Johtajakirja

Koskela ja Lammio - anteeksi, Koskela ja Lankinen ovat kirjoittaneet mainion kirjan johtajuudesta suomalaisessa kirjallisuudessa. Teos Johtajakirja (SKS, 2010) johdattaa lukijansa niin Seitsemään veljekseen kuin Tuntemattomaan sotilaaseen, puhumattakaan muista suomalaisista klassikoista, omaperäisellä ja uutta oivallusta tarjoavalla tavalla. Samalla kirjoittajat tarjoavat kaunokirjallisuuden läpi tapahtuvan katsauksen johtamiskirjallisuuteen. Mainituksi tulevat Collins, Drucker, Hamel, Juuti, Kotter, Siltala, Taylor ja niin edelleen. Kirjoittajat ovat selvästi kirjallisuutensa lukeneet.

Mutta miksi johtajan pitäisi lukea kaunokirjallisuutta? Ensiksikin siksi, että johtajat ovat harvinaisen alttiita epävarmuutta poistaville rohdoille ja noitatohtoreille, mihin kaunokirjallisuus tarjoaa vastalääkettä: "Emme ole huolissamme johtajien epävarmuudesta, sillä epävarmuus on inhimillistä. Sen sijaan olemme huolissamme sellaisesta epävarmuudesta, joka näyttäytyy varmuutena, ylimielisyytenä ja kaikkitietävyytenä."

Kirjoittajat tiivistävät johtamiskirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden eron näin: "Johtamiskirjallisuus kuvaa usein sitä, minkälaisia johtajien pitäisi olla, kaunokirjallisuus sitä, minkälaisia johtajat oikeasti saattavat olla."

Kirjoittajat viittaavat Antti Tuuriin: "Minusta on sääli, että Suomessa on johtotehtävissä, kummenien tuhansien, satojen tuhansien ja miljoonienkin ihmisten asioista päättämässä niin tunnevammaisia ihmisiä, etteivät he pysty lukemaan kaunokirjalisuutta."

Seitsemästä veljeksestä kirjoittajat löytävät mielenkiintoisen paradoksin johtajuudesta, nimittäin siitä miten romaani ilmestyessään otettiin vastaan, ikään kuin se olisi antanut väärän kuvan suomalaisista: "[...] jos alaiset eivät toimikaan niin kuin heidän ajatellaan toimivan tai kuin heidän on teoriassa kaavailtu toimivan, saattavat johtajat ja vallanpitäjät joutua ymmälleen. Mitä silloin pitäisi tehdä: pakottaa alaiset toimimaan niin kuin heidän teorian mukaan pitäisi toimia vai yrittää oppia tuntemaan heidän todellisuutensa paremmin ja muuttaa omia suhtautumistapoja sen mukaisesti? Kysymys on johtamisen kannalta mitä keskeisin."

Kirjoittajat löytävät suurta viisautta veljesten keskinäisistä suhteista: "Tarkastelussa on ilmiökenttä, joka on tiimien ja verkostojen kannalta kaikkein olennaisin: miten ryhmässä toimiminen on mahdollista ihmisten välisen kommunikaation vaikeuksista huolimatta. [...] Romaani osoittaa, että veljekset osaavat riidellä keskenään varsin mallikelpoisesti. [...] Taito selvitellä erimielisyyksiä ilman työskentelyä haittaavia välirikkoja ja liian pitkälle meneviä henkilökohtaisuuksia on yksi haastavimmista yhdessä toimimisen alueista. Monissa työyhteisöissä omien mielipiteiden esittämistä pidetään liian usein vain ristiriitojen esiin kaivamisena tai pelkkänä pottuiluna, vaikka niihin olisi rakentavampaa suhtautua uusina avauksina, vaihtoehtomahdollisuuksien etsimisenä ja ryhmähengen omalaatuisena kittinä."

Kirjoittajat kritisoivat kärjekkäästi nykyorganisaatioiden johtamispuhetta: 'Tyypillisimmillään tilanne voi olla sellainen, että johtaja lukee paperistaan organisaation perusperiaatteen "Henkilöstö on tärkein voimavaramme". Asiaa ei lainkaan paranne se, että sama asia näytetään kirjoitettuna power pointin isolta ruudulta, luetaan sitä kuulijoille ääneen ja esitystä havainnollistetaan kuvalla, jossa henkilöstö on eräänlainen yrityksen ydin tai peruskivi. Tällainen esitystapa tuottaa tosin kahvihuoneen keskusteluissa monta sarkastista kommenttia, mutta muuten se on tuhoisaa.'

Mikä lääkeeksi? - Ihmisten kokemusten huomioon ottaminen: "Tämä taas edellyttää intuitiivisuutta, kykyä havaita, tunnistaa ja hyväksyä ihmisten kokemukset ja tunteet."

Menestys tuo mukanaan tuhon siemenet: "Keskittyminen vaurauden ulkoisiin puitteisiin ja jatkuvaan eteenpäin pyrkimiseen saattaa aiheuttaa tunne-elämän kuihtumisen ja moraalisten vaistojen rappeutumisen. Pitää olla auto, edustuskoti, asema, valtaa... Menestyksen huuma alkaa näin imeä vastustamattomasti puoleensa, ja kaikki keinot muuttuvat vähitellen sallituiksi. Samalla hämärtyy sekin, mitä tai ketä varten menestystä tavoitellaan."

Entä sitten Tuntematon sotilas, kaikkien johtamiskirjojen ykkönen? - Ainakin joidenkin mielestä, Suomessa.

Koskela ja Lammio tuli jo mainituksi, mutta tämä "hyvä/paha johtaja" ajattelumalli on kovin paperinen eikä oikein hyvin vastaa kirjan tosiasiallista sisältöä. Entä esimerkiksi Kaarna? No, Kaarnan osalta kirjoittajat toteavat: "edestä johtaminen näyttää lyhentävän elinajanodotetta radikaalisti ja lopullisesti."

Koskela on Tuntemattoman sotilaan keskeinen hahmo, henkilö johon kirjailija suhtautuu lähes pelkästään positiivisella otteella. Johtamisen kannalta Koskela on mielenkiintoinen hahmo: "Voimakeskittymäksi kutsutaan sitä, että jonkun henkilön ympärille keskittyy hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi enemmän valtaa kuin virallista organisaatiota katsellessa voisi luulla. [...] Monessa tilanteessa juuri Koskelan ympärille muodostuu tällainen voimakeskittymä."

Toisaalta Koskela tuskin pärjäisi nykyisessä työelämässä: 'Kovan luokan yrityselämässä ei varmaan ole ansioksi, jos esittää työpaikkahaastattelussa Koskelan tunnetun moton: "Asialliset hommat suoritetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat."'

Herkullinen on kirjoittajien versio siitä, miten Koskela sanoisi bisneskielen fraasin "havaittu markkinan turbulenssi on kaikissa yritysklusterimme segmenteissä haastanut meitä erityiseen sensitiivisyyteen asiakasrajapinnoilla". Näin Koskela kirjoittajien mukaan: "Noin. Meitin tarttee hoitaa semmonen asia. Neljä kuukautta on mennyt päin helvettiä. Koitetaan pitää kiirutta ja ruveta hommiin."

Lammiosta kirjoittajat toteavat: "Lammio luultavasti olisi mainettaan parempi esimerkiksi liikeyrityksen strategisen tason johtotehtävissä, etenkin sellaisissa, joissa työskennellään vaikkapa organisaatiomallien, saneeraamisen tai aggressiivisen laajentamisen parissa. Alemman johtajiston ja henkilöosaston kontolle jäisi sitten hänen tekemiensä epämieluisten päätösten toimeenpano ja niiden jälkihoito."

Kirjoittajat toteavat monella tavalla kummalliseksi tilanteen jossa Tuntemattomasta sotilaasta haetaan edelleenkin mallia johtajuudelle. Mutta jotain sentään löytyy: "Ehkäpä sotamies Rahikainen sopisi parhaiten esikuvaksi nykyisen postmodernin ajan talouselämän johtoportaalle? Tämä lunki ja pinnari, jolla on luonnostaan loputtomasti tyhjää jauhavat leuat, olisi sopiva mies lähetettäväksi kansainvälisen liike-elämän neuvotteluihin tai edistämään Suomen etua Euroopan unionin parlamentissa."

Mutta ei sovi unohtaa muumeja. Kirjoittajat nostavat teoksen Muumipappa ja meri korkealle johtajuuteen - ja nimenomaan muutosjohtajuuteen - paneutuvan kirjallisuuden joukossa: "Muumipappa osoittaa vahvoja näkijän ja muutosjohtajan ominaisuuksia nousemalla aherruksen ja rutiiniksi muuttuneen toiminnan yläpuolelle - tai oikeastaan joutumalla sen ulkopuolelle."

Kirjoittajat ammentavat paljon viisautta kirjasta: "Seuraa aikaasi ja tunnista tilanne. Kurkista välillä kristallipalloon." "Yhdistä intuitio ja havainnot rakentavalla tavalla." "Luo suuria yhteyksiä mutta älä väheksy arkisia toimintoja."

Niin, tähän on hyvä lopettaa.