sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Sarah Zettel: Reclamation

Sarah Zettel kertoo tähtien välisestä matkailusta kohtalaisen näppärästi kirjoitetussa tieteisromaanissa, jossa etsitään ihmiskunnan alkuperäistä synnyinsijaa: Reclamation (Open Road Media, 2013; ISBN 978-1-4804-2216-2).



Romaanin alkupuolisko oli kohtalaisen haastavaa luettavaa, sillä henkilöhahmoja on runsaasti, eikä Zettel juurikaan selittele eri toimijoiden välisiä suhteita tai heidän monenlaisten juonittelujensa perimmäisiä tavoitteita. Salaliitto kytkeytyy salaliittoon, eikä juuri kehenkään voi luottaa.

Romaani palkittiin Lotus-palkinnolla parhaasta esikoisromaanista vuonna 1997. Kieltämättä romaanissa on omaperäistä ainesta, mutta jonkin verran olisi toivonut tiivistämistä ja selkeyttä kerrontaan, osa tekstistä tuntui jotakuinkin tarpeettomalta, ja osa taas oli kirjoitettu turhan koukeroisesti.



With mankind spread thinly across the galaxy, two refugees must find humanity's home.

Eric Born knows his way around the universe. He's a quick-thinking merchant blessed with natural telekinetic skill. He's also that rarest of creatures, a human being. Humans have been scattered across the universe, powerless and oppressed, dispersed so widely that no one knows what planet they first came from. Eric survives by selling his talents to the mysterious galactic tyrants known as the Rhudolant Vitae, but has never forgotten he belongs to the human race, and the distant world, the Realm of the Nameless Powers. The Realm may be a backwater, but Eric will do anything to protect his home from the merciless and powerful Vitae.

With the help of fellow refugee Arla Rengate, Eric embarks on a journey across the stars. To save the Realm, he will have to cross the Vitae, and discover a secret that holds the key to the origins of mankind.

Anders de la Motte: Peli

Anders de la Motte kertoo Tukholmaan sijoitetussa jännärissä salaliitosta, joka käyttää pahanteossaan apunaan älypuhelimia ja verkkopelejä: Peli (Otava, 2013; suom. Maija Kauhanen; ISBN 978-951-1-28067-5).



Kirjassa oli paikka paikoin oivaltavaa omaperäisyyttä, mutta loppujen lopuksi jännäri tuntui tusinatuotannolta, jossa agenttitarinan ja jännärin juonta on maustettu modernilla IT-tekniikalla. Teoksella on ilmeisesti jatkoakin, mutta minulta lukeminen jäi tähän.

Bussista löytyvä kännykkä kutsuu Henrikin salaiseen reality-peliin. Hän saa Pelinjohtajalta tehtäviä, joiden suorittamisesta hänen täytyy kuvata videoita nettiin. Netissä myös seurataan pelin etenemistä ranking-listoilla. Kun harmittomat tehtävät alkavat muuttua yhä vaarallisemmiksi, Henrik huomaa sotkeutuneensa salaliittojen verkkoon. Hän on piinallisen päätöksen edessä: jatkaako peliä, vai kääntyäkö Pelinjohtajaa vastaan?

Tukholmaan sijoittuvan toiminnallisen dekkaritrilogian aloittava Peli avaa sisäpiiriläisen näkökulman IT-maailmaan ja sosiaalisen median kulisseihin. Vauhdikasta kerrontaa höystävät huumori ja herkulliset viittaukset populaarikulttuuriin. Kirja on ollut huima menestys kotimaassaan Ruotsissa, ja sen oikeudet on myyty yli 20 maahan.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Lori Wilde: Christmas at Twilight

Lori Wilden romaani on ilmeisesti kirjasarjan viides osa, ja viihderomaanissa viipyillään joulunajan perhetunnelmissa: Christmas at Twilight (HarperCollins, 2014; ISBN 978-0-06-231025-5).



Kirjaan on niputettu kaikenlaista niin että tuloksena on sekametelisoppa, jossa sotaveteraanit, eronneet, mielenterveysongelmaiset ja perusamerikkalaiset touhuavat monenmoista ihmissuhteiden kiemuroissa. Paikka paikoin kirja oli jopa kiinnostava, mutta kiiltokuvamaisuus ja ennalta-arvattavuus veivät lukunautinnolta terän.



It's Christmas in Twilight, Texas. The Cookie Club is baking, the town is decorated, and Delta Force Operator 'Hutch' Hutchinson has finally, reluctantly, returned home. But he winds up getting pepper sprayed by the delicious looking stranger who's taken over his house. She says her name is Jane, that his sister has flown the coop, again, and she immediately sets down ground rules.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Nnedi Okorafor: Binti

Nnedi Okoraforin pienoisromaanissa kerrotaan pienimuotoinen tarina, joka herättää tukun kysymyksiä: Binti (Tom Doherty Associates, 2015; ISBN 978-0-7653-8446-1).



En tiedä, pitääkö kirjasta vaiko ei, sillä näppäryydestään huolimatta kuvaus kulttuurien törmäyksestä tuntui muotopuolelta, ikään kuin alunperin olisi lähdetty rakentamaan suurisuuntaista tieteistarinaa, mutta rakennusainekset eivät olisi lopulta sellaiseen riittäneet. Toisaalta keskeneräisyyden ja viitteellisyyden ansiosta lukijalle jää pähkäiltävää ja pohdittavaa ehkä enemmän kuin juurta jaksain auki kirjoitetussa massiivisessa romaanissa.


torstai 28. tammikuuta 2016

Katharine Ashe: I married the duke

Katharine Ashe kertoo 1800-luvun Englannista viihderomaaneissa, joissa orvoksi jääneet sisarukset etsivät itselleen aviopuolisoa. Tämän romaanin sankaritar matkustaa Ranskaan mennäkseen naimisiin prinssin kanssa: I married the duke (Avon, 2013; ISBN 978-0-06-222981-6).



Romaani on melkoista höttöä, mutta Ashe osaa kirjoittaa kohtalaisen sujuvasti, eikä päähenkilö ole aivan yhtä raivostuttavan stereotyyppinen neito kuin tämäntyyppisissä viihderomaaneissa yleensä. Toki lukija tietää - jos on kirjan takakannen tekstin lukenut - miten romaani tulee päättymään, mutta ennalta-arvattavuus lienee lajityypin houkuttelevia piirteitä.

I Married the Duke begins the Prince Catchers series by Katharine Ashe, award-winning author of historical romance.

Arabella Caulfield, one of three orphaned sisters, has clung to an ancient gypsy prophecy as the only way to save her family from endless heartbreak. Now she has twelve days to reach a remote French castle and fulfill her destiny: to marry a prince.

Along the way, Arabella meets Lucien Westfall, decorated naval captain and the new Duke of Lycombe. She thought he was a pirate. He thought she was a governess. Two wrongs have never made such a scandalously perfect right.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Tamora Pierce: Alanna - the first adventure

Tamora Pierce kääntää sukupuoliroolit päänlaelleen fantasiaromaanissa, jossa Alanna-tyttö päättää ruveta ritariksi ja vaihtaa paikkoja veljensä kanssa: Alanna - the first adventure (Simon Pulse, 2005; ISBN 978-0-689-87855-8).



Kirja on selvästi lapsille ja nuorille lukijoille kirjoitettu, mutta tarinassa on sen verran syvyyttä että kyllä se vanhempaakin lukijaa puhuttelee, mitä nyt paikoitellen tuntui siltä että kirjoittaja piti turhankin rivakkaa tahtia tarinansa kertomisessa. Kuvaus Alannan oppilasajasta hovipoikana kuninkaanlinnassa on paikoitellen mainio kuvaus menneiden aikojen elämästä, fantasialla maustettuna.

Romaani aloittaa neliosaisen kirjasarjan, ja kussakin kirjassa kerrotaan yksi vaihe Alannan elämästä, siitä miten hänestä tuli ritari ja legenda omassa valtakunnassaan.

Though a girl, Alanna has always craved the adventure and daring allowed only for boys; her twin brother, Thom, yearns to learn the art of magic. So one day they decide to switch places: Disguised as a girl, Thom heads for the convent to learn magic; Alanna, pretending to be a boy, is on her way to the castle of King Roald to begin her training as a page.

But the road to knighthood is not an easy one. As Alanna masters the skills necessary for battle, she must also learn to control her heart and to discern her enemies from her allies.

Filled with swords and sorcery, adventure and intrigue, good and evil, Alanna's first adventure begins -- one that will leard to the fulfillment of her dreams and the magical destiny that will make her a legend in her land.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Adam Baker: Outpost

Adam Baker kertoo maailmanlopusta, epidemiasta joka tuhoaa sivilisaation. Pohjoisen jäämeren keskellä olevalla lautalla ollaan maailmasta irrallaan, mutta tuhon jäljet ulottuvat tänne asti: Outpost (Hodder & Stoughton, 2011; ISBN 978-1-444-70904-9).



Romaani kertoo hiljaiseloa viettävästä öljynjalostamolautasta, jossa viidentoista hengen ylläpitohenkilöstö odottaa että pelastusalus tulisi noutamaan heidät kotiin. Mutta sivilisaation kaatuessa yhteydet muuhun maailmaan katkeavat. Tv-kanava toinen toisensa jälkeen hiljenee. Miten selvitä kylmästä talvesta, ja miten löytää reitti takaisin kotiin?

Romaani on rutiininomainen jännäri, mutta yhdistelmä tieteiskirjallisuutta ja kauhua pitää kutinsa kohtalaisen hyvin, varsinkin kun kirjoittaja malttaa pitää erikoisefektit loitolla kirjan alkupuolella.

When the end of the world comes, Do you want to be the first to go? Or the last to survive?

Kasker Rampart: a derelict refinery platform moored in the Arctic Ocean. A skeleton crew of fifteen fight boredom and despair as they wait for a relief ship to take them home. But the world beyond their frozen wasteland has gone to hell. Cities lie ravaged by a global pandemic. One by one TV channels die, replaced by silent wavebands. The Rampart crew are marooned. They must survive the long Arctic winter, then make their way home alone. They battle starvation and hypothermia, unaware that the deadly contagion that has devastated the world is heading their way...

maanantai 25. tammikuuta 2016

Julia Quinn: Just like heaven

Julia Quinn tarjoaa kevyen viihdekertomuksen, jossa musiikkiesityksen lomassa yritetään saada aikaan naimakauppoja, mutta asiat eivät suju ollenkaan niin kuin on tarkoitus: Just like heaven (Piatkus, 2012; ISBN 978-0-7499-4199-4).



Kuvaus Smythe-Smithin perheen traditiosta järjestää joka vuosi musiikkiesitys, jossa perheen neljä nuorta naimaikäistä naista esiintyvät, on kohtalaisen hauska, eritoten koska soittotaitoa ei esiintyjillä juurikaan ole, ja jos jollakulla esiintyjistä musikaalista taitoa onkin, sitä kauheampaa on tietää miten kammottava esitys tulee olemaan. Mutta perinteen pitää jatkua, vuodesta toiseen.

Honoria Smythe-Smith, the youngest daughter of the eldest son of the Earl of Winstead, plays the violin in the annual musicale performed by the Smythe-Smith quartet. She's well aware that they are dreadful. In fact, she freely admits (to her cousins) that she is probably the worst of the bunch. But she's the sort who figures that nothing good will come of being mortified, so she puts on a good show and laughs about it.

Marcus Holroyd is the best friend of Honoria's brother Daniel, who lives in exile out of the country. He's promised to watch out for Honoria and takes his responsibility very seriously. But he has his work cut out for him when Honoria sets off for Cambridge determined to marry by the end of the season. She's got her eye on the only unmarried Bridgerton, who's a bit wet behind the ears. When her advances are spurned, can Marcus swoop in and steal her heart in time for the musicale?

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Richard Moore: Boneyard - Volume 3 ja 4

Lainasin Richard Mooren sarjakuvan kaksi jäljellä olevaa osaa, enkä tiedä ollakko surullinen että tämän enempää ei kirjoja Helmetin kautta löydy vai iloinen siitä että kirjasarja tuli luettua: Boneyard - Volume 3 (NBM, 2002; ISBN 978-1-56163-515-3) ja Boneyard - Volume 4 (NBM, 2004; ISBN 978-1-56163-528-3).





Sarjakuvatarinat ovat kauhuun viittaavista fantasiaelementeistä huolimatta melkolailla kesyä tavaraa, lukijaa ei yritetä erityisemmin pelotella vaan pikemminkin sarjakuvissa on veikeän humoristinen ote kerrontaan. Ja vaikka tarina jää selvästi kesken, tämäkin riittää.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Fred Chao: Johnny Hiro - half Asian, all hero

Kirjaston sarjakuvahyllystä löytyi esille nostettuna tällainen aarre, Fred Chaon kertomuskokoelma elämästä New Yorkissa, parisuhteestä, työelämästä ja maailmasta jossa fantasia limittyy todelliseen: Johnny Hiro - half Asian, all hero (Tor, 2012; ISBN 978-0-7653-2937-0).



Tarinoissa kerrotaan päähenkilö Johnnyn ja hänen tyttöystävänsä Mayumin elämästä, tapahtumista ravintolamaailman kulisseissa. Puhumattakaan hirviöistä jotka hyökkäävät kaupungin kimppuun ja aiheuttavat sankariparille päänvaivaa.



Johnny Hiro, a hardworking busboy, lives in Brooklyn with his flighty but lovable girlfriend Mayumi. Every day, he struggles to make ends meet while fighting giant monsters, running over rooftops from crazed waiters, fending off businessmen-turned samurai, or having the occasional conversation with Judge Judy, Coolio, or Alton Brown.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Katherine Addison: The Goblin Emperor

Katherine Addison tarjoaa nuorille lukijoille - ja vanhemmillekin - suunnatun fantasiatarinan, jossa kamppaillaan vallasta kaikkia mahdollisia keinoja hyväksi käyttäen, ja samalla ollaan muukalaisvihan puristuksessa: The Goblin Emperor (Tor, 2015; ISBN 978-0-7653-6568-2).



Kirja oli yllätys, vaikka tiesinkin että teosta on kehuttu ja että se oli valittu Hugo-palkintoehdokkaaksi vuonna 2015. Addison kertoo vähäeleisesti ja koruttomasti kertomuksen vallanperijä Maiasta, joka on elänyt lapsuutensa karkotettuna syrjäseudulle, kaukana vallan keskuksesta ja seurapiirien juonittelusta.

Kun Maian isä ja kolme vallanperimysjärjestyksessä Maiaa edellä olevaa veljeä kuolevat ilmalaivaonnettomuudessa, tulee Maiasta seuraava keisari. Maia ei voi luottaa keneenkään, sillä käy ilmi että ilmalaivan putoamisen aiheutti pommi, ja Maia on todennäköisesti salamurhaajan seuraava kohde.

Addison säilyttää maanläheisen kerrontatyylin alusta loppuun. Paikka paikoin oli kyynel vähällä ilmestyä silmäkulmaan. Ja niin kävi nytkin, tätä kirja-arviota kirjoittaessa.

Kirjan keskeistä antia on kuvaus siitä miten nuori keisari opettelee taitoja joita valtakunnan päämies tarvitsee hoitaakseen työnsä. Pystyykö Maia pitämään valtakunnan yhtenäisenä? Vallantavoittelijoita löytyy kaikkialta eikä juuri kukaan hallinnon virkamiehistä osoittaudu sellaiseksi kuin päältäpäin aluksi vaikuttaa.

Kokematon, idealistinen ja omia kykyjään jatkuvasti epäilevä Maia on mainio tarinan keskipisteenä, mutta Addison on onnistunut tuomaan tarinaan syvyyttä myös muiden henkilöiden kautta. Tämä teos on fantasiakirjallisuuden ehdotonta aatelia, ja sen sanoma sopii hyvin tähän aikaan jossa epäluulo muukalaisia kohtaan uhkaa valtioiden tulevaisuutta.

The youngest, half-goblin son of the Emperor has lived his entire life in exile, distant from the Imperial Court and the deadly intrigue that suffuses it. But when his father and three sons in line for the throne are killed in an 'accident,' he has no choice but to take his place as the only surviving rightful heir.

Entirely unschooled in the art of court politics, he has no friends, no advisors, and the sure knowledge that whoever assassinated his father and brothers could make an attempt on his life at any moment.

Surrounded by sycophants eager to curry favor with the naîve new emperor and overwhelmed by the burdens of his new life, he can trust nobody. Amid the swirl of plots to depose him, offers of arranged marriages, and the specter of the unknown conspirators who lurk in the shadows, he must quickly adjust to life as the Goblin Emperor. All the while, he is alone, and trying to find even a single friend ... and hoping for the possibility of romance, yet also vigilant against the unseen enemies that threaten him, lest he lose his throne - or his life.

torstai 21. tammikuuta 2016

Jonathan Stroud: Samarkandin amuletti

Jonathan Stroud aloittaa Bartimeus-fantasiatrilogian tällä 560-sivuisella romaanilla, jossa velhon oppipoika sekaantuu salaliittoon jonka juonittelut ulottuvat vallan huipulle asti: Samarkandin amuletti (Tammi, 2004; suom. Mika Kivimäki; ISBN 951-31-2846-6).



Paksut fantasiaromaanit eivät viehätä enää samalla tavalla kuin joskus aikoinaan, mutta romaani oli kirjoitettu siinä määrin sujuvasti, että teos tuli luettua nopeasti, melkein yhdellä istumalla.

Stroud luo kirjassa mielenkiintoisen kuvan maailmasta, jossa taikuus on arkipäivää. Ne joilla on kyky käyttää taikuutta ovat vallan huipulla, ja ne joilla ei tätä kykyä ole, ovat yhteiskunnan pohjasakkaa.

Luokkayhteiskunnan pelisäännöt ovat armottomat, mutta toisaalta taikuuden hallinta mahdollistaa yhteiskunnallisen aseman nostamisen, jos kykyjä vain riittää. Eikä nuorelta taikurin oppipojalta Nathanielta ainakaan kunnianhimoa puutu.

Kun Nathaniel, maagikko Arthur Underwoodin oppipoika, kutsuu luokseen 5000 vuotta vanhan dzinni Bartimeuksen, Bartimeus ei arvaa mikä häntä odottaa. Nathaniel ei kaipaa niitä tavanomaisia taikatemppuja, joita hengiltä yleensä pyydetään. Hänellä on mielessä aivan muuta ja paljon vaarallisempaa: kosto.

Bartimeuksen on varastettava kuuluisa Samarkandin amuletti Simon Lovelacelta, vaikutusvaltaiselta ja julmalta maagikolta, joka hallitsee Lontoota ja nöyryyttää Nathanielia kaikin keinoin. Bartimeusta sapettaa: hänen tuhansia vuosia vanhan dzinnin, joka on puhunut itse kuningas Salomonin kanssa, on otettava vastaa käskyjä keskenkasvuiselta pojankoltiaiselta. Mutta lahjakas oppipoika on päättänyt päihittää mestarinsa ja tulla heitä paremmaksi maagikoksi!

Samarkandin amuletti on huima, rönsyilevä tarina maagikoiden hallitsemasta Lontoosta ja Iso-Britanniasta. Näkökulma on herkullinen: kertojana on ikivanha henki, dzinni, joka tarkastelee maailmaa hilpeän purevasti.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

James Craig: Never apologise, never explain

James Craig kirjoittaa kovaotteisia jännäreitä, joissa on yhteiskunnallista pohdintaa tiukan toiminnan lomassa: Never apologise, never explain (Robinson, 2012; ISBN 978-1-84901-584-4).



Olin jo päättänyt etten jatkaisi Craigin romaanien lukemista, mutta kun tämä teos sattui käteen kirjaston palautettujen teosten hyllyssä, tuli se saman tien lainattua. Eikä teos huonosti kirjoitettu tai kerrottu ole, mutta kuvaus suurvaltojen sotatoimien pimeästä puolesta on jossain määrin päälleliimattu, vaikka melko hyvin Craig saakin tarinan pysymään koossa.

Carlyle's own caseload includes the murder of Agatha Mills. Her husband, Henry, has been arrested for murder but his explanation is so outlandish that Carlyle wonders if it may just be true. Agatha is the sister of William Pettigrew, a priest killed in Chile during the Fascist coup in 1973 and after 30 years of campaigning, Agatha was about to see his killer brought to justice. So a seemingly straightforward case of murder quickly escalates into a diplomatic incident that has Carlyle, once again, clashing with his bosses and their political masters.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Julia Quinn: The viscount who loved me

Julia Quinn tarjoilee 1800-luvun Englantiin sijoitetun romanttisen viihdykkeen, jossa pikkusisartaan varjeleva isosisko päätyy naimisiin päättäväisen sulhaskandidaatin kanssa: The viscount who loved me (Avon, 2015; ISBN 978-0062353641).



Bridgerton-perheen vanhin poika Anthony on päättänyt mennä naimisiin saadakseen pojan, jolle jättää perinnöksi suvun kartano ja muu omaisuus. Morsiameksi hän valitsee Edwina Sheffieldin, jota pidetään seurapiirien tavoiteltavimpana neitona. Mutta Edwinan isosisko Kate on sitä mieltä, että Anthony on kaikkea muuta kuin kelvollinen puolisoksi hänen siskolleen, ja päättää estää avioliiton keinolla millä tahansa.

Anthony ja Kate päätyvät tilanteeseen jossa kummankin maine on pilalla, ellei tilannetta korjata pikaisella avioliitolla. Niinpä tämä taistelupari huomaakin olevansa aviopari, eikä yhteiselo ala erityisen lupaavissa merkeissä.

Romaani on kevyttä viihdettä, mutta ei hassummin kirjoitettu, ja sivuhahmoissakin on hiukan enemmän sisältöä kuin tämän tyylilajin kirjoissa yleensä.




maanantai 18. tammikuuta 2016

Donald Hamilton: Night walker

Donald Hamilton on tehtaillut kymmeniä jännitystarinoita, mutta Helmetistä ei taida löytyä niistä kuin tämä yksi, kertomus identiteetin vaihtumisesta: Night walker (Titan Books, 2006; ISBN 978-0-85768-348-9).



Kovaksikeitettynä jännärinä tämä kertomus toimii vallan mallikkaasti, yllätys seuraa toistaan. Hiljalleen alkaa selvitä millaista juonittelua kaiken takana on, mutta sotkut ovat sen laatuisia että tästä verkosta ei niin vain pyristelläkään vapaaksi.

When Navy Lieutenant David Young came to in a hospital bed, his face was covered with bandages and the nurses were calling him by a stranger’s name. But his nightmare was only beginning. Because the man they believed him to be was suspected of treason – and had driven his wife to murder.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Gail Carriger: Etiquette and espionage

Gail Carriger tarjoaa steampunk-henkisen nuorille suunnatun jännärin, jossa ihmissudet ja muut kummajaiset kansoittavat 1800-luvun Iso-Britanniaa. Huonosti käyttäytyvä tyttö joutuu sisäoppilaitokseen, mutta paikka osoittautuukin varsin erikoislaatuiseksi opinahjoksi: Etiquette and espionage (Atom, 2013; ISBN 978-1-907411-58-8).



Teoksen päähenkilö on Sophronia Temminnick, joka keksii kaikenlaisia kolttosia, ja niinpä vanhemmat lähettävät hänet "finishing school" -oppilaitokseen jotta hän oppisi käyttäytymään sillä tavalla että pääsee riittävän hyviin naimisiin.

Mutta tämän oppilaitoksen finishing-opetus onkin toisenlaista viimeistelyä kuin voisi kuvitella, sillä oppiaineisiin kuuluu keimailun ja sen sellaisen käyttäytymisopin lisäksi myrkkyjen ja muiden hengen lähdön aiheuttavien apuvälineiden käyttö.

Kirja oli reipashenkinen ja juoni kulki vallan näppärästi, vaikkakin muutamaan kertaan kirjoittaja sortui epäloogisuuksiin jotka tökkäsivät ikävästi lukunautintoon. Teos oli silti vallan omaperäinen, ja niinpä laitoin jatko-osan kirjastosta varaukseen.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Derek Haas: The silver bear trilogy

Derek Haas kertoo palkkamurhaajien maailmasta kolmessa jännitysromaanissa, jotka ovat tarjolla yhteen kirjaan niputettuina: The silver bear trilogy (Mullholland Books, 2012; ISBN 978-1-4447-3239-9).



Teosten päähenkilö on Columbus, joka ansaitsee elantonsa palkkamurhaajana, ja uskoo kestävänsä työn aiheuttamat paineet. Mutta asiat eivät aina mene niin kuin pitäisi. Lyhyissä iskevissä tarinoissa liikutaan mustanpuhuvassa maailmassa jossa on oma kieroutunut logiikkansa, mutta ajatus siitä että tämä homma on kuin mikä työ tahansa, ei pitkän päälle kestä, ja Columbus joutuu itse palkkamurhaajien tappolistalle.

Mustanpuhuvissa tarinoissa on rosoisuutta, mutta kolme kertomusta on vähän liikaa kerralla luettavaksi. Kaunokirjallisia ansioita näissä kirjoissa ei ihmeesti ole, vaikka Haas kieltämättä osaa kirjoittaa sujuvammin kuin useimmat kovaotteisten jännärien tehtailijat.

In the shadowy world of hitmen, one man stands alone. His name is Columbus. They call him the Silver Bear. It means he will take on any assignment, complete it, and walk away clean. Columbus thinks he is immune to the pressures of his chosen career. But fate intends to prove him different.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Richard Moore: Boneyard - Volume 2

Richard Moore jatkaa haustausmaalle sijoittuvaa fantasiasarjakuvaa, jossa taistellaan maapalan omistajuudesta tavalla jos toisellakin: Boneyard - Volume 2 (NBM, 2002; ISBN 978-1-56163-487-3). Sarjakuvan väritys: Jessica Kindzierski.



Tarinassa on kauhukirjallisuuteenkin viittaavia aineksia, mutta mitenkään pelottava tämä kertomus ei ole, pikemminkin huumorilla höystetty, tai sanoisiko jopa että herttainen. Mutta lukemisen arvoinen tarina joka tapauksessa.


torstai 14. tammikuuta 2016

Lisa Kleypas: Secrets of a summer night

Lisa Kleypas tarjoilee 1800-luvun Englantiin sijoittuvassa viihderomaanissa romantiikkaa yläluokan sosiaalisten suhteiden kulisseissa: Secrets of a summer night (Piatkus, 2004; ISBN 978-0-7499-4280-9).



Romaani aloittaa kirjasarjan, jossa neljä ystävätärtä päättävät auttaa toisiaan löytämään kelvolliset aviopuolisot. Kirjassa on monenmoista juonenkäännettä, mutta melko kalpeaksi jää nimellisen päähenkilön, neiti Annabelle Peytonin rooli, sillä hän tuntuu enemmänkin ajautuvan tapahtumasta toiseen. Mutta tämä sopinee romanttisen viihdekirjallisuuden lajityyppiin.


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Mieleenpainuvimmat vuonna 2015 luetuista kirjoista

Kirjabloggaajilla on menossa Blogistanian parhaat 2015 -äänestys suosikkikirjoista. En osaa omia lukukokemuksiani pistää järjestykseen enkä niitä pisteyttää, mutta päätin kuitenkin tehdä listan vuonna 2015 luetuista kirjoista, niistä jotka näin jälkikäteen ajatellen jäivät erityisesti mieleen.

Listallani on 14 teosta (eli 4% lukemistani kirjoista). Kirjat edustavat monenlaisia tyylilajeja jännäristä muistelmaan. Järjestys on jotakuinkin satunnainen. Sarjakuvateoksia olisin voinut ottaa listalle enemmänkin mutta ehkä yksi riittää.

Lois McMaster Bujold: Paladin of souls

Lois McMaster Bujoldin fantasiaromaani on lajityypissään parhaimmasta päästä, kertomus vanhenevasta naisesta, jolla on näkemisen kyky: Paladin of souls (HarperCollins, 2004; ISBN 0-00-713849-0).



Romaani on jatkoa teokselle The Curse of Chalion, ja tällä kertaa päähenkilönä on edellisen romaanin päähenkilön Isellen äiti, Ista. Aivan yhtä ketterästi ei tarina kulje tässä kirjassa, mutta paikka paikoin Bujold onnistuu paitsi yllättämään myös kuvaamaan ihmisenä olemista syvällisemmin kuin fantasiaromaaneissa yleensä.

Teos voitti vuonna 2004 (fantasia)romaanien Hugo-, Locus- ja Nebula-palkinnot.


tiistai 12. tammikuuta 2016

Petra Hammesfahr: Uskoton mies

Petra Hammesfahr kertoo mustasukkaisuudesta ja syyllisyydestä Kölniin sijoitetussa jännärissä: Uskoton mies (Otava, 2007; suom. Anja Meripirtti; ISBN 978-952-459-717-3).



En oikein tiedä mitä kirjasta ajatella. Teksti sinänsä rullasi eteenpäin näppärästi, mutta päähenkilön haahuilu mustasukkaisuutensa pauloissa oli paikka paikoin lähes sietämätöntä, ja epäilystä toiseen hyppelehtiminen alkoi jonkin ajan päästä tuntua rasittavalta. Mutta luettua romaani tuli kaikesta huolimatta, pakkomielteiden ylenmääräisistä pyörteistä piittaamatta.


maanantai 11. tammikuuta 2016

Jennifer E Smith: This is what happy looks like

Jennifer E Smith kertoo nuorten ihmisten nettideittailusta, sähköpostiviestien antamasta ihmiskuvasta, ja siitä miten todellisuus eroaa kuvitelmista: This is what happy looks like (Headline, 2013; ISBN 978-0-7553-9228-5).



Kirja ei ollut sellainen kuin kuvittelin. Kaksi väärään osoitteeseen menneen sähköpostiviestin ansiosta toisensa netistä löytänyttä nuorta ihmistä osoittautuivat viihdekirjallisuuden hahmoiksi, eikä romaanissa ollut kyse niinkään realismista kuin eräänlaisesta todellisuuspaosta.

Mutta toisaalta romaanissa oli jonkinlaista kiinnostavuuttakin, asetelmassa jossa huippusuosittu fantasiaelokuvien tähti tuo oman todellisuutensa amerikkalaiseen pikkukaupunkiin, ja tarinan toinen osapuoli työskentelee pienessä putiikissa myyjänä. Muutama yllätyskin on tarinaan leivottu, sellaista laatua joka sopii viihde-elokuvien maailmaan.

Mutta silti, jotain rosoisen viihdyttävää kirjan tunnelmassa on.


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Richard Moore: Boneyard - Volume 1

Richard Mooren fantasiasarjakuvassa matkataan pieneen amerikkalaiseen kaupunkiin, jonka hautausmaan omistajuudesta käydään kiivasta taistelua: Boneyard - Volume 1 (NBM, 2007; ISBN 978-1-56163-427-9).



Sarjan ensimmäisessä osassa Michael Paris saa tietää perineensä isoisältään ison maapalstan, ja matkustaa Raven's Hollow -nimiseen kaupunkiin selvittääkseen mitä perinnölle kannattaa tehdä. Maapalsta paljastuu paikalliseksi hautausmaaksi, jonka omistamisesta ollaan kovasti kiinnostuneita. Ja hautausmaan asukkailla on puolestaan ihan omia ajatuksia siitä miten uuden omistajan kanssa tulisi toimia...


lauantai 9. tammikuuta 2016

Fábio Moon ja Gabriel Bá: De:tales - stories from urban Brazil

Fábio Moon ja Gabriel Bá kertovat elämänmakuisia tarinoita Brasilian kaupungeista, ja tässä sarjakuvakirjassa todellisuus avautuu sadunomaisiin suuntiin: De:tales - stories from urban Brazil (Dark Horse Books, 2006; ISBN 978-1-59307-485-2).



Sarjakuvakirjan tarinoiden keskiössä ovat ihmissuhteet, sellaiset jotka ovat ajautuneet tavalla tai toisella umpikujaan, ja kirjassa kuvattujen ihmisten elämässä on jotain perustavanlaatuisesti vinossa.


perjantai 8. tammikuuta 2016

Lois McMaster Bujold: Cryoburn

Lois McMaster Bujold tarjoilee tieteistarinan yhteiskunnasta, jossa ihmisille luvataan kuolemattomuutta, mutta lupauksien takana on massiivinen huijauskoneisto: Cryoburn (Baen, 2010; ISBN 978-1-4391-3394-1).



Kirjan päähenkilö on Miles Vorkosigan, joka lähtee selvittämään mitä on tapahtumassa Kibou-dainin planeetalla. Yhtiö nimeltä White Chrysanthemum Cryonics Corporation on kiinnostunut laajentamaan liiketoimintaansa muualle, mutta kaikki ei näytä olevan kunnossa.

Romaani oli Hugo-palkintoehdokas, mutta teos ei ole parhaita Vorkosigan-kirjasarjan teoksia. Tekstissä on turhaa selittelyä, itsestäänselvyyksiä ja tyhjäkäyntiä. Tarina on moneen kertaa kerrottu, aiempien teosten juonien kierrätystä, vaikka kieltämättä muutamassa kohdissa Bujold onnistuu yllättämään lukijan.

torstai 7. tammikuuta 2016

Georgette Heyer: The convenient marriage

Georgette Heyerin historiallinen rakkausromaani ilmestyi alunperin vuonna 1934, mutta edelleenkin sillä näyttää olevan kysyntää, ja se on tarjolla Helmetin e-kirjojen kokoelmissa: The convenient marriage (Random House, 2010; ISBN 978-1-4070-8902-7).



Romaani kertoo englantilaisesta 1700-luvun yläluokasta, avioliittojen järjestelyistä sukujen kesken. Päähenkilö Horatia Winwood tietää, että hänen isosiskonsa on rakastunut toiseen mieheen, ja tarjoutuu järjestetyn avioliiton osapuoleksi siskonsa sijasta.

Romaanin tapahtumat käynnistyvät hääseremonioista, joiden jälkeen aviopuolisot jatkavat kumpikin omalla tahollaan elämäänsä, niin kuin sovittu oli, mies rakastajattarensa ja ystäviensä parissa, Horatia seurapiirimaailman ja uhkapelin pyörteissä, kuluttaen miehensä omaisuutta ripeään tahtiin.

Heyer pyörittää tapahtumia monenlaisiin solmuihin, joissa vehkeillään ja kompastellaan oikein olan takaa. Puolisoiden etäiset suhteet alkavat lämmetä, mutta tarvitaan iso määrä sotkuja ja niiden selvittelyä ennen kuin Horatia ja hänen puolisonsa löytävät toisensa.

Romaania on ajan hammas melko lailla syönyt, mutta toisaalta ajan patina ei tämän kaltaiseen kirjallisuuteen huonosti istu, oikeastaan tuntuu siltä että tarina toimii mallikkaasti tänäkin päivänä.


keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Jo Nesbø: Verta lumella - Osa II, Lisää verta

Minulla oli vielä melkoinen aika odotusta jäljellä että saisin kirjastosta varatun Jo Nesbøn jännärin lainattua, johtuen sadoista varauksista, kunnes huomasin että teos oli kirjaston Bestseller-hyllyssä ja nappasin sen sieltä lainaan: Verta lumella - Osa II, Lisää verta (Johnny Kniga, 2015; suom. Outi Menna; ISBN 978-951-0-40807-0).



Jo Nesbøn kirjoja olen lukenut vajaa tusina kappaletta, ja osasta olen pitänyt paljonkin, mutta Harry Hole -jännäreihin tuskastuin jossain vaiheessa enkä pystynyt niitä enää lukemaan. Verta lumella -kirjasarjan ensimmäinen osa teki vaikutuksen, huolimatta siitä että tarina tuntui kohtalaisen kevyeltä, ja niinpä luin sarjan toisen osan hetikohta kun sen sain lainaan.

Jännäri on sijoitettu pohjoiseen Norjaan, jossa saamelaiset ja kantaväestö, eritoten lestadiolaiset, elävät jonkinlaista yhteiseloa. Päähenkilö tupsahtaa paikalle bussin kyydissä, ja pian alkaa tapahtua monenmoista, sillä etelästä tulevat takaa-ajajat ovat kintereillä.

Muutamaan otteeseen Nesbøllä tuntuu tarina leviävän käsiin, mutta jotensakin hän saa asiansa kerrottua, ja kerrottavaa riittää, näin lyhyeen romaaniin. Parempi tämä on kuin ykkkösosa, ja sanoisinpa että paras tähänastisista, eikä ylipäänsä heti tule mieleen jännäriä joka olennaisesti parempi olisi kuin tämä, puutteistaan huolimatta. Väkivallasta tässä on kyse, ja petoksesta, ja rakkaudesta.


tiistai 5. tammikuuta 2016

Jade Lee: What the bride wore

Helmetin e-kirjoista löytyi tämä Jade Leen viihderomaani, historiallista romantiikkaa jossa yläluokan elämää katsotaan elämässään jollain tavalla epäonnistuneiden ihmisten näkökulmasta: What the bride wore (Sourcebooks, Inc., 2013; ISBN 978-1-4022-8376-5).



Romaanissa oli muutama omaperäinen oivallus, vaikkapa se että miespuolinen päähenkilö kuulee ääniä jotka yrittävät saada hänet tekemään kaikenlaisia hulluuksia. Mielisairauden kanssa kamppailemisen lisäksi sankarimme menettää sukutilan perheen rahaongelmien takia, ja yrittää liiketoimillaan ansaita riittävästi voidakseen ostaa kartanon takaisin itselleen.

Naispuolinen päähenkilö on työelämässä hänkin, omasta tahdostaan, eikä hän halua alistua sellaiseen elämään jossa joku muu sanelisi mitä hän voi tehdä ja mitä ei. Rakastavaisten välillä on monenlaista mutkaa matkassa, mutta lopulta tietysti päästään sopuun jossa tuntuu olevan aineksia pidempäänkin onneen.

Viihdettä, mutta näppärästi omaperäiseen kuosiin paketoituna.



When All is Lost

All Grant Benton, Earl of Crowle, can think of is restoring his family's fortune so he can go back to being a gentleman of leisure. But when he meets beautiful, purposeful Lady Irene Knopp, he begins to question whether there might not be a better way to live life after all...

What's Left is Desire

Lady Irene will never give up her fulfilling work dressing the most beautiful brides in England. She'd rather risk losing love forever than sacrifice her own life's purpose. Yet she has never met a more magnetic, attractive man than Grant. Trapped between the fleeting chance at love and passion for her work, is it possible she can have it all?

maanantai 4. tammikuuta 2016

Candice Fox: Eden

Tajusin liian myöhään, että Candice Foxin jännäri on kirjasarjan toinen osa. Osa henkilökaartista tupsahti esiin ikään kuin lukijan olisi pitänyt hahmot jo ennestään tuntea, ja toisaalta romaanissa paljastettiin asioita jotka tekevät sarjan edellisen teoksen lukemisesta vähemmän kiinnostavaa: Eden (Kensington 2015, ISBN 978-1-6177-3444-1).



Teoksessa ratkotaan murhamysteeriä, ja päähenkilö Eden soluttautuu maailmasta eristäytyneen ihmisryhmän keskuuteen. Kyseessä on eräänlainen kultti, jonka johtajaa palvotaan tai vähintäänkin kohdellaan suurenmoisen johtajan elkeiden edellyttämällä tavalla. Toisaalta Eden ei ole ihan siltä miltä näyttää, sillä peitetehtävissä toimivaksi poliisiksi hänellä on vähintäänkin erikoinen tapa hoitaa ongelmatilanteita, voisi jopa sanoa että hänen on vaikeampi tulla toimeen poliisikollegojen kuin epäiltyjen rikollisten parissa.

En tiedä jatkaako kirjasarjan parissa, sillä lukeminen jäi kesken.


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Jo Nesbø: Verta lumella - Osa I

Jo Nesbø aloittaa järjestäytyneestä rikollisuudesta kertovan tarinan tällä 195-sivuisella romaanilla, jonka päähenkilö on pahoinpitelyillä ja palkkamurhilla itsensä elättävä Olav: Verta lumella - Osa I (Johnny Kniga, 2015; ISBN 978-951-0-40668-7).



Romaanin kerronta on mukaansa tempaavaa, joskin paikka paikoin äärimmäisen väkivaltaista, vaikka väkivaltaa ei suoraan ihannoidakaan. Toisaalta kuvaus huumekaupan maailmasta ja rikollisista, joka ovat valmiita mihin tahansa asemansa säilyttääkseen, on tinkimättömän oloista, ja Olav on epätavallinen valinta romaanin päähenkilöksi, samalla kertaa väkivallan ammattilainen että omalla erikoisella tavallaan hyvää tarkoittava hölmö.

Teossarjan toisesta osasta on tätä kirjoittaessa Helmetissä 868 varausta.



Tiivis romaani ajasta, jolloin heroiini saapuu Osloon. Olav järjestelee asioita Daniel Hoffmannille, Oslon heroiinikuninkaalle. Asiat järjestyvät helpoimmin tappamalla turhan hankalaksi käynyt ihminen. Olav on hyväsydäminen mies. Tämä ilmenee erityisesti hänen suhteessaan naisiin, kuuromykkään Mariaan ja huumepomo Hoffmannin puolisoon, Corinaan. Olav haluaa pelastaa molemmat naiset, mutta hänen pitäisi tappaa ainakin toinen. Asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät, ja asioilla on myös taipumus mennä pieleen, jos se vain on mahdollista. Asioihin liittyy myös Kalamies, Hoffmannin pahin kilpailija Oslon huumemarkkinoilla. Yksi asia johtaa toiseen. Lumi on värjäytyvä verellä. Ja punainen on rakkauden väri. Verta lumella on tiivis kertomus ajasta, jolloin viattomuus oli uhrattava, jos aikoi elää.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Jeffrey Brown: Unlikely - a true love story

Sarjakuvataiteilija Jeffrey Brownin omaelämänkerrallisessa teoksessa on karheutta ja jonkinlaista haikeuttakin, ja tuntuu siltä että teoksen lukija tunkeutuu niin syvälle yksityiselle alueelle että suorastaan nolottaa: Unlikely - a true love story (Top shelf productions , 2009; ISBN 978-1-891830-41-9).



Ihmissuhteiden koukerot mietityttävät, erityisesti se miten Brownin kuvaamat ihmiset paljastuksiin suhtautuvat, ja millaista on elää sarjakuvataiteilijan kanssa tietäen että jonain päivänä voi tulla kuvatuksi sarjakuva-albumin sivuilla.