maanantai 25. toukokuuta 2015

Sandrone Dazieri: In a heartbeat

Sandrone Dazieri tarjoilee Milanoon sijoitetun jännärin, jossa päähenkilön muistinmenetys saa maailman näyttämään perinjuurin kummalliselta: In a heartbeat (Hersilia Press, 2012; käännös englanniksi A. Turner Mojica; ISBN 978-0-9563796-6-5).



Kirjan kannessa kysytään, mitä tekisit jos elämäsi viimeiset neljätoista vuotta katoaisivat muististasi? Romaanin päähenkilölle Santolle käy juuri näin, ja hän palaa vuosien takaiseen maailmaan jossa asiat olivat aivan toisin. Tuolloin hän eli pikkurikollisen elämää, nyt hän mitä ilmeisimmin on menestynyt mainostoimiston johtaja jolla pitäisi olla kaikki asiat kunnossa.

Romaani ei ollut ollenkaan hassumpi vaikka alkuasetelma onkin jo moneen kertaan jännityskirjallisuudessa käytetty.

Muistin ja muistamisen ongelmat limittyvät mainiosti nykymaailman kummallisuuksiin, joita pidämme itsestään selvinä mutta jotka päähenkilö joutuu opettelemaan alusta alkaen uudestaan. Oikeastaan harmittaa ettei kirjastosta löydy muita Dazierin romaaneja lainattavaksi.

Teoksen esittelytekstissä kerrotaan seuraavaa:

Santo wakes up in one of the toilets of La Scala in Milan after being electrocuted by a faulty light switch. Santo is a successful manager, and has built his fortune on a mixture of personal ruthlessness and political skill, but he doesn't remember any of it: his memory of the previous twenty years of his life has disappeared. Now someone is trying to kill him, and the police are accusing him of a murder he doesn't know he committed.

Ei kommentteja: