eräpalstasta, mutta mukavasti ne aukeavat myös nykypäivän lukijalle, joka saa maistaa Lapin eräkulttuurin helmiä.

Eräkaskuihin kuuluu sopivassa määrin liioittelu, ei toki ihan tosissaan; harvoinpa sitä nyt "heinähäkillistä" riistaa saadaan yhdellä haulikon laukauksella.

Huumoria riittää, maistiksi kasku otsikolla "Hyvä paimen":

Poika oli joutunut ensi kertaa maalle ja lammaspaimeneksi. Ankara isäntä määräsi, että lauman on oltava illalla täysilukuinen ja tosissaan poika työnsä tekikin. Se kävi ilmi tilanneselostuksessa iltasella. – Hyvin nämä koossa pysyivät, lukuunottamatta yhtä pientä ketteräkinttuista karitsaa, joka on nyt tuolla lauman keskellä. Olipa melkoinen isännän kunnioitus pojan kykyjä kohtaan, kun lähempi tarkastelu osoittikin, että se karitsa olikin jänis.

Oikein mainio kirja!

Ei kommentteja: