tiistai 2. marraskuuta 2010

Microsoft Office for Mac 2011 - hyvää ja vähän huonoakin

Sain käyttööni uunituoreen Microsoftin Office-paketin Macille, virallinen nimi on "Office for Mac 2011". Microsoft hehkuttaa sitä sivuillaan joten en tarkempaan esittelyyn tässä mene.

Aiemmin olen käyttänyt Mac OS X:ään sisäänrakennettua Microsoft Exchange -yhteensopivuutta, eli toisin sanoen lukenut sähköpostit Mail-ohjelmalla ja käyttänyt iCal-kalenteriohjelmaa. Mutta vaikka nämä sinänsä hyvin toimivatkin, täyttä Outlook-yhteensopivuutta ratkaisu ei tarjoa. Mutta nyt Macin Office-pakettiin kuuluu myös Outlook, joten tätä täytyi testata.

Ensinnäkin, ja tämä pistää nopeasti silmään, pieniä kauneusvirheitä on siellä täällä, esimerkiksi päiväysten nimeämisissä missä tulee hassuja termejä kuten "marraskuutata". Alla olevasta Outlookin ruutukaappauksesta selviää mitä tarkoitan.



Jonkin verran viimeistä viilausta vaille jääneeltä tuntuu ohjelmisto joiltakin osin, vaikka mitään varsinaisia isoja käytettävyysmokia ei tähän mennessä ainakaan ole tullut esiin. Toisaalta ohjelmistopaketti on niin laaja ja monimutkainen, että on suorastaan ihme että se tuntuu niinkin helpolta ottaa käyttöön.

Office-paketin tuttujen sovellusten (Word, Excel ja PowerPoint) ulkonäköä on uusittu Windows-version mukaiseksi, säilyttäen kuitenkin Mac-maisia piirteitä. Tulos on varsin selkeä ja helppo omaksua, varsinkin jos on tullut käyttäneeksi Windows-versiota. Kovin suurta uuden oppimisen tarvetta ei Mac-versioon verrattuna myöskään ole. Alla on kuva Wordin uudesta ilmeestä.



Ihan ilman ongelmia uuden Office-version käyttöönotto kuitenkaan ole sujunut. Joistakin Mac-ohjelmistojen (Mail ja iCal) näppäinkomennoista on ollut vaikea oppia pois (ja oppia uudet tilalle). Kaikilta osin käyttöliittymä ei myöskään tunnu niin viimeistellyltä kuin Applen sovellusten laita on.

Harmittavaa kyllä, Outlook ei näytä osaavan tuoda esiin MobileMe-sähköpostin kansioita. Muutama kansio tulee näkyviin, mutta vain muutama, eikä muita tunnu saavan esiin millään keinolla. Tässä asiassa muillakin on ollut ongelmia nettikommenteista päätellen, eikä ratkaisua tunnu löytyvän. Yritin sekä automaattista että manuaalista MobileMe-sähköpostitunnuksen käyttöönottoa, eikä kumpikaan toiminut tältä osin. Tulevien postien kansio tuli kyllä esille niin kuin pitääkin eikä sen käsittelyssä ilmennyt ongelmia.

Exchange-palvelimen käyttöönotto sitä vastoin sujui helposti, riitti kun muisti oman tunnuksensa ja salasanansa sekä palvelimen nettiosoitteen. Kalenterit ja yhteystiedot tulivat näkyviin niin kuin pitääkin. Ja koska kyseessä on Outlook, voi monia asioita hoitaa nyt ilman Windowsiin tarttumista, toisin kuin Macin Mail/iCal-sovellusten kanssa. Kokouskutsujen hyväksymisessä ja hylkäämisessä on enemmän vaihtoehtoja, ja yhteisesti sopivien kokousaikojen etsiminen toimii ihan yhtä sujuvasti kuin Windows-puolella. Lisäksi voi hallita delegaattioikeuksia samaan tapaan kuin Windowsin Outlookissa. Erinomaista!

On suorastaan hämmentävää, miten tutulta Officen käyttöliittymä vaikuttaa verrattuna 2008-versioon, vaikka muutoksia on tapahtunut melko runsaasti. Seuraavassa on näyte Excelin uudesta ulkonäöstä.



Yhteenveto: Office for Mac 2011 vaikuttaa mainiolta päivitykseltä 2008-versioon, eikä suurempia kompastuskiviä siirtymiselle näytä löytyvän, lukuunottamatta selittämätöntä ongelmaa MobileMe-sähköpostikansioiden näkymisessä. Tosin on myönnettävä, että Office on niin monimutkainen kokonaisuus, että parin päivän käytöllä on vaikea sanoa mitään pitemmällä jaksolla mahdollisesti esiin tulevista ongelmista. Hyvältä vaikuttaa!

Ei kommentteja: