Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen

Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin vuonna 1966 ilmestynyt teos The Social Construction of Reality ilmestyi Vesa Raiskilan suomentamana nimellä Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen (Gaudeamus, 1994). Nyt kun teoksen käsiini sain, se osoittautui kelpo kirjaksi, jopa siinä määrin että olen valmis myöntämään sosiologian olevan ihan oikeaa tiedettä, luonnontieteilijän näkökulmastakin.

Tässä kirjassa ei harrasteta sisäänlämpiäviä postmoderneja kielipelejä vaan puhutaan tiedonsosiologiasta, niin että teoreettisen pohdiskelun lähtökohta on empiirinen tieto.

Kirjoittajat pohtivat selkeästi arkitiedon perustaa, ja tuovat tässä yhteydessä esille kasvokkain tapahtuvan viestinnän erityisen laadun ihmisen itseymmärryksen lähteenä: "En voi koskaan hahmottaa toisen menneisyyttä niin täydellisesti kuin omaani. Tämä itseni parempi tuntemus vaatii kuitenkin itsetarkkailua, sillä en ole välittömästi tietoinen omasta itsestäni. Sen sijaan toisesta olen välittömästi tietoinen ollessani kasvokkain hänen kanssaan. [...] [I]tsetarkkailun laukaisee tyypillisesti toisen itseeni kohdistama asennoituminen. Sitä voidaan siis pitää 'peilireaktiona' toisen käyttäytymiseen."

Kirjoittajat pohdiskelevat yhteiskunnallista tietovarantoa, "joka välittyy sukupolvelta toiselle ja josta yksilö voi ammentaa tietoa omasta elämästään. Eläessäni arkisessa elämismaailmassa tiedän myös, että toiset tietävät ainakin osan siitä, mitä itse tiedän, ja he puolestaan tietävät minun olevan tietoinen tästä. Yhteisellä ankkuroitumisellamme yhteiskunnalliseen tietovarantaan on tätä merkittävä vaikutus jokapäiväiseen vuorovaikutukseeni lähimmäisteni kanssa."

Kehityskulku on kiehtova: "Tiedon yhteiskunnallinen jakautuminen saa alkunsa siitä yksinkertaisesta tosiseikasta, etten tiedä kaikkea sitä, minkä lähimmäiseni tietävät, ja päinvastoin. Se huipuntuu äärimmäisen monimutkaisiin ja vaikeaselkoisiin asiantuntijatiedon järjestelmiin."

Entä sitten totunnaistuminen askeleena kohti institutionalisoitumista? "Mikä tahansa usein toistuva toiminta saa vaakiintuneen muodon, jolloin se voidaan toistaa vastaisuudessa yhä uudelleen samalla tavalla ja samalla alhaisella suoritusenergialla. [...] Vaikka teoriassa olisi tuhat tapaa kyhätä kanootti, totunnaistaminen rajaa vaihtoehdot yhteen. Tämä vapauttaa yksilön alituisen valitsemisen ikeestä ja saa aikaan psykologisen helpotuksen, jonla perusta on ihmisen kohdentumattomassa vaistorakenteessa. [...] Tavanmukaistuneen toiminnan taustalta avautuu näin mahdollisuus harkitsemiseen ja uuden luomiseen."

Tämä arkipäivää lähellä oleva pohdiskelu oli itselleni antoisin osa kirjaa. Kirjoittajat etenevät kohti instituutioita ja symbolijärjestelmiä, jolloin esitys muuttuu siinä määrin teoreettiseksi että sen lukeminen oli jo varsin haastavaa. Mutta yhteys konkretiaan ja empiirisesti koeteltaviin väitteisiin ei kadonnut missään vaiheessa.

Yhteenveto: Erinomainen johdatus tiedonsosiologiaan, eikä teoksen relevanssi yhteiskunnallisen toiminnan suhteen ole ajan mittaan juurikaan kärsinyt.