Pussikaljaromaani

On lottovoitto syntyä suomalaiseksi, tai ainakin suomea osaavaksi. Sen verran suurenmoinen kokemus on lukea sellaista kirjaa kuin Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani (2004), joka noteerattiin muun muassa Finlandia-ehdokkuudella. Kirja on niin täynnä hykerryttävää - tosin myös viiltävän paljastavaa - huumoria, että ei tiedä mistä ottaisi esimerkkejä.

Otetaan nyt vaikka tämä tilannekuva kirjan alkupäästä: "Autoja tuli. Niitä myös meni. Välillä ne seisahtuivat suojatien eteen huudattamaan torviaan. Raitiovaunu jyrisi pysäkille ja ulosti siihen läjän ihmisiä. Joku aamu-uninen jäi suojatielle sorkkimaan puhelintaan sen näköisenä kuin olisi yrittänyt kauko-ohjata sillä maailmaa ja sai aikaan lisää meteliä."

Ja entä tämä sitten: "Nurkassa räpätti mykkä televisio. Se näytti kuvaa jostain kovasti arabialaisen näköisestä jalkapallo-ottelusta. Kun tuli maali, stadionillinen valkoisiin kaapuihin piilotettuja luonnonilmiöitä rupesi vellomaan rytmikkäästi ylös ja alas niin kuin joku nopeutettu ituviljelmä, joka ei oikein osaa päättää kasvaako täysimittaiseksi vai ei."

Entä mistä kirjassa on kyse, paitsi hykerryttävästä tekstistä joka tarjoaa maailmaan jotensakin vinon katsantokulman. No, syrjäytyneistä, niistä jotka eivät enää jaksa edes yrittää vaan elävät päiväänsä hetkestä hetkeen mitenkuten kykenevät, näppeihin osuvat lantit ja setelit hetikohta olueksi ja siideriksi muuttaen. Ja kuitenkin, Rimmisellä on omalaatuinen kirjoittajan ääni, joka saa nämä syrjäytyneet tuntumaan ihmisiltä, ehkä enemmän ihmisiltä kuin kaikki ne jotka oravanpyörässä palkkaansa tienaavat tai yrittäjän riskiä kantavat.

Kirja on pussikaljaromaani, mutta samalla se on ihmisyyden ylistys: älkää ylenkatsoko vähäisiämpiäkään lähimmäisiänne.

Otetaan vielä yksi lainaus: "...alkoi olla joltisenkin epäselvää että minkälainen tila siinä nyt oikein vallitsi, siinä kuin kuitenkin kaikesta huolimatta tuli ikään kuin osa-aikaisena tolkunmiehenä taulukoineeksi niitä tapahtumisia, vähän niin kuin realiteettipohjalta, ja sitä kun sitten antoi hoksottimien esteettä prosessoida niin se kaikki tosiolevainen rupesi jotenkin klenkkaamaan takaisin näyttämölle, ensin tuli pimeä ja perässä kaikki se tunnistettava maailmallinen, huutavat paloautot ja huutavat ambulanssit ja huutavat poliisiautot ja kaikki muu huutava, ja sitten äkkiä jonkinlainen valkeus."

Oho! Kyllä on siinä kirjailijalla kyky kirjoittaa.