Teos Maailman parhaat luontokuvat - Wildlife Photographer of the Year, 20. vuosikerta on komea kirja, täynnä komeita kuvia, mutta loppujen lopuksi hiukan masentava: kuva kuvan jälkeen muistuttaa toinen toistaan, vaikka erilaisia ovatkin.
Vain muutama kuva tuntui aidolta ja omaperäiseltä, useimmat olivat samasta muotista valettuja ja niiden lyhyet kuvauksetkin olivat kuin samasta sankaritarinasta peräisin.
Kauneutta tässä metsästetään, mutta ehkä tässä myös ohitetaan jotakin: maailma sellaisena kuin se on. Visiota riittää, mutta se visio on saturoitu, kontrastinen, harmonisoitu - voisiko tässä käyttää sanaa "pastöroitu"?
Tekstit
he’s right
1 päivä sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti