Itämeren tulevaisuus

Tässä on paljon ajatuksia herättävä kirja: Itämeren tulevaisuus (toim. Saara Bäck, Markku Ollikainen, Markku Viitasalo, Erik Bonsdorff, Sakari Kuikka, Mari Walls ja Annukka Eriksson; Gaudeamus, 2010).

Teos on Tieto-Finlandia -ehdokkaana, saapa nähdä miten sen kanssa käy.

Kirjan takakannessa esitetään lista keskeisiä kysymyksiä: "Miksi Itämeri pilaantuu? Mikä on Itämeren arvo? Miksi Itämeren kansainvälinen suojelu ontuu? Mitkä ovat ratkaisut Itämeren pelastamiseksi?"

Kirja tarjoaa monta kiehtovaa näkökulmaa Itämereen, tarkasti fokusoituneesta tieteellisestä tutkimuksesta kaunokirjalliseen esitykseen. Jälkimmäinen eli Antti Tuurin essee siitä miten hän on purjehtijana kokenut Itämeren tilan huonontumisen oli koskettava ja havahduttava.

Kirjasta löytyy runsaasti perustietoa Itämerestä, tosin hiukan sirpaleisesti, koska mikään kattava yleisesitys aiheesta ei teoksen ole tarkoituskaan olla. Mutta hyvin käy ilmi muun muassa Itämeren nuori ikä: "Itämeri on evoluution järeillä mittapuilla arvioituna nuori ekosysteemi. Vastaa 8000 vuotta sitten syntynyt ja 3000 vuotta sitten nykyisen kaltaisen suolapitoisuuden ja kerrostuneisuutensa kehittänyt Itämeri on eliölajistoltaan köyhä, ainakin verrattuna järviin ja valtameriin. [...] Itämeri on vieraslajien sulatusuuni."

Itselleni jossain määrin uutena asiana tuli esille historiallisesti muuttuneet käsityksen fosforin ja typen suodatuksen tarpeesta Itämeren rantavaltioissa, ja se että eri alueet Itämerestä poikkeavat toisistaan: "Vesialue voi myös olla laajassa mitassa fosforirajoitteinen samalla, kun tietty osa siitä on typpirajoitteinen. Lisäksi vesistö tai sen osa voi olla alkukesällä fosforirajoitteinen ja loppukesällä typpirajoitteinen. [...] [T]ieteelliset väittelyt kulminoituvat edelleen kaksi vuosisataa sitten esitettyyn peruskysymykseen: onko merialueiden rehevöitymistä rajoittava minimiravinne typpi vai fosfori?"

Kirja on monipuolisesti taitettu ja sisältää artikkelien ohessa monenlaisia tietolaatikkoja, muun muassa siitä mitkä olisivat suuronnettomuuden vaikutukset Suomenlahdella. Tässä käydään läpi M/T Antonio Gramscin kaksi (!) onnettomuutta, vuosina 1979 ja 1987, ja pohditaan mitä todellisessa suuronnettomuudessa tapahtuisi. Selvää on, että onnettomuuden sattuessa tulee olla käytettävissä etukäteen laaditut mallit siitä, mitä vaikutuksia onnettomuudella on, jotta voidaan päättää öljyntorjuntakaluston sijoittamisesta siten että vahingot ekosysteemille ovat mahdollisimman vähäiset.

Kirjan lopussa kirjoittajat esittävät yksitoista teesiä Itämeren suojelusta, alkaen teesistä "Itämeri on arvokas" ja päätyen teesiin "Itämeren suojeluun on luotava toimiva hallintakäytäntö". Lukijalle käy kirjan myötä selväksi, että nykyiset - joiltakin osin ansiokkaatkin - toimet Itämeren suojelemiseksi ovat aivan liian pirstaleisia ja kokonaisuuden kannalta joskus jopa haitallisia. Tarvitaan kokonaisnäkemystä ja yhteistä ponnistusta.

Vielä pari sanaa kirjan kuvituksesta. Teoksessa on runsaasti valokuvia ja ne ovat harvinaisen laadukkaita ja sopivat mainiosti kirjan teemaan. Lisäksi valokuvat on valittu niin että niistä muodostuu yhtenäinen teema. Tämä on lukijalle suoranaista luksusta näinä päivinä.